sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Raamatut pornolehtiin!

Iltasanomat uutisoi 28.5 omalla verkkosivullaan seuraavasti:

"Helsingin Vapaa-ajattelijat järjestää tempauksen, jossa uskonnollista kirjallisuutta vaihdetaan pornolehtiin.
Tapahtuman Facebook-kutsun mukaan vaihdettavaksi kelpaavat Raamatut, Koraanit ja muut "pyhät" kirjat. Vastaan otetaan myös kaikenlaista uskonnollista kirjallisuutta ja lehtiä.

Vapaa-ajattelijoiden mukaan tapahtuman tavoitteena on "arvostella erityisesti kristinuskon ja islamin seksuaalikielteisyyttä ja tuoda esiin tervehenkinen vaihtoehto uskonnolliselle kirjallisuudelle".

Seksualistin päiväkirja -blogin, Hustlerin ja Jallun tukema tempaus järjestetään 4. kesäkuuta kello 14-18 Kolmen sepän aukiolla Helsingin keskustassa"

En käy päivittelemään maailman pahuutta, enkä Vapaa-ajattelijoiden ajattelemattomuutta, vaan soisin nyt jos koskaan kristittyjen ihmisten Suomessa havahtuvan.

Kun lueskelin ko.uutisen yhteydessä olevaa keskustelusivustoa, niin monet mielipiteensä ilmaisseet odottavat Islamilaisilta voimakasta reagointia moiseen Koraanin häväistykseen, syystäkin.

Mutta mitä tekevät kristityt, vai tekevätkö mitään? Tarvitseeko tehdä? Jumala sotii aivan varmasti oman Pyhyytensä puolesta. Kysymys kuuluukin, hyväksymmekö me omalla mahdollisella vaikenemisellamme aina vain pahenevan rienaamisen, eli olemmeko me osa suomalaista suvaitsevaa kansaa?

Henkilökohtaisesti minun totuudentuntoni ja Jumalan pelko laittaa ottamaan kantaa ja siksi haastankin kaikkia suomalalaisia jolla on vähänkin Jumalan Sanan kunnioitusta totiseen rukoukseen, että Hän, Pyhä Jumala saa itse osoittaa voimansa tavalla tahi toisella mokoman häväistyskampanjan järjestäjille.

Näin pitkälle menevää Jumalan pilkkaa en ole hetikään kohdannut. Nyt jos koskaan on aika antaa äänemme ja rukouksemme kuulua. Jumala ei itse tarvitse puolustajia oman Sanansa puolesta, mutta on varma, että meiltä kysytään uskommeko me Kaikkivaltiaaseen Israelin Jumalaan, vai olemmeko valmiit mukautumaan tähän.

Siis, vaikka et olisi rukoillut omaa rukousta vuosiin tai koskaan vielä tähän mennessä, niin pyydä nyt Jumalaa pysäyttämään maatamme valtaava ateismin ja Jumalan pilkan vyöry.

lauantai 29. toukokuuta 2010

Vuorokausimasennus

Eilen olin kattanut - kuten teksteistäni sai lukea - taasen loppuelämäni pöydän kerralla. Miksikö en olisi kattanut, sillä siksi ahdistavalta elämän realiteetit näyttäytyivät lääkärin suusta kuultuna. Oli olotila jossa ymmärrän syntyvän kapinan elämää, ihmisiä, Jumalaakin kohtaan - jos on syntyäkseen. Miksi olenkaan joutunut tähän kapenevaan, elämä nimiseen, kuiluun? Teki mieli pistää paikkoja päreeksi ja rikkoa puristavat valjaat.

Mutta onneksi, niin, taas onneksi kysymys olikin taas minulle tyypillisestä yhden päivän masennuksesta. En nimittäin muista murrosiän jälkeen olleeni kahta perättäistä päivää ala-vireessä.

Illalla nukkumaan mennessä oli synkkää ja vielä aamulla ennen viittä sängystä noustessakin tuo apina roikkui selässä. Mutta kappas vaan, ihan päivän lehteä asuntopörsseineen alakerran sohvalla lukiessa tunnistin, kuinka kirkastui ja kaikki olikin taas niin kuin joskus pari vuotta sitten.

Nämä elämänhallinnan kysymykset lienee sellaisia sisäsyntyisiä juttuja. Mieliala nousee jos on noustakseen, tai sitten se ei nouse.

