torstai 27. lokakuuta 2011

Tasapainon etsimistä

Viikko kotona!

Päivät ovat menneet kaikinpuolista elämänhallinnan tasapainoa etsiessä. Yllättävän paljon sitä jo yksistään voimat väsähtävät muutaman viikon sairaalajaksossa. Minun heikkouteni on aina ollut rajojeni tarpeeton mittaileminen ja se näyttää seuraavan loppuun asti.

Jo ensimmäisinä kotilomapäivinä aloin taasen hiippailla Harjun ympäri, sekä huolehtia samalla muutamista "rästiin" jääneistä jutuista. Niiden hoito ei sitten olekkaan enää yhtä vaivatonta kuin terveinä päivinä. On ottanut aika lujille jonottaa jossain kauppaliikkeessä tai poliisilaitoksella ajokortin uusinnassa. Mutta samalla kyllä on saanut iloita siitä, kuinka kunto on oikeastaan melko huimaa vauhtia taasen alkanut kohota.
Tänään pitäisi käydä hakemassa hoitotarvikkeita terveysasemalta katetrin puhdistusta varten. Kokoajan kun kannan tuota pussia vyölläni.

Lääkityksen kanssa yritän kanssa etsiä omavaltaisesti keholleni sopivaa annosta. Mulle on määrätty aika pieni pitkävaikutteinen jatkuva kipulääke. Tarvittaessa sitten tulee ottaa lisäksi lyhytvaikutteista. Olen nyt ottanut vain puolet tuosta pitkävaikutteisesta, mutta ei se oikein tunnu riittävän, sen verran kipuja vain ilmenee, mutta testaillaan.

Rukouselämä etsii kanssa paikkaansa. Olen aamuisin pystynyt pitämään kiinni säännöllisestä rukouksesta (ei onnistunut sairaalassa). Mutta melkoista vääntämistä tuo on nyt kyllä ollut. Silti henkeni on ja elää Uusi Elämä Voittaa kokouksille. Lupauduin jo 9.11 Seinäjoelle Sateet Lähetä-iltaa kun se aiempi yritys peruuntui. Täällä aion pitää tilaisuuden sitten seuraavalla viikolla 15.11. Katsotaan nyt mihin voimat antavat myötä.

Suurkiitos ennätysmäärästä kommentteja. Olen ollut ihan otettu teidän myötäelämisestä ja aktiivisuudestanne lukea blogiani. Keskimääräinen kävijämäärä on nyt asettunut 750-800 seutuville vuorokautta kohti.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Kiitollisena kotona

Anteeksi kun taisin eilisellä tekstilläni säikäyttää ja karkoittaa useampien yöunet.

Kotiuttamiseni ilman jatkohoitoja on tosi, mutta tosi on myös se, että enhän ole saanut kymmeneen viikkoon enää hoitoja syöpääni. Eli elokuun puolenvälin jälkeen kaikki toimenpiteet ja tutkimukset ovat kohdistuneet siihen kuinka hoitojen jatkaminen vielä olisi mahdollista.

Olen edelleen tavattoman kiitollinen tähänastisesta hoidostani. Tulin vakuuttuneeksi siitä, kuinka suurella sydämellä hoitohenkilökunta paneutuukaan yksilöpotilaan hoitamiseen. Melkoisia lääketieteellisiä suorituksia minullekin jo ehdittiin tehdä.

Vietin aamulla pitkästä aikaa nautinnollisen hienon hetken rukouksin kahden Jumalani kanssa. Sairaalassa aamut olivat aika "levottomia" ja kotona en ole kuin piipahtanut viimeisinä viikkoina. Nyt eivät olleet mielessä "kummittelemassa" edes tulevat hoidot tai tutkimukset.

Eli, älkääpä säikähtäkö. Jatketaan yhteisessä rintamassa nöyrästi Jumalaa ja Hänen tahtoansa etsien.

torstai 20. lokakuuta 2011

Hoidot finaalissa!

Oletko koskaan miettinyt, miltä tuntuisi palata sairaalasta kotiin kuolemaa odottamaan?

Minun pitäisi se osata nyt kertoa, mutta kun en oikein taida osatakaan. Tuntuisi loukkaavalta todeta, että ei tunnu yhtään miltään. Mutta toisaalta kun se on niin totta kuin voi totta olla.

