sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Kuukausikirja

Vierähti ihan luvattoman pitkä tauko tämän kirjoittamisen kanssa. Tätä ei nyt oikein tiedä enää kutsua päiväkirjaksi, paremmin sopisi viikko-, tai kuukausikirjaksi.

Ei niin , etteikö tapahtumia olisi riittänyt näinäkin viikkoina aina kirjoittamiseen asti. Toisaalta on tainut käydä niinkin, että niitä on ollut vähän liiaksikin, ettei ole oikein selvinnyt toimien päätteeksi koneelleen istua. Muistin sentään vielä kirjautumistunnukseni.

Helluntaiherätyksen talvipäivät Helsingissä tuli ja meni. Mulla oli tosiaan sielä jonkin verran sovittua tapaamisia, joten yleinen keskusteluosio jäi tällä kertaa seurannassani vähemmälle. Jyväskyläislähtöisen Veli-Matti Kärkkäisen luennot Jumalan pyhyydestä olivat huippua kuulla. Kärkkäinen on systemaattisen teologian professori Fullerin teologisessa seminaarissa Pasadenassa, Kaliforniassa ja vaikka kuulukin edelleen jäsenenä täällä Suomessa meidän seurakuntaamme, niin minulla ei ole ollut juurikaan tilaisuutta tutustua kaveriin.

Julkaisimme päivillä Helluntaikirkon toimesta kannanoton kristityn suhteesta taloudelliseen menestykseen. Kannanotolla halutaan korostaa sitä kuinka suhtautumisemme talouteen määrittää elämäntapaamme ja vaikuttaa yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden toteutumiseen. Kestävän elämänmuodon löytämiseksi suhdetta rahaan ja talouteen on arvioitava Raamatun eettisten periaatteiden pohjalta. Julkilausuma on luettavissa kokonaisuudessaan Suomen Helluntakirkon kotisivuilta, johon tuossa blogini etusivullakin on linkki. Tuon julkilausuman viimeistely teetti minullakin hieman töitä vielä päivien aikanakin.

Täällä kotosalla olen pakkasten keskellä "valvonut" asentajaporukan töitä, kun laittelivat meille keittiötä uusiksi. Ensimmäisen kerran kävi niin, että asuntoon johon olemme remppaa tehneet, en itse sitä urakoinnut alusta loppuun. Kunto kun ei vain ota ollakseen ihan entisellään, niin kait tässä yrittää ihan oikeasti opetella itseään säästelemään. Kun on vielä tuo kotitalousvähennyskin olemassa, niin eipä siinä nykyisellään muutaman päivän asennuksesta juurikaan omalle työlleen palkkaakaan saa.

Ei sen puoleen, tuli minun sentään eilen kaadettua keittiön ja olohuoneen välinen tarpeettomaksi käynyt väliseinä. Nyt tuli kivasti avaruutta koko alakertaan. Mutta täytyypä todeta, että sekin otti jo vähän fysiikan päälle. En tiedä, onko hoitojen syytä, tarpeettoman kova stressi, vai jotain arvoja pielessä, mutta melkoista takkuamista on pientenkin fyysisten ponnistelujen jälkeen. Eniten olen omassa tohtoroinnissani kallistunut syyllistämään tuota stressiä, kun ei noista kahdesta muutostakaan vielä ole kuin vajaa kuukausi aikaa. Nyt olen saanut olla kolme päivää ihan rentona vapaalla - mitä nyt tuo yhden seinän repiminen.

Sain viimeyönä sähköpostiini Salokankaan Janilta, yhdeltä seurakuntamme nuorelta, muutamat tosi hienot mainoskuvat, jotka on tarkoitus laittaa pyörimään Jyväskylän keskustan kävelykadun Jumboscreenille. Creeni on melkoisen vaikuttava neliväri leditekniikalla toimiva suurikokoinen mainostaulu Väinönkadun ja Kauppakadun kulmassa. Mielenkiintoista seurata millaista palautetta seurakuntamme alkaa saamaan ennakkoluulottomasta päätöksestään astua mainoksineen kaupungin keskeiselle paikalle. Vuoden sopimus alkaa ihan näinä päivinä.