Pidänkin nyt viikonlopun vapaata, toki täytyy värkätä tuo juhannuskonferenssin puheenrunko eteenpäin lähetettävään kuntoon, järjestäjä kun tarvitsee tekstejä ennakkojakeluunsa ja deadline on jo 4.6. Pakko huomenissa tehdä, kun sit taas alkava viikko hiukka pyörryttää jo etukäteen. Mutta osaan nauttia näistä vapaista hetkistä ihan satasella.

perjantai 28. toukokuuta 2010

Tilanne ennallaan

Tulin juuri urologin tapaamisesta, jossa olimme Anitan kanssa yhdessä.
Kyllä oli taas kaikkinensa totisen jännittävä hetki.

Mutta tilanne oli toisaalta hyvä, mutta toisaalta hoidon jatkuminen ennallaan harmittaa. Tuo kohtalonmittari PSA oli nyt 0,6 kun syksyllä se oli 0,4, mutta arvo on kuitenkin ns.mittaamattomissa lukemissa, joten todellista muutosta ei liene juurikaan olemassa.
Olisin halunut, että tämä kiusallinen hormonipistoshoito olis voitu edes hetkeksi keskeyttää, mutta kyllä lääkäri piti tiukasti kiinni kannastaan ja totesi, että sen keskeyttäminen saattaisi olla vielä tässä vaiheessa liian suuri riski. Arvot pomppaisivat mahdollisesti hetkessä ylös.

Oli vähän lohdutonta kuunnella hänen toteamuksensa, että tämä kaikki on vain viivytystaistelua. Nyt katsotaan kuinka pitkälle pistokset auttavat ja kun niiden vaikutus päättyy, niin siirrymme sytostaatteihin. Hän pitää kohdallani tautia voittamattomana, hoidoilla vain lisätään vuosia. Hieman surullista - ainakin näin sateisena päivän.

Nyt riennän kuitenkin Luterialaisen seurakunnan vanhaan pappilaan johtamaan Jyväskylän kristillisten seurakuntien yhteistyötoimikunnan (JKSY)kokousta.

torstai 27. toukokuuta 2010

SVKN ja romanikerjäläiset

Aamulla lähdimmekin taas Anitan kanssa ihan ajoissa tienpäälle. Ajoin Espoon kautta, jättän Anitan Marikan perheen tykö. Iisa ja Okko olivatkin jo ulkona posket hehkuen vastassa, voi niitä sydänten murskaajia. Minun piti kuitenkin jatkaa välittömästi Helsingin keskustaan SVKN.n hallituksen kokoukseen. Onneksi on navigaattorit kehitetty (miten sitä onkaan kaksituhatta luvulle ilman sitä selvitty?) kun nytkin yritin samalla puikkelehtia liikenteessä ja kolme puhelua jouduin matkalla hoitelemaan. Jäi oikein harmittamaan, kun annoin yhtä haastattelua puhelimitse ja taisin puhua ihan höpöjä kun samalla seurasin navigaattorin komentoja. Noh, onneksi teksti tulee vielä tarkistukseen.
Kokous oli Pelastusarmeijan päämajassa Uudenmaankadulla. Paikalla oli puheenjohtajana Portaankorvan Jari Babtistikirkosta, Helmisen Atte ja pääsihteeri Loukkolan Virpi Advettikirkosta, Virtasen Timo Metodisteista, Hirvosen Hannu Vapaakirkosta, sekä Arja Laukkanen emännöiden Pelastusarmijasta ja minä Viinikkalan Petrin kanssa Helluntaiherätyksestä. Uusi ja hieno kokemus taas tämän kaltaisesta yhteistyöstä, toki olinhan joitakin hallituksen jäseniä muutoin tavannut eri yhteyksissä. Sopivan pitkä oli asialista. Aika paljon löytyy yhteisiä haasteista yhteiskunnan, sekä meitä yhdistävistä kristillisistä tarpeista.

Marikalla kuppi kahvia ja tihkusateessa kotiin.

Tuolla kommenteissa anonyymina joku tiedusteli mielipidettäni romanikerjäläisiin. Annoin lausuntoni kysyttäessä joitakin aikoja sitten täällä jyväskyläläisessä paikallislehdessä. Mutta ilmeisesti kysyjä ei ole paikkakuntalaisia.