Nimittäin syöpäni hoito on nyt finaalissa. Aamulla lääkäri totesi heidän yhteispäätöksensä olleen saman, kuin mitä olimme Anitan kanssa jo aimmin pohtineet. Useamman viikon ponnistelujen ja muutaman tiehyeen tukkeutumisen jälkeen päädyttiin takaisin munuaisaltaasta johdettuun Nefrostooma-katetriin. Olimme ihan yksimielisiä siitä, että on turhan riskialtista jatkaa enää yrityksiä muuta kautta. Valitettavasti Nefrostooma on kuulema liian tulehdusarka sytostaattihoidoissa.

Kyllä olo on kieltämättä aika hämmentynyt ja sekava. Vähän tämä ahdistaakin, olihan ne mahdolliset sytostaatit jonkinasteinen taustaturva. Kyllähän kotiin lähetetyillä potilailla yleensä yleiskunto ja voimat ovat melko vähäiset. Olen kiitollinen, että minun ei tarvitse vielä käyttää kuin ihan minimaalista peruskipulääkitystä ja muutoinkin liikkumiseni on ok ja yleiskuntoni ei ole romahtamalla romahtanut. Jos mitä vaivoja ilmenee, niin tokihan niitä sitten oireina tullaan hoitamaan vastedeskin.

Kait tässä pitää yrittää viikonlopun ylitse totutella tähän uusinpaan rooliinsa ja huilailla ihan kunnolla. Mutta enköhän minä jo ensi viikon puolella ala pohdiskelemaan niitä peruuntuneita Uusi Elämä Voittaa kokouksiani ja jäihän se Seinäjokikin kokematta.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Koettelipa toistamiseen!

Kiitos taasen huimista määrästä kommentteja, joita pari viimeistä teksiä ovat saaneet osakseen. Yhdessä olette surreet ja yhdessä olette iloinneet.

Viimeisen voittoisan kokemuksen jälkeen minua kohtasi toistamiseen samankaltainen "kauhukokemus" sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

Iltapalaa päiväsalissa syödessä laitoin samanaikaisesti merkille, että katersipussi ei vain täyty. Seurattuani sitä taasen jonkun aikaa hälyttelin hoitajan ja hän vuorostaan lääkärin. Viikolpolulla ei ollut oikeastaan mitään tehtävissä, niinpä tyynnyimme odottelemaan maantaita. Kyllähän se yö jäi melko kevyille unille, kun mieli titty myllersi: " mikä on tukossa ja mistä? Löytyykö siihen kirurgiasta apu maantaina ja kestääkö jäljellä oleva munuaiseni kuinka pitkään?"

Katetriin ei ilmaantunut minkäänlaista elonmerkkiä. Onneksi pääsin aamusta melko pian kirurgisenpoliklinikan kautta röntgenlääkärin leikkauspöydälle jossa olin jo pari kertaa vierraillut. Edellisen kerran sieltä lähtiessäni ja lääkäriä kiitellessäni olin todennut, että tänne ei sitten varmaan tarvitse enää palata koska munuaiset loppuvat. Mutta näinpä vaan palattiin ja sieltä taasen epu löytyi.

Jouduimme palaamaan takaisin munuaisaltaista tulevaan katetriin, Nefrostoomaan. Rankoista yrityksistä huolimatta jouduimme toteamaan, että mikään muu ratkaisu ei nyt näyttäisi toimivan. Tämä oli melko rankka ja ratkaiseva päätös jatkohoitoihin nähden, sillä todennäköisesti tämän katetrin ollessa käytössä jatko sytostaattihoidoilla ei tule enää kysymykseen. Infektioriski on siksi suuri.

Tämä toisaalta yksinkertaisi tulevaa elämää. Eipä tarvitse enää mietiskellä jatkohoitoja ja jännätä kuinka elimistö sen kestää jne.

Tämäpä asettaa vain reilummin elämän - sairauden ja kuoleman vastakkain. Katsotaan rukoillen taasen mitää huominen tuopi.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Kiitos Jumalalle ja teille esirukoilijoille!

Eilinen illansuu tarjosi meidän yhteisiin rukouksiimme aivan huiman vastauksen. Kaikki on lääketietellisesti selitettävissä, hyvä niin, ajoitus oli vain täydellinen Jumalan ajoitus.

Tilannehan oli edennyt edellisenä iltana siihen, että virtsan tulo katerin kautta loppui kokonaan. Seurailin kotosalla pari tuntia tilannetta. Tunnelma oli lohduton, kun olin muutama viikko aiemmin seurannut samanlaista tilannetta toisen, nyt jo toimettoman munuaisen kohdalla. Ymmärsin, että montaa päivää elimistö ei tule kestämään, jos nesteviraus ei toimi ja puhdista elimistöä.

