Vähän koleaa!

Eilen oli tarkoitus jatkaa Mäkisen Markun kanssa ylimääräisten rakennus- ym. jätteiden kaatopaikalle kuskaamista, mutta oli onneksi sen verran sateinen keli, että meillä oli hyvä yhteinen syy siirtää projekti ensi viikolle. Samalla pitäisi ilmeisesti kaataa yksi omenapuu, kun jäi ihan turhan lähelle laajentamaani kuistia. Mutta senpä sitten näkee tulevalla viikolla, kaatuuko vai ei.

Olin tänään aamupäivällä Laukaassa hautajaisissa. On merkillepantavaa, kuinka siunaustoimitukset ovat tämän oman sairauteni myötä melkosen koskettavia hetkiä. Kuolema ja tämä meidän rajallisuutemme on arkun äärellä seisoessa käsin kosketeltava. Melko pian sairauteni alkuvaiheessa siunasin erään mieshenkilön, joka oli sairastanut elämänsä aikana tätä samaa syöpää. Hän oli käynyt lävitse ihan samat hoidot, jotka minulla on edessä, mutta kuitenkin menehtyi sairauden myötä - toki kylläkin vuosien jälkeen. Se päivä oli minulle erityisen haasteellinen ja muutamat lähipäivät jopa ahdistavia.

Nyt tulin juuri tuosta yläkaupungin Lounaispuistosta, jossa Vaajakoskelle neljä vuotta sitten järjestäytynyt venäjänkielinen Siunauksen seurakunta pitää vuosikonferenssiaan. He tukeutuivat heti alkuvaiheessa meidän seurakuntaan järjestäytyessään ja etsiessään toiminnalleen tiloja. Aiempina vuosian osa heidän viikonlopun mittaisen konferenssinsa tilaisuuksista on ollut meidän tiloissamme Lyseonkadulla. Jyväskylän seudulla asuu tietääkseni n. 2500 venäjältä tänne muuttanutta. Heillä tosiaankin toimii muutaman kymmenen hengen itsenäinen seurakunta. Nyt kävin avaamassa tervehdykselläni heidän juhlaansa Lounaispuistossa, jossa on hienot puitteet tallaselle tapahtumalle, mutta ulkoilmassa. Osasipa olla kylmä, lämpötila +6-7C. Ihan tuli mieleen kesäinen telttakokoustoimintamme 70-80 luvuilta, jolloin helluntailaisten teltat olivat vielä kesäisin pystyssä melkein joka kyläkunnalla. Parhaina kesinä minäkin pyöritin tallaisia telttakokoussarjoja 8-10 viikona ajan, kelissä kuin kelissä. Ankein tunnelma on jäänyt mieleeni Joutsan Uimaniemeltä. Lämpöasteita oli kolme ja teltan katolla lunta kun aloitimme tilaisuutta. Kyllä silloin kävin ajattelemaan, että eipä tässä taida paljon järkeä olla, kuulijoitakin paikallisen talon emäntä, eipä muita. Nytpä tuo kulttuuri on tyystin kuollut, mutta kuolleetpa ne ovat kyläkunnatkin.
Toivottavasti viikonlopulla hieman lämpenee, että kyseinen konferenssi onnistuu myös säiden puolesta. Minä olen jotenkin tykästynyt näiden veljesten toimintaan, ovat niin vilpittömän innokkaita ja uskon henkisiä tekemisissään. Kielierot eivät ole paljoa meitä rajoittaneet, aina on tarvittaessa tulkkikin löytynyt.

Huomenna onkin tarkoitus käydä Kälviällä Marjetan Voiton ja Päivin yhteisillä 50-vuotis päivillä. He olivat meidän lähetystyöntekijöitämme Japanissa, silloin kun palvelin Vaasan seurakuntaa. Voitto oli kotimaan jaksoillaan minulla työkaverina ja hyvä olikin. Harva meistä saa muuten asustaa niin hienolla paikalla kun Marjetat Vaasassa olessaan. He rakensivat hirsitalon Sulvan Söderfjärden, joka on muuttolintujen tunnettu levähdyspaikka. Syksyisin ja keväisin oli todella vaikuttavaa kun mm. kurkiparvet tekivät laskeutumistaan aivan talon piippua hipoen. Poikamme Jarkko oli ensimmäisissä kesätöissään kärrätessään heidän pihakiveyksiä. Jarkolle jäi hyvät muistot Voitosta, joka iski tarinaa Jarkon kärräillessä kiviä. Myöhemmin rakentelimme Jarkon kanssa heidän autotallinsa urakkamiesten jäljiltä loppuun, Voiton ohjeistaessa meitä valokuvien avulla Japanista käsin.

Sunnuntaina onkin sitten LÄHTÖRUUDUSSA kirjasen julkistaminen, jota odotan kuin pikkupoika. Lähinnä jännitän sitä kuinka kirjanen lähtee liikkeelle, sillä minun tavoitteeni ovat aina aika kunnianhimoisia. Nytkin vilpitön motivaationi on varsinaisesti sