Kohtaamisia

Aikalailla poikkeavanlainen juhannus on takana. Juhannuksenviettopaikka ei toki ole muuksi muuttunut, vaan Ison Kirjan konferenssissa se todellakin taas entiseen tapaan meni, mutta siinä kävi juuri niin kuin ennakoin. Tapasin, voisiko sanoa, mielettömästi ihmisiä ja yksi ja ainut keskustelunaihe johon jouduin, päädyin, tai miten vain, likimain kaikkien kanssa: minun syöpäni. Kaikki tuntemani, puolitutut tai minulle aiemmin ventovieraatkin halusivat kuulla kuinka voin.

Menin jo torstaina ja jatkoin perjantaina ilman Anitaa kirjani esittelyä Aikatorilla, Anita oli vielä nuo päivät töissä ja tuli juhlille mukaan aattoiltana. Hän tuli lauantaina kanssani samaan esittelypisteeseen ja saimmekin yhdessä tavata aviopareja jotka kävivät samaa kipua kanssamme. Tuskin pääsin liki puoleenkaan myyntitavoitteessani, jota ennen juhannusta täällä vitsailin, mutta kyllähän sen nyt heitinkin aikalailla huulena. Menekin kuulen vasta joskus lähipäivinä. Myyntiennätys ei nyt suinkaan ollut se itsetarkoitus, vaan kyllä se oli ihan aidosti ihmisten kohtaaminen. Siinä onnistuimme huimasti yli odotusten. Sain kohdata satoja ja satoja ihmisiä noiden kolmen päivän aikana. Minua ei sateet ja koleus haitanneet, koska olin pari ensimmäistä päivää sisätiloissa liki kokonaan.

Vaikuttavinta oli tavata ystäviä, jotka olivat tulleet kosketetuiksi tätä blogiani seuratessaan. Teillä oli niin kovin, kovin monenlaisia tarinoita, joista muutamat liikuttavimmat syöpyivät syvälle sieluuni. Olen muistanut teitä nämä päivät hartaasti rukouksin ja tulen sen tekemään jatkossakin. Minun kohtaloni ei ole yhtään mitään verraten niihin elämän tilantesiin, jossa kipua on kannettu vuosikymmeniä, tai läheinen on kuollut mitä riipaisevimmalla tavalla.

Avoimuuteni täällä blogissa ja kirjasessani sai vilpitöntä ja yhdenmukaista ylistävää palautetta. Sitä minulta kyseltiin myös toistuvasti myyntipisteen haastatteluissakin. Konferenssi vahvisti huimasti tätä valitsemaani linjaa. Kuten alussa totesin, niin se täytyy myöntää, että iltaisin aina kotiin ajeltuani tuli tunne, että syöpä pursuaa jo korvista ja suustakin. Olisin juossut pakoon jos olisin voinut, siksi täydet tunnit tuli puhuttua vain ja yksin tästä sairaudesta. Aloin voida jo ihan pahoin. Mutta ei tässä ollut tällä kertaa muuta vaihtoehtoa. Vaikka kuinka miettisin, miten olisin tämän sairauden kanssa muutoin elänyt, niin en todellakaan tiedä muuta tietä. Se tuttavien ja tuntemattomien aalto on nyt tältä erää taasen kohdattu. Ennakoin vaan, että seuraava aalto odottaa, jos ja kun lehtikirjoituksen ym. uutisoinnit niitä eteeni juoksuttaa. Vedetään sitten rajaan jos siltä näyttää ja tarve vaatii. Mutta samalla riemuitsen ihan suunnattomasti, tunnistaessani sen, että saan olla korvana edes jollekin joka sitä kaipaa. Onneksi olen tuohon päämäärään nyt päässyt - olla tuntojen tulkki.

Kun perjantai-iltana istuin Anitan kanssa pääteltan puhujalavalla iltatilaisuudessa joka oli ääriään myöden täynnä, niin tunnustelin itseäni kun koin olevani niin tavattoman voimakkaalla tavalla ulkopuolinen. Ei meillä ollut vastuuta tuossa tilaisuudessa, mutta kustannusyhtiön edustajat toivoivat meidät mukaan, kun kirjaa esiteltiin yleisölle. En osaa vieläkään selittää, mikä tuon kokemuksen synnytti. Ehkä se oli päivän seisoskelu ja ihmisten kohtaaminen, mutta jotenkin tunnistin sen tähän omaan hengelliseen kipuiluuni liittyväksi. Liekö samanaikainen syvääkin syvempi tyhjyys ja turhautuminen yhdistettynä sisäiseen murrokseen, en tiedä. Tilaisuus oli kaikinpuolin hyvä ja onnistunut, sen annista tuntemukseni ei tullut.

Lauantaina olimme Anitan kanssa vielä haastattelussa Radio-Gospelin vartissa. Lähetys meni suorana myös nettiin. Outi Kättö haastatteli meitä näistä menneistä kokemuksista. Ihan hyvä kokemus, Anita oli elämänsä ensimmäistä kertaa suorassa radiolähetyksessä ja loistavasti meni.

Tänään emme sitten enää Keuruulle ajaneetkaan. Keskityin kirjoittelemaan RV-lehden pääkirjoitusta. Päätoimittaja Launonen kun soitteli juhannusken alla ja totesi, että tulevan viikon kirjoitusvastaava oli sairastunut. Lupasin laittaa mietteitä konferenssista. On muuten viikkolehden taittokin mennyt simppeliksi. Kun tänään saattelin pääkirjoituksen matkaan, niin tiistaina se tulee jo painettuna lehtenä jakoon. Niin on kuin päivälehteä painettaisiin.

Eli mitä suurimmat kiitokset teille kaikille, jotka uskaltauduitte puheille. Oli mahtavaa vaihtaa vaikkapa vain parikin sanaa. Laita ihmeessä palautetta vaikkapa kirjasta jos tulit sen Keuruulta hankkineeksi. Saamme tästä blogista kommenttien kera huomattavasti luettavamman. Huomenna sitten palammekin taasen arkeen. Minäkin käyn hankkimassa sen seuraavan hormoonipiikin. Kyllä on muuten kolme kuukautta mennyt nopeasti, äskenhän edellisen vasta kävin hakemassa.

Tiistaina onkin sitten seuraava Pyhän Hengen ilta, joka on nyt tällä erää kutsumuksessani ihan ykkösjuttu. Haluan keskittyä illan antiin niin täydellisesti rukoillen kuin vain osaan ja taidan. Mäkisen Markun, sekä Sunin Juhan ylistysryhmän kanssa iltaa hoitelemme. Muistakaapa laajemminkin tuota yhteistä haastettamme.