Kristillinen peruskäsitys odottaa meiltä sitä, että me emme kulje yhdenkään lähimmäisen ohi, se on lähtökohta. Mutta nyt esillä oleva romanikerjäläis-asia on hiukka moniselitteisempi. Olin jonkin aikaa 2000 -luvun puolivälissä lähetysjärjestö Fidan Romanityövaliokunnassa hallituksen edustajana. Tuona aikana osallistuimme suomalaisen avustajaryhmän tukemiseen, jotka vierailivat Romanian romanien kylillä. Olosuhteet olivat aivan karmeat, epäinhimilliset suorastaan. Kaikki apu oli tarpeen. EU.n ja kaikkien mahdollisten humanitääristen ja kristillisten yhteisöjen tulisi tehdä kaikkensa auttaakseen näitä kurjuudessa eläviä ihmisiä. Nähdessäni romanikerjäläisen Jyväskylän kadulla en voi välttyä kysymykseltä, kuinka hän on tänne kulkeutunut? On perin mahdoton ajatus, että niistä köyhyyden olosuhteista voisi matkustaa ihan omillaan tänne saakka. Pelkästään matkarahojen takaisin keräämiseen menisi monta vuotta. On suuri todennäköisyys olemassa, että joku taho kuljettaa näitä lähes avuttomia ihmisiä mm. tänne jälleenrahastaakseen heidän kerjäämillään tuloilla. Tämän tähden on aika kaksijakoista antaa heille rahaa, joka saattaa hyvinkin kulkeutua ihan joihinkin muihin käsiin ja he itse ovat mahdollisesti vain räikeän lähes rikollisen toiminnan välikapaleita tai uhreja. En suinkaan voi mitenkään vahvistaa käsitystäni, mutta tämä on minun tuntemukseni asiasta - tämä tästä.

Huomiseen.

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Ahdistuksen selättämistä

Ylihuomenna, perjantaina on seuraava urologin tapaaminen edessä.
Tuo kuntoutuskurssi Härmässä päivitti tiedon sairauden kokonaisvaikutukset aika hyvälle tasolle. Hyvä niin, mutta tieto myös lisää tuskaa - ja jos missä niin tässä.

Joko minä en enää muista kuinka kovin sisäistä pinnaa ennakkoon onkaan kiristänyt aiemmat urologin "tuomiolla" käynnit, tai sitten olen ehtinyt laskeutua terveiden siviiliin sen verran hyvin, että taudin kohtaaminen ahdistaa. Mutta nyt perjantain odottaminen ottaa tosi lujille. Tässä on tietty ihan järjellinenkin tietoisuus taustalla. Sädehoidon päättymisestä on kohta yhdeksän kuukautta ja tiedän sen vaikutuksen kestävän useampia kuukausia, ehkä puoli vuotta tai jopa sen yli. Mutta nyt siitä on jo sen verran pitkälti aikaa, että jos syöpäsolukkoa on jäänyt kehooni, niin ne saattavat hyvinkin siitä antaa merkkejä. Todennäköistähän on, että saamillani hormonipistoshoidoilla mahdolliset syöpäsolut saadaan pysymään hallinnassa, mutta siinäpä se jännitysmomentti onkin. Lataus perjantaihin on suuri. Taas kerran käännetään lehteä johonkin suuntaan, ainakin jonkin verran. Hyvä oisi pitää itsensä koko ajan pessimistinä, ettei tarvitseis pettyä, mutta kun taitaa olla niin, että pessimisti se vasta pettyykin, kun on valmiiksi jo maansa myynnyt ja sitten jos sen ihan oikeasti joutuukin myymään, niin eipä olekkaan enää myytävää - ainakaan henkisesti. Sellaiselle mielelle kun ei vastaavasti hyväkään sanoma ole enää hyvä. Parempi kait se on näin olla elämässä kiinni - tai ainakin yrittää olla.

Olen toki ollut nyt välillä sen tunteen vallassa, että syövän mahdollisesti antaessa merkkejä etenemisestä vetäytyisin muutamaksi ajaksi ihan omaan yksinäisyyteeni - pakoon - käsittelemään tautia perusteellisesti itseni kanssa. Mutta katsotaan kuin kaikessa käy.