Puoli neljältä hyppäsin taksiin ja ajoin takaisin polille, josta hetki sitten olin kotiutunut.

Polilla odottelimme aamuun kunnes ultrapuolen lääkäri tuli töihin. Ultratutkimus vahvisti pelkoani. Sen paremmin virtsarakossa kuin munuaisaltaassakaan ei juurikaan ollut virtsaa, vaan munuaisallas oli laajentunut kuten toinenkin. Allas oli täyttynyt nestemäisellä massalla. Lääkäri ei osannut päätellä onko kysymys tuumorista vai jostain muusta ylimääräisestä sinne kuulumattomasta massasta.

Kirurgiseltapoliklinikalta ehdotettiin siirtymistä tänne Sädesairaalan puolelle. Ehkä ensi viikolla kirurgisellakin puolella voitaisiin asiaa yrittää tutkia. Vaihtoehdot olivat vain kovin vähissä.

Täällä lääkäri ehdotti, että otetaan tietyllä tapaa "riski" ja aloitetaan nesteytys, vaikka se lisääkin nestettä kehossa, mutta aloitetaan myös samalla nesteenpoistollääkitys. Hoitoa voitaisiin ainakin kokeilla. P-Krean arvot olivat pompanneet hetkessä 278.

Ensimmäisinä tunteina hoito ei näyttänyt auttavan. Yhtä toivottoman seurasimme hoitajan ja Anitan kanssa eloltonta katetripussia. Kävin tässä vaiheessa kirjoittamssa edellisen blogini. Jonkun ajan kuluttua hoiraja tuli huoneeseeni ja kertoi lääkärin terveiset, että ei oikein enää uskaltaisi nestetytystä jatkaa.

Mutta saikin todeta, että samaan aikaan virtausta alkoikin taas ihan yllättäen olemaan. Kun totesin hoitajalle, että ei miunun vointi ole tässä päivän aikana huonontunut, niin hän meni takaisin soittamaan lääkärille ja niinpä hän antoi hoidon jatkua ja antoi uuden nesteenpoistolääkityksenkin.

On ollut aivan sydäntälämmittävää todeta kuinka tämän osaston henkilökunta elää potilaan elämää. Hoitaja riemastui ensimmäisistä pissitipoista siinä kuin minäkin.

Saattaa jäädä ikuiseksi arvoitukseksi mistä ja mikä oli se massa, joka munuaisaltaani oli mennyt laajentamaan ja estänyt nestevirtauksen. Mutta olipa se minkä tahansa tukoksen aiheuttama, mutta kyllä se sai taas minut ja lähipiirini kertaalleen kuolemaan.

Ihan on sellainen uskovaisena olemisen olo. Pidän eilistä kokemusta konkreettisena Jumalan vastuksena. Olettaisin, että se antoi taas hieman lisää luottamusta Jumalan täydelliseen huolenpitoon. Lepo ei kadonnut missään vaiheessa, mutta vastauksesta ei ole ihan helppo iloita uskossa silloin kun oman elämän aikaa mitaan tunneissa.

Kiitos teille kaikille, noista kannustuskommenteista saisikin jo valmiin vihkosen, jonka voisin säilyttää joskus tulevaisuutten - omaan hautajaisiini.

lauantai 15. lokakuuta 2011

Kiitos kaikille kaikesta!

Pääsin eilen päivällä kotilomalle, joka jäi taasen erinäisistä syistä kovin lyhyksi.

Uusin katetri irtosi tietenkin - kuis muuten. Sen kanssa meni sitten iltayöhön asti poliklinikalla. Sieltä kotiuduttuani aloin seuraamaan, että katersin virtasan virtaus ei ole kohdalaan, siksi hiljaista se oli.

Takaisin polille ja sillä reissulla olen, siirryin päivällä tänne tuttuun Sadesairaalaan.

Munuaiset alkavat nyt olla molemmat kuta kuinkin poissa pelistä. P-Krean arvo on pompannut vuorokausessa 30.tä n.250. Ymmärrän tämän tarkoittavan sitä, että seison taasen kuoleman edessä. Lääketieteellisesti arvelisin sen olevan väistämätön muutaman päivän sisällä.

En tiedä - en todellakaan. Saattaa olla, että Jumala kutsuu minut tykönsä. Jos näin on, niin kiitän kaikkia läheisiäni, kaikkia sukulaisiani ystäviäni, heistä erityisesti niitä uskonystäviä jotka ovat eri tialnteissani tielleni ohjautuneet.