Tulevalla viikolla olisi ollut se Brysselin matka jota haaveilin kun onnittelin täällä Essayahn Saria EU-parlamenttipaikasta. Se nimittäin todentui, mutta kävi niin, että olinkin puheenjohtajana Hyvä Sanoma ry:n hallituksesta yksi harvoista joka "kippasin" tuon tarjotun matkan. Tein päätöksen kotiin jäämisestä jo hyvissä ajoin syksyllä katseltuani kalenteriani. Neljän päivän reissu olisi nielaissut ihan turhankin paljon aikaani tällä kertaa.

Sain nyt jo perjantaina kutsun tulla mukaan Keuruun Juhannuskonferenssiin pariin tapahtumaan jossa teemana on sairauden kohtaaminen. Toinen tilaisuus on paneelikeskustelu, johon on ainakin kutsuttu mm. peruspalveluministeri Paula Risikko. Oikestaan tuon kaltaisen teematilaisuuden järjestäminen oli vähän minun oma ideani syksyn ensimmäisessä toimikunnan kokouksessa, mutta nyt kun en ehtinyt viimeiseen kokoontumiseen mukaan, niin olivatkin uskoneet vastuuta ihan riittämiin. Mutta innostuin ajatukseta vaan lisää. Jos mistä, niin terveestä suhtautumisesta sairauteen meidän ihmisten maailmassa on mitä tarpeellisinta avautua.

Minulla ehtii olla vielä yhdet kontrollitkin ennen tuota tapahtumaa, joten tiedä millä mielellä silloin keskustellaan.

tiistai 12. tammikuuta 2010

Kaulusta kiristää

Huomenta taas pitkästä aikaa!

Vuosi on alkanut taasen reippain askelin ja reippain pakkasin. Nyt pakkasten asettuessa säädyllisiin lukemiin minäkin maltoin istua päiväkirjalleni. Noh, eipä ulkoisella säällä tähän tekstin tuottamiseen merkitystä.

Kirjoittamattomuus ei oikeastaan ole nyt johtunut varsinaisista kiireistä, vaikka tokihan niintäkin on työn ja vapaa-ajan puolelta tarjoiltu. Uuden kodin sisustaminen ja taloksi asettuminen vieden siitä oman osuutensa.

Yllättävää, mutta olen hieman jumittunut. Joskus alle nelivuotiaana olin tokaissut tomerasti tulevaisuuden haaveita udelleelle sedälleni: "Minusta tulee herrasmies Oksa!"
Herraa minusta ei taida tulla koskaan ja miehestä en tiedä sitäkään vähää. Mutta just tällä hetkellä tuon viimeisen nimitykseni jälkeen kaulusta alkoi kummasti kiristämään. Kiristämään jopa tämän päiväkirjan sisältöönkin nähden. Pitääkö minun tehdä tästä bologistani nyt Suomen Helluntaikirkon hallituksen puheenjohtajan mielipidepalsta, jossa esitän kirkon puolivirallisia kannanottoja? Tätä mietin, mietin jopa eiliseen asti. Kunnes sitten illalla rohkaisin itseni päätökseen, että sitä tämä ei ole eikä siksi tule.

Aloitin aikoinaan kirjoittelemalla sairaan miehen arkisia tuntoja. Siinä olen pyrkinyt pysymään. Teologisilla, eettisillä, sekä yhteiskunnallisilla kannanotoilla on oma paikkansa ja ehkä joskus sellaisen pukkaan väliin minäkin, mutta kun niitä toisaalta löytyy aika monelta muultakin. Niillä on omat kirjoittajansa ja mahdollisesti omat lukijansa. Ja kaiken lisäksi minulla riittää kasvavista vastuistani huolimatta ihan tarpeeksi jännitettävää omassa terveydentilassanikin. Kyllä sitä vain kummasti kaiken kaltaiset nivelsäryt rekisteröi aiempaa tarkemmin.

Huomenna olis taas tarkoitus mennä morjestamaan Syöpäyhdistykselle heimoveljiä, kuinka on miehillä vuosi vaihtunut.

Torstaista lauantaihin onkin sitten vuorossa vuosittaiset Helluntaiherätyksen talvipäivät, tällä kertaa Helsingissä. Nyt olenkin sopinut noihin kolmeen päivään aika monta erillistä tapaamista tai palaveria.

Perjantaina aion kuitenkin sen verran laistaa illasta, että ehdin Iisalle ja Okolle yhden seinän maalaamaan.