Eiliselle päivälle sattui pari puhelinlehtihaastattelua. Olen aiemminkin kirjoittanut Keuruun juhannuskonferenssissa olevasta tilaisuudesta joka muodostuu psykiatri Irmeli Schuz ja minun alustuksestani ja jatkuu sitten paneelikeskusteluna. Aihaana on sairauden kohtaaminen. Nyt halusivat jo ennakkoon tehdä tuosta tapahtumasta juttua.
Kotimaa-lehti oli taas puolestaan kiinnostunut meidän kirkkokuntamme kehitysvaiheesta.

Olen sopinut tänään iltapäivälle tapaamisen pitkäaikaisen ystäväni Thorleif Johanssonin kanssa. Mies jolla on aina joitain ideoita elämässä. Tusse, kuten hänet tunnetaan, oli aikoinaan RV-lehdessä toimitussihteerinä, aikoihin jolloin minäkin aloitin kirjoittelemisen. Sittemmin hän palveli pitkään Kotimaa-konsernia ja kehitti ihan ensimmäisenä maassamme kristillista verkkoporttaalia -tulevaisuuden mies ollut aina. Nyt jo eläköityneenäkin hän on puuhannut aktiivisesti kristittyjen yhteistä uutisportaalia. Tämänkertainen tapaamisemme ei kyllä liity mediaan millään muotoa. Teimme parisen vuotta sitten myös yhteisen onnistuneen ryhmämatkankin Patmos-saarelle, joka on Tusselle kuin toinen kotimaa.

Huominen päivä meneekin Helsingissä Suomen vapaakristillisen neuvoston (SVKN) hallituksen kokouksessa. Kokous on minulle ensimmäinen laatuaa. Pesti tuli tämän Helluntaikirkon puheenjohtajuuden myötä. Noh, ihan mielenkiinnolla odotan pääseväni sisään myös tähän hieman laajennettuun ns. vapaiden herästyliikkeiden yhteiseen kenttään.

maanantai 24. toukokuuta 2010

Säpinää riittää

Eilinen päivä olikin taas tilaisuuksineen melkoista hässäkkää. Aamupäivän jumalanpalvelukseen oli "ruuhkautunut" kahden kirjan ja yhden äänitteen julkistamistapahtumat. Seurakuntamme jäsenet, Keski-Suomen poliisipäälikkö Markku Luoma, sekä sivistystoimentarkasta Matti Kangasoja ovat yhdessä Oulun seurakunnanjohtajan Markku Tossavaisen kanssa kirjoittaneet kirjan; Matkalla uudistavaan seurakuntajohtamiseen. Seurakuntamme pitkäaikainen johtaja, edeltäjäni, Toivo Haapala on puolestaan kirjoittanut helluntaioppia käsittelevän kirjan; Siksi uskon. Musiikkivieraaksi olimme saaneet Kanadan suomalaisia edustavan Päivi Salokarin. Päivi oli julkaissut puolestaan juuri äänitteen, joten tilaisuus muodostui melkoiseksi kukitteluksi kun kustannusyhtiö Aikamedia muisti kirjoittajiaan ja artistiaan. Juontelin tapahtumaa ja siinä olikin melkoinen yhteenkutominen, mutta aivan loistava ja hieno kokonaisuushan tuosta syntyi.

Tämän jälkeen pistäydyin pikaisesti kotona syömässä, jonka jälkeen siirryin Taulunmäen kirkkoon, jossa meillä oli alueen kristillisten seurakuntien jo perinteeksi muodostunut Helluntaijuhla. Itselläni ei toki ollut edustamisen ohella kuin rukousvastuu loppuhetkessä. Puheen pitänyt kirkkoherra Keskitalo jätti kuulijoilleen jäähyväisiä näissä merkeissä. Jukka siirtyy kesän aikana Kirkkohallituksen kansliapääliköksi.

Kävimme tänään lounastamassa kaupungilla pitkäaikaisen lähetystyöntekijäämme Esa Salokangasta juhlien. Esa on ollut yhdistyksemme työntekijänä yhtäjaksoisesti täydet 40 vuotta. Se on melkoinen työrupeama. Tuosta ajasta Esa on puolisonsa Marja kanssa viettänyt suurimman osan Etelä-Amerikassa eri maissa lähetystyössä, tehden toki välillä työjaksoja täällä kotiseurakunnassakin. Nyt heillä on alkamassa toinen ja viimeinen vajaan parin vuoden työjakso Japanissa, joka on ollut Marjan alkuperäinen lähetyskohdemaa. Tuon jakson jälkeen Esaa odottaakin jo mahdolliset eläkepäivät.

