Levollista mieltä

Maanantaiaamu alkoi tavanomaisella pastoripalaverilla. Toki osa väestä oli lasten leirin valmistelussa, niitä kun taas tulevana kesänä on viikko toisensa perään Toivakassa leirikeskuksessamme.

Poistuin paikalta jo yhdentoista maissa sädehoitopolille valmistautumaan. Jostain kumman syystä olin tavallista kärttysämmällä tuulella. Ihan kaikkea ei viitsis hormonienkaan syyksi laittaa, mutta tätäkin ne ilmeisesti saavat aikaan. Toki eihän tallainen sädehoitoon valmistautuminenkaan ihan joka päiväistä ole, etteikö siinä voi vähän kiukutellakin. Anita teki töihin lähtöä samalla kellonlyömällä kun minä suuntasin polille.


Vähän kiireellä kaupan kautta ryntäilin. Paikkahan oli jo kevään gammakuvauksesta tuttu, joten nyt saatoin tarkkailla ympärilleni edellistäkin rennommin. Aika tyytyväisen oloista väkeä, yksi odottaja söi jugurttieväitään pöydällä, toinen etsiskeli kovaäänisesti sijaansa vaihtanutta vesiautomaattia tai -kannua. Tuli aika hyvä mieli jo ennen sisään kutsuakin, sillä täällä talossa näyttää olevan ihan omanlainen rauhaisa meininki. Eihän se vain kerro osaansa tyytyneistä tai alistuneista asiakkaista.
Minua toki edelleenkin vähän hermostutti ja mietin, että miks oikeastaan hermoilen. Oliko syy tämä hoitoon valmistautuminen, kotona odottava ruohonleikkuu ja sitä edeltävä leikkurin huoltaminen? Kone kun ei talven jälkeisellä ensileikkuulla suostunut ropottamaan kuin tyhjää käyntiä. En päässyt oikein itsestäni perille, mutta ei se kyllä tämän odottamisenkaan syytä oikein ollut. Taisin päätyä tuskailussani parkkimaksun ajan päättymiseen. Ei nämä huolet nyt taas oikein suhteudu kohdalleen.

Pääsin vuorollani lääkärin juttusille. Kävimme keskustellen lävitse edessä olevan hoidon etenemistä ja siihen valmistautumista. Oli erittäin hyvä, asiansa osaava naislääkäri. Keskustelun kuluessa tuli vain väistämättä olo, että minähän taidankin selvitä tästä - kaikki selviävät. Sitä ei lääkäri luvannut, vaan päin vastoin totesi, että hoitotoimenpiteethän ovat maksimaaliset tilanteen mukaan ja nyt katsotaan mihin näillä päästään. Siis ajatus oli tuon suuntainen, mutta se levollisuus jolla hän asian esitti oli parasta mitä saatoin odottaa. Olin ollut siinä käsityksessä, että sädehoidon jälkeen otetaan melko välittömästi seuraavat PSA ym. arvot. Mutta nyt sädetyksen alkaessa otetaankin ns. lähtöarvot ja sitten muutamia kuukausia sädehoidon päättymisen jälkeen saankin vasta kutsun kotrolliin jossa nuo veriarvot katsotaan uudelleen. Se on vaan pienestä kiinni, mutta tämäkin tieto lisäsi mielentyyneyttä, kun kontrollit taitavatkin tulla vastaan joskus ihan loppuvuodesta. En tiedä kuin muut vastaavassa tilanteessa reagoivat, mutta nyt jokainen siedettävä ja elämästä lupauksia antava kuukausi tuntuu ihan juhlalta.

Annossuunnittelusimuloinnissa sama lähestymistapa sai jatkoa. Jaksamistani ja yleiskuntoani kyseltiin uudelleen. Kyllä nämä hoitajat osaavat ainakin potilaistaan huolehtia, tuli ihan oikeasti hyvä olo. Haastattelun kautta minut sitten ohjailtiinkin lantionseudun kuvaukseen, joka olikin sitten muutamassa minuutissa ohi. Kuvien perusteella sitten kuulema määritellään ensi viikolla aloitettavaa sädetystä.

Olipa hyvä käynti ja eipä tunnu yhtään vaikealta suunnata tuohon laitokseen kesäaamuista lenkkiä. Hullumminkin asiat voisivat olla, monin verroin hullummin.
Toki eihän sitä kaikkea tulevaa osaa ennakoida, aina takaraivossa kummittelee, että jospa sieltä uusista kuvista löytyykin jotain kovin kummallista, mutta nyt haluaisin ohittaa mokomat peikot. Toivo on vaan melko ihmeellinen asia.

Tulipa nurmikkokin ajeltua ja iha itse huolletulla koneella.