torstai 23. joulukuuta 2010

Joulun Rauhaa!

Olen aina ollut tavattoman huono ja hidas lähettelemään joulutervehdyksiä. Ihan hävettää kun joulun lähestyessä alkaa tulla kortteja kotiin ja toimistolle, teksiviestejä, sähköposteja,kun taas ties kuinka monennen kerran havahtuu typeryyteensä. Se kun luopi sosiaalista painetta vastaamiselle ja vaikka kuinka yrität, niin kömpelöksipä ja kovin huomaamattomaksi sitä vaan itsensä tuntee.

Täytyy lohduttautua, että hyvä tahto riittäköön! Noh, se ei tietty vielä paljon vastaanottajan postilaatikkoa, eikä mieltä ilahduta.

Vietämme nyt ensimmäistä jouluamme tässä kodissa. Vuosi sitten olimme jo omakotitalomme myynneet alta pois, mutta olimme muutaman viikon evakossa, kunnes sitten vuoden lopulla tähän sijoituimme. Hurjan oli kylmä vuosi sitten, muistan kuinka pakkanen paukkui liki kolmessa kymmenessä, mutta eipä näytä häpeävän talvea tämäkään joulu, mittari kun koneella todistaa lukemaksi jo -28C.

Pojallamme Jarkolla on mennyt viime päivät taasen odotellessa lentosäiden muuttumista. Huhtikuulla hän tuskaili Englannissa Islannin tuhkapilvessä ja nyt Euroopan lumimyräkkä on vuorostaan sekoittanut liikennettä pahoin. Juuri näihin aikoihin hänen pitäisi päästä lähtemään Birminghamista Amsterdamin kautta Helsinkiin. Annika tuli jo viikkoa aiemmin tentteihin, mutta Jarkolla oli vähän pelkoa viettää yksinäistä joulua kylmässä Englannissa. Eilen näytti jo ruuhkat kentiltä purkautuva, joten tullee se poikakin kotiin.

Saamme Marikan, Matin ja lapset Iisan ja Okon tänään mummolaamme jouluksi. Voi kuinka pappa onkaan jo monta viikkoa odottanut joulua. Laitoinkin joku päivä sitten Marikalle viestiä, että odotan joulua ainakin yhtä paljon kuin lapset.

Olimme viime viikonvaihteessa Lauran valmistujaisissa Lahdessa, jossa Marika oli myös perheinee, joten eihän tuosta pikkuisten näkemisestä onneksi montaa päivää ole. Laura tosiaan sai kolmen ja puolen vuoden AMK. opinnot päätökseen ja sai äitinsä tavoin sosionomin paperit pöydälle. Töitäkin tytöllä on ollut ihan riittämiin jo opiskelujen ohella ja lupaavalta näyttää jatkonkin suhteen.

Syksyn aikana olen onnistunut purkamaan aiemmin kertomiani luottamustoimia pois. Tammikuu sinetöi sitten lopullisesti käytäntöön tekemäni päätökset. Liekö noiden vastuiden vähenemisen vaikutusta, mutta viime viikot ovat olleet henkisesti aivan erilaisia kuin edelliset pari vuotta.

Olen luonut mielikuvan elämästäni lapsuuteni maaseudulle. Jokainen maalla kasvanut on tehnyt matkaa potkukelkalla ja tietää kuin kivaa on lasketella menemään hyvin auratulla ja liukkaalla kylätiellä. Mutta auta hyvä isä kun tulee hiekkaa tai peräti auringon sulattamia pälviä tiellä vastaan. Kovakin vauhti - tai varsinkin se - loppuu lyhyeen kun kelkkaa tökkii hiekkaan tai peräti lennättää kelkkailijan maahan. En sentään lentänyt rähmälleni, vaikka kelkkani kyyti kovaa olikin, mutta pitkälle ei liukuni jatkunut kun tahmea hiekka tuli vastaan. Ei auttanut, vaikka vähän vielä yritinkin vauhtia lisätä ja kyytiä potkia. Näin minulle kävi.

Nyt olen heittänyt tuon kelkan kinokseen, kuinka onkaan helppoa jalkamiehenä jatkaa. Suurin pälvihän oli ja on tietty tämä tautini, mutta pysähdys kuin pysähdys. Onneksi on sen verran vielä älliä päässä, että suostuin itsenäiseen ajankäyttöremontiin, toivottavasti en koskaan enää innostu moisella tavalla elämänkynttilääni kaikista päistä polttamaan. Nyt on tältä osin nautinnollisin joulu vuosiin.

Siunattua ja rauhaisaa joulunaikaa ja Vapahtajamme Jeesuksen syntymäjuhlaa kaikille. Hän otti minun, sinun ja meidän kaikkien elämänmurheet harteilleen - ihan oikeasti. Joulun ihmeellistä rauhaa Sinulle. Tavataan ensi vuonna.