Piti pikaisesti kirjoittaa seuraavaan seurakuntamme jäsenlehteen pääkirjoitus. Tekstit piti olla tänään taitossa ja tiedonkulussa kun olikin katkoksia. Lehti oli jäädä vaille pääkirjoitusta, mutta aika lyhyellä varoitusajalla sain jutunjuuresta kiinni ja laitoin juuri tekstiä eteenpäin.

Olen siirtänyt ja siirtänyt erään kirjan käsikirjoituksen arviointia aina vain eteenpäin. Tekstit olivat minulla mukana Härmässäkin, mutta miten ollakaan, unohdin läppärini laturin kotiin ja niinpä kone pysyi visusti kiinni - toki eipä tuo kuntoutusohjelma olisi sitä sallinutkaan. Nyt on tarkoitus käydä keskittymään ennen kuin tulee kiire, lupaamani takaraja kun on 30.5.

lauantai 22. toukokuuta 2010

Sokerit pois!

En olis ihan heti uskonut, että meikäläinen joutuu ihan tosissaan miettimään liikakiloja. Painoindeksi on läpi elämän pysytellyt kuta kuinkin ruodussa. Armeija oli sen verran automiehelle löysää aikaa, että kiloja oli peräti 86, mutta ei sekään 187 senteissä paha ollut.

Viimeisen puolen vuoden aikana on ihan huomaamatta tullut tuohon viisi kiloa lisää. Muutoinhan tuollainen nousu vain pönkittäisi itsetuntoa, mutta kun kuntoutuksessa seurasin kavereita, jotka joutuivat tosissaan taistelemaan hormonihoidon tuottamia liikakiloja vastaan, niin laittopa minutkin miettimään. Tällä menolla satanen rikkoutuis jo tämän vuoden puolella ja mitä sitten?
Hormonipistoshoito kun kuulema sivuvaikutuksenaan kasvattaa ruokahalua ja jos sitä ei tule tarkkailtua ja liikuntaa lisättyä, niin vyötärö venyy kokemusten mukaan kuulema muutamassa kuukaudessa niin, että takaisin pudottaminen on liki mahdoton tehtävä, kun hoito on vielä samaan aikaan päällä.

Niinpä minä suosiolla heitin jo aamukaffeesta käyttämäni 2-3 sokeripalaa veks. Tästä meille oli myös ravintoterapeutti Härmässä saarnaamassa. Nyt on ilmeisen pakko hieman katsoa mitä suuhunsa laittaa.

Aiemmin omakotitalossa asuen hyötyliikuntaa tuli liki päivittäin sen verran mitä kroppa kaipasi, mutta sitäkään ei nyt enää tule, joten senkin tähden laiskistumisen ja pulskistumisen vaara on mitä ilmeinen.

Eipä tässä muu auttane kuin dieetille!

perjantai 21. toukokuuta 2010

Huimaa yhteyttä!

Palailimme juuri Anitan kanssa Härmän kuntokeskuksesta viiden päivän mittaiselta Kelan myöntämältä etureuhassyöpäpotilaiden parikurssilta.

Kaikki sitä ihmisiä yhdistääkin - ja kuin huimalla tavalla. Tuo muutaman kymmenen gramman kokoinen syöpäinen elin (toki kaikilla sitäkään ei enää ollut) ryhmäytti tuon 20 hengen porukan vajaan viikon aikana erityisellä tavalla yhteen. Ennen viime maanantaita kukaan meistä ei tainnut tietää toistensa olemassa olosta yhtikästä mitään. Eri puolilta Suomeahan meidät oli sinne valittu.
Toisilla vaiva vasta alullaan, eikä ihan niin vakava kuin taas joillakin toisilla. Hoitovaihtoehtojakin löytyi likimain kaikki tarjonnassa olevat.

Kurssi tarjosi tosi paljon tietoutta sairaanhoitajien, fysioterapeutin, psykologin, lääkärin ja muiden ammatti-ihmisten kautta. Ehdittiinpä vesi- ja kuivanmaan jumppaankin.