Omasta voinnista täytyy todeta, että tasan vuosi sitten samaisten talvipäivien aikaan olinkin tavattoman väsynyt, jonka muuten aika moni kollega oli laittanut merkille. Minullahan oli tuolloin jo tutkimukset meneillään, toki ajatuksiini ei ollut edes noussut syövän mahdollisuus. Ainakin tuohon vuoden takaiseen nähden olen yleiskunnoltani kuin toinen mies.

perjantai 1. tammikuuta 2010

Uuteen vuoteen uusin haastein

Ensimmäinen päivä vuodesta kaksituhattakymmenen on muutamaa minuuttia vaille eletty.

Taakse jäänyt vuosi muutti minun elämäni.

Vuosi alkoi vielä hyvinkin tavanomaisesti, vaikka alavatsan seudun kipuja potien ja niihin liittyviä tutkimustuloksia odotellen. Tavallista pidemmälle ehtinyttä tulehdustahan sitä podettiin ja elettiin siihen apua odotellessa. Mutta miten siinä sitten kävikään? Siitähän tämä blogikin on elänyt.

Viime kuukausina on toki mennyt useitakin päiviä, että en muista omaavani syöpää kehossani, mutta kuten niin usein on tullut todettua, tietoisuus ei ole väistynyt. Viime talven muistot ovat lähtemättömän syvässä. Jos minulle joku olisi maaliskuussa kertonut, että vielä jouluna ja vuodenvaihteessa kirjoittelen päiväkirjaa, niin olispa ollut silloisen maailmani todellinen kirkastaja. Kyllä niin totisena mielessäni viimeiseen kevääseen ja kesään lähdin, että huh.

Olen sanomattoman kiitollinen joka suuntaan kaikesta mitä sain viime vuoden vaikeissa kuukausissa kokea. En yksin Jumalalle, vaan kaikille läheisilleni, kaikille esirukoilijoille ja teillekin, jotka ette välttämättä ole sitä tehneet, mutta muuten kannustaneet, kiitos!

Olen kiitollinen siitä, että olen tähän saakka säilyttänyt myös työkykyni. Minun ei todellakaan tarvinnut syövän, eikä siihen liittyvien hoitojen vuoksi olla päivääkään sairauslomalla. Se ei ole minun itseni päättäväisyyden tai vahvuuteni aikaansaannosta. Se nyt vain on mennyt niin ja olen siitä kiitollinen. Elokuun loppu otti henkisesti todella lujille, mutta sitten kun fyysinen väsymymys väistyi, niin päänuppikin alkoi voida aika hyvin.

Vuoden viimeisille viikoille osui nämä pari muuttoa. Nyt tuntuu hyvältä saada asettua aloilleen, meille uuteen rivitalohuoneistoon.

Toissa päivänä kun muutosta riensin Tampereelle Suomen Helluntaikirkon hallituksen kokouksiin, niin se tiesi sitten myös sitä, että hallitus tuli valinneeksi minut seuraavaksi puheenjohtajakseen. Kova on posti ja nöyräksi vetää, varsinkin näin oppimattoman miehen. Totesin hallituksen jäsenille, että minusta ette kirkolle teologia saa, kun ne loppututkinnot ovat vieläkin suorittamatta, mutta pitkän linjan seurakuntatyö ja sen ohessa herätysliikkeen keskeisssä yhteisöissä vaikuttaminen on se mitä voin omana itsenäni tarjota.

Yksi, kiteytynyt ajatus yli kaikkien muiden, mitä Helluntaikirkolta odotan - armollisuutta. Armollisuutta yksilöinä itsellemme, toisillemme ja ennen kaikkea kykyä välittää Kristuksen täydellistä armoa ja anteeksiantamusta kaikille.

Ehkä onnistun vielä lähipäivinä kirjaamaan itselleni oleellisimmat tavoitteet mihin haluaisin herätysliikkeen yheisten asioiden ja menosuunnan muotoutuvan. Avoimuus ja rehtiys olkoon tunnuksemme. Mutta nyt jos koskaan tarvitsen myötäelämistä ja rukousta. Haasteet eivät ole vähäiset, mutta siksi mielenkiintoiset, että sairaus jää - toivottavasti - entistä enemmän taka-alalle. Aika hyvissä ajoin ilmaisin olevani käytettävissä kyseiseen tehtävään, mutta kävin asian suhteen pidemmän ja vaikeimman sisäisen kamppailun, kuin minkään aiemman haasteen kanssa. Esitin sitä rukousaiheeksi joissakin yhteyksissä ja lopulta annoin sen omassa mielessäni Jumalan ohjaukseen niin hyvin kuin taisin. Tässä seison, enkä muuta voi.