Jos taasen tapahtuisi se toinen odottamani ja teidän monien monien totinen rukous, että Jumala vielä säilyttäisi minut täällä ajassa oman kirkkautensa kunniaksi, niin tuo kohtaaminen parantajani kanssa tullee tapahtumaan pian. Oikeastaan odotan sitä jännityksellä, tapahtuuko se? Nyt lepään uskossa Vapahtajani syliin nojaten.

Muistakaa elämässä on vain yksi arvo yli muiden: Usko Jeesukseen Kristukseen. Toivon ja sitä haluan, että minunkin elämäni olisi jo tähän saakka jotain todistanut.

Tämä on viimeinen blogini - tai sitten ei. Jos tänne vielä kirjoitan, niin saan olla teidän kanssanne todiste Jumalan parantavasta voimasta. Tappio ei ole kuolemakaan, mutta suunnaton olisi halu vielä elää hetki Jumalaa palvoen.

Säilyttäkää mielenne Kristyksessa ja vaelluksenne Hänen tahtonsa mukaisena.

Teidän kaikkien Vesa

tiistai 11. lokakuuta 2011

Seinäjoki siirtyy

Valitettavasti olen joutunut perumaan osallistumiseni huomenna Seinäjoen Sateet lähetä - tilaisuuteen. Jos joku lukijoista oli varautunut tullakkseen minua kuuntetelemaan tai tapamaan, niin älä jätä menemättä. Kallionpään Martti suunnitteli Närhen Timpasta minulle tuuraajaa. Eihän Timpasta puhuja enää innoittavammaksi muutu. Sateet lähetä illoissa on muutoinkin ihan ainutlaatuinen ja kokemisen arvoinen ilmapiiri.

Sovittelimme vähän, että menen heidän vieraakseen heti kun heidän ojelmaansa ja minun kuntoni ja hoitojeni lomaan sopii.

Mulla kuume on viimeisenkin vuorokauden aikana sahannut 39.2 ja 37.3 välillä. Lääkkeillä on aina taitettu kovimmat huiput. Nyt on olo sellaine, että taitaa kuume käydä laskemaan ihan luonnollisella tavalla, kun pientä pintahikeä pitää päällä.

Munuaisarvin nousu oli eilen aamulla melkolailla pysähtyt, joten toiveita on, että sekin jopa käy lähiaikoina laskemaan.

Muutaman vuorokauden täällä vielä ilmeiseti pitävät, että saadaan kuume kaikkine tulehduksineen aisoihin, Mutta eipä tässä nyt mitään ihmeempiä kiireitä taida ollakkaan, heh..

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Kuumeilua

Anteeksi kun olette joutuneet odottelemaan päivitystäni. Ajattelin nytkin vain lyhesti moikata, että hengissä sentään ollaan.

Perjantai oli hoitotoimenpiteineen todella rankka. Saatan joskus availla sitä seikkaperäisemmin, mutta alapään tiehyeiden ollessa operaation kohteina, niin sen ymmärtää, että ihan kivuttomista toimista ei ole kysymys.

Eilen alkoi sitten nostamaan kuumetta. Sitä on hoidettu erilaisin lääkkein, mutta nytkin taitaa mittari näyttää jotain 38,6. Toinen isompi murhe liittyy munuaisten K Krea arvoihin. Ne ovat kanssa olleet operation jälkeen nousussa. Ei vielä paha, mutta suunta hieman huolestuttaa. Tokihan munuaiseni joutui perjantaina myös kovaan rääkkiin. Ehkäpä ne arvotkin taas asettuvat.

Ei muuta kuin voimia kaikille ja kirjoittelempa sit paremmassa hapessa lisää.

torstai 6. lokakuuta 2011

Tahtoo sisälle uskon olemukseen

Melko elävästi on mieleeni noussut tapaus kaukaa taustalta. Avioliittomme alkuaikoina vierailimme usein Jämsänkoskella erään vanhemman pariskunnan, Matin ja Martan luona. He olivat todella ihana kristitty aviopari ja pitivät meitä omien lastensa ohella kuin omanaan. Matti kuoli muutaman vuoden kuluttua ja joitakin vuosia myöhemmin Martta sairastui myös vaikeaan syöpään. Hän ei halunut sairaudestaan kertoa edes meille. Ehdin kuitenkin kerran käydä häntä katsomassa Jämsän aluesairaalassa. Muistan kuin eilisen päivän kuihtuneen ja kellastuneen Martan kasvonpiirteet ja hänen minulle viimeiseksi jääneet sanansa: " Kaikki on mennyt, kaikki on mennyt. Jeesus on jäljellä, Jeesus on jäljellä".

Olen entistä tiiviimmin saanut miettiä elämän perimmäistä tarkoitusta, tai mitä jää jäljelle kun tälle elämälle laitetaan piste. Pohdintaan liittyy uskon merkitys. Joudun tunnustamaan itselleni, että paljonpa on tullut puhuttua uskosta kovin ulkokohtaisesti, vaikka pyrkimys on ollut vilpitön.

Usko on lepoa, johon Jeesus meitä odottaa. Hyvänä esimerkkinä ajallisesta elämästä sopii hänen nukkumisensa veneenkokassa myrskyävällä järvellä. Lasaruksen haudalla Hän sanoo kuolleen sisarelle Martalle, "jos uskot saat nähdä Jumalan kirkkauden". Kohta tämän jälkeen Hän kutsuu Lasaruksen haudan sisältä uuteen elämään. Eli Jeesus kutsuu minua levon kautta seuraamaan itseänsä omistaakseni täydellisen rauhan, jotta saisin nähdä Hänen kirkkauden voimansa täällä ja tulevassa ajassa. Usko ei ole ulkoaopittua tai jumalallisten asioiden etäältä seuraamista. Tarvitaanko siihen uskoa? Usko vie meitä henkilökohtaisesti sisälle mielenkiintoiseen, raastavaan, ihmeiden maailmaan jo täällä ajassa.

Eipä ole monimutkaista, oikeastaan liian yksinkertaista ihmisen päästä tähän oikeasti ja omistavasti sisälle. Tätä olen tässä nyt ehtinyt opetella ja rukouksenikin on typistynyt: "Herra auta minut astumaan sisälle uskon todelliseen olemukseen".


Tämä päivä meneekin taasen valmistautumiseen sairaalaan sisälle menemiseen. Kello 16.00 mennessä toki pitäisi vasta kirjautua, mutta mitäpä sitä tallaisessa tilanteessa paljon muuta osaa kuin toimettomana aikaansa kuluttaa. Illalla otettanee vielä kokeita ja leikkausoperaatio, jossa vedettäisiin suora yhteys munuaisaltaan ja virtsarakon välille on sitten johonkin aikaan huomenna. Ilmeisesti toinen munuainen "hyljättäneen" toimimattomana omaan tilaansa.

Jotenkin on vain pieni varauksellinen olokin, että saapi nähdä voidaanko koko leikkausta toteuttaa. Jospa syövän levinneisyys vaikkapa estäisi. Ehkä tämä on sellaista varautumista pahimman vaihtoehdon varalle.

Nyt läheisimpänä toiveena olisi päästä vain saarnaamaan Seinäjoelle ensi keskiviikoksi uskon olemuksesta ja Jumalan kirkkaudesta. Leikkaus onnistukoon tavalla tahi toisella siinä aikataulussa.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Piipahdus Espoossa

Piipahdimme Espoossa. Pikku-Iisalla on huomenissa viisivuotis-synttärit ja meidän oli tarkoitus mennä itse pippaloihin ensi viikonlopulla, mutta minua perjantaina odottava leikkaus muutti suunnitelmia.

Niinpä hyppäsimme sunnuntaina autoon ja ajelimme illaksi Marikan perheen tykö. Ihan piti ihmetellä kuinka hyvässä kunnossa olinkaan, vaikka lähtiessä "ylimääräinen" verenvuotokin vähän säikäytti. Jaksoin leikkiä illalla lasten kanssa lähes entisen hyvän ajan malliin.

Eilen aamupäivällä tulimme sitten Lauran kautta pois ja otimme tuon yhteishuoltajuudessa olevan koiramme välillä tänne. En edes illalla ollut erityisemmän väsynyt, joten ihan piti oikeasti nauttia hyvävoipaisuudesta.

Liekö Iisa taas toiminut enkelinä, kun oli todennut eilen iltarukouksen jälkeen, että: "Minulla on sellainen tunne, että pappa paranee. Se kun on kokoajan terveemmän näköinenkin."

Tämä päivä onkin sitten mennyt sadetta pidellessä. Kuuntelin pikkupätkän viimeisintä puhettani Saarna.netistä. Eihän se oman äänen kuuleminen mitenkään korvia hivele.