Olettaisin tulkitsevani liki kaikkien osallistujien tuntoja, että saamamme tiedollisen tiedon lisäksi yhteisen vaivan synnyttämä yhteys kaikkine kavipöytä-, käytävä-, ja saunalaudekeskusteluineen oli ihan omaa luokkaansa. Näin muutaman tunnin peiliin katsomalla tulee aivan uskomaton olotila, kuinka vahvan tunnekokemuksen yhdessä tunnistettu ja omaksuttu vakava sairaus voikaan luoda.

Porukassa ei mitattu miestä ammatin, arvon, omaisuuden, iän eikä pärstäkertoimen mukaan, vaan se oli se sairauskokemus joka jaettiin, fantastista.

Se, mitä tästä kaikesta jääpi lopulta käteen onpi vielä arvoitus, mutta jääpi mitä jääpi, niin jo nämä muutamat päivät ovat antaneet jaettavaa omalle sielulle ihan kyllälti. Keskinäinen huumori liki tabuina tunnetuista asioista oli aivan hulvatonta. Jokahinen sai vuorollaan nauraa vedet silmissä jutuille, jotka kumpusivat tavalla tai toisella yhteisestä vaivastamme. Tämän viikon jälkeen tulen puhumaan entistä ponnekkaammin vertaistuen ja tallaisten kuntouttavien kurssien puolesta.

Ei muuta kuin kotoisaan saunaan. Aamulla on kiva mennä hetkeksi kiertelemään Sepänaukion kesäkirppikselle, joka onkin nyt tuossa aivan ikkunani alla.
Sunnuntai onkin sitten Helluntai-sunnuntai, joka on meille helluntailaisille nimemme merkityksen mukaisesti leimaa-antava juhlapäivä. Meillä onkin täällä Jyväskylässä viime vuosina vietetty aina Helluntaina kristillisten seurakuntien yhteistä tapahtumaa Taulunmäen kirkossa ja sinne sitä tullee nytkin mentyä palvelukseen.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Hikeä ja kuntoutusta

Kesä tuli kerralla!

Meitä kevätihmisiä tallainen lämpöaalto herättelee ihan oikeasti eloon. Olen nauttinut taas sydämeni kyllyydestä kun aurinko helottaa ja koivut ovat saaneet hetkessä lehdet auki. Uuden asuntomme pihapiiri alkaa näyttättäytyä myös hienolta. Uteliaana saa odotella mitä mistäkin idusta kasvaa.

On tässä meikäläiselle se kiusallisempikin puoli. Hoidon vaikutus on ilmeisesti viime kesää huomattavasti pidemmällä, mitä sivuvaikutuksiin tulee. Nimittäin jos talvella sai hiki-aaltoja, niin nyt se ei ole enää aaltoa vaan pinta on vesimärkä kuin nahkiaisella. Lisäksi hiemankin vaativampi tilanne yhdessä tämän lämmön kanssa saa aikaan sellaisia lämpöaaltoja, että paita on tiskirättinä. Eihän sillä muutoin merkitystä, mutta kun on muutaman kerran päässyt yllättämään yleisön edessä. Ammattimieskin meinaa sekoilla sanoissaan. Viimeksi eilen, ollessani Oulussa Suomen Helluntaikirkon vuosikokouksessa esittämässä puheenjohtajan katsausta, niin eiköhän mitä, niin vesi alkoi virrata norona. Äkkinäistä hermostuttaisi. Onneksi sen on oppinut tunnistamaan, kun hallitsee hermonsa, niin kohta aalto menee ohi samalla tavalla kun alkoikin. On näitä luontaisetuja.

Lähdemme aamulla aikaisin Anitan kanssa Härmän kuntokeskukseen Kelan myöntämälle eturauhasyöpäpotilaiden parikurssille. Ohjelmasta ei toki ole vielä paljon tietoa, muuta kuin kokoontuminen ja lounas, mutta ihan odottavaisella mielellä tulee lähdettyä. Toiveena on saada joitain lisäeväitä taudin arkihallintaan ja uskoisinkin toiveen täyttyvän.

Toki taas elän puolivuosikatsauksen piinaa. Viime maantaina kävin labrassa ja kuukauden lopulla olisi taas kerran urologin vastaanotto. Jännittäähän se, uinuuko tauti vai ei. En voi mitään, mutta kyllä eilen otti pitkästä aikaa lujille. Tätäkö tämä sitten on loppuelämä. Elämä joka mitataan kuuden kuukauden janassa. Niitä tulee sitten niin monta kuin sallittu on. Tulosten odottaminen on todella, todella piinallista. Olen asiasta aiemminkin kokemuksia lukenut, mutta nyt sen kanssa on pakko elää. Puolessa vuodessa kun ihminen ehtii vapautua melko hyvin ahdistavista ajatuksistaan, mutta kontrollikäynteihin valmistautumiset ovat kuin elämäsi kiristettäsiin umpisolmuun, joka kiristyy ja kiristyy. Itse olet siinä solmussa ja odotat kärsivällisesti vapautetaanko se vai jäätkö siihen pinteeseen lopullisesti.

Annetaan nyt kuitenkin auringon helliä meitä, kun mielikin sen vielä suo.

lauantai 8. toukokuuta 2010

Mehtosen kuulumisia

Ihan täytyy taas pyydellä typeryyttään anteeksi. Menin viimeksi hieman kevyesti ennakkoon arvioimaan Vappuna Tampereella järjestettyä Kristus-päivää, johon olin silloin valmistautumassa. Tai arvosteluni ei ollut oikeastaan suunnattu nimenomaan ko.päivään vain yleensä tapahtumiin, jotka eivät kaikkinensa jaksaisi oikein innostaa. Nimittäin päivä oli sinällään taas yksi hieno kokemus kokemusten joukossa.

Kyseisten teema-päivien ideahan on pitäytyä yksinomaan rukoukessa ja Jumalan ylistämisessä ja siinä se onnistuikin. Toki en itse ollut loppujen lopuksi kuin tuon varsinaisen ensimmäisen tilaisuuden, mutta sen perusteella pääsi jo kokemukseen, että päivä oli todella huolella rakennettu. Yhteys eri järjestävien tahojen kanssa oli myös tosi toimiva. Mukana oli myös pari vuotta virassa toiminut Tampereen piispa Matti Repo. Tutustuin TV7.ssä kirjanurkkaa toimittavaan Reijo Telarantaan kun istuskelimme tilaisuuden ajan vieretysten. Tapahtuma oli saanut Hakametsän halliin varmaankin liki 5000 henkeä paikalle.

Joitakin aikoja sitten esitin rukousaiheena kollegani Hannu Mehtosen suunseudun syövän. Nyt Hannu kirjoitteli itse Hyvä Sanoma-lehdessä kokemuksiaan. Kyllä oli koskettavaa luettavaa. Leikkaus oli ollut pitkä ja rankka. Alkuajan toipuminen ilmeisesti kaikkein koettelevin, kun hengitys onnistunut makuulla ja niinpä ensimmäiset päivät menivät istuen nukkumatta. Voi vain kuvitella. Mutta kertomansa mukaan on toipumassa hyvää vauhtia. Samaa esirukouksen ihmettä Hannukin kummasteli, jota minäkin olen saanut todistaa.

Tänään teinkin taas osaltani historiaa luovuttaessani parit puheenjohtajuudet. Sain jättää siinä muodossa hyvästit yli kuusi vuotta johtamalleni Hyvä Sanoma ry.lle (ent.Ristin Voitto) sekä liki saman ajan johtamalleni kustannusyhtiö Aikamedian hallitukselle. Vaikka olinkin luovutukset sisäistänyt jo puolisen vuotta sitten, niin kyllä ne vain merkillisen paljon olotilaa keventävät. Ihan lämmöllä muistelivat. Kunnon kaiverretun kynän ja ostokortin loppuvuoden tuotantoon tj.Vieltojärvi kiitoksena ojenteli. Palmin Jyrki Helsingistä otti AM:n nuijan vastaan ja Sopasen Tapio Forssasta vastaavasti HS:n puheenjohtajuuden. Sen verran läheiseksi yhteisöt toimintoineen ehtivät tulla, että vuorovaikutus tuskin koskaan loppuu.

Eilen aamulla saimme lukea Keskisuomalaisesta, että Jyväskylän seurakunnan kirkkoherra Jukka Keskitalo tuli valituksi Kirkkohallituksen kansliapääliköksi. Toki tietoa osasin jo odotellakin. Haikeudella Jukkaa onnittelin samantien kun uutisen aamulla luin. Kyllä lämmöllä ja kiitollisuudella muistelen näitä vuosia jolloin olen saanut häneen tutustua, mutta eteenpäin ja uusiin haasteisiin ymmärrettävästi hänen tiensä kulkee. Toivotaan, että jatkajaksi asettuu samalla sydämellä varustettu paimen.

lauantai 1. toukokuuta 2010

Vappua!

Sateisena avautui tämän vuotinen vappu, mutta eihän se niin tavattoman poikkeuksellista. Onhan väliin toki mahtunut ihan lämpimiäkin vappuilmoja, mutta näin taasen tällä kertaa.

Vietin menneen viikon lomaillen(talvi) tutuksi tulleissa Porvoon rantamaisemissa. Ensin alkuun vaikutti, että taidettiin täällä Keski-Suomessa olla jo kesäisemmissä tunnelmissa, mutta kyllä loppujen lopuksi kevät olikin jo tavanomaista pidemmällä myös etelärannikolla. Muutama lahjomaton luonnon merkki kertoo vuosittain missä mennään. Meri oli rantoja myöden auki, muuttolintujen kirjo oli nyt mielenkiintoisempi kuin aikoihin. Ensimmäistä kertaa vuosiin saimme ihailla metsämaisemaa jonka aluskasvillisuutena kukki valkovuokko kuin mattona. Oli sykähdyttävä näky.

Laura piipahti seuranamme, sekä Marika Iisan ja Okon kanssa. Siinäpä loman täyttymys. Käytiin moikkaamassa myös tuhkapilvestä pelastautunutta Jarkkoa Helsingissä. Sielä hän teki Annikansa kanssa tulevaisuuden suunnitelmiaan.

Maanantai-aamun maikkarin Huomenta Suomi-lähetys sai minut kiukkuun niin, että olipa loma mennä ylikierroksille. Ohjelmassa käsiteltiin Aamulehden suorittamaa tutkimusta homoparien vihkimisestä, sekä kirkollisesta siunauksesta. Tulosta oli arvioimassa rovasti Hilkka Olkinuora ja piispa Lennart Koskinen. Molemmat vieraat ilmaisivat riemunsa siitä, että kirkko on ottamassa asiassa uusia edistysaskeleita. Erityisesti minulle teki kipeää kun ohjelmassa hienosti onnistunut yksi suosikkitoimittajistani Lauri Karhuvaara kysyi suoraan vierailtaan, että hyväksyisikö Jeesus Kristus tänään sen, että he siunaisivat homoparit, niin heidän vastauksessaan ei ollut epäilystä etteikö Jeesus toimisi rakkaudessaan niin.

En voi olla ihmettelemättä mikä on sokaissut heidän, niin kuin muutamien muidenkin kirkon työntekijöiden hengellisen ajattelun. Se, että julkisesti tulkitaan Jeesuksen toimivan vastoin Jumalan itsensä säätämiä pyhiä lakeja vastaan on todella vakava hengellinen ristiriita. Ohjelmassa viitattiin tulevaan kirkolliskokoukseen, jossa tultaisiin tekemään asian tiimoilta ratkaisevia päätöksiä. Herra armahda kansaamme, luterilaista kirkkoa ja sen työntekijöitä. Ohjelma on muuten nähtävissä vieläkin Mtv.n katsomon arkistossa/Huomenta Suomi (pvm.26.4).

Olen lupautunut tänään Tampereelle valtakunnalliseen Kristus-päivään Suomen Helluntaikirkon edustajana. Ei minulla lienee paljoa vastuuta, ehkä joku rukousosio muiden rinnalla. En ole koskaan ollut kauhean innostunut tallaisista ns. yhteiskristillisistä tempauksista. Niillä on toki suuri merkitys, ehkä suurenpi kuin itse ymmärränkään. Kuitenkin enemmän kannatan arjessa tapahtuvaa kristittyjen yhteyttä (huom.ero yhteiskristillinen/kristittyjen yhteys)sekä näin paikallisesti luottamussuhteille rakentuvaa toimintaa ja sen synnyttämää yhteyttä. Siinä on jotain korvaamatonta ja sen puolesta olen valmis laittamaan paljonkin likoon.

En ole saanut tietooni mikä on tämän päiväisen suurtapahtuman pukukoodi. Toivottavasti en täysin riko yhteyttä farkuissani ja pikkutakissani, noh ehkä en, vaikka kollegalla saattaakin olla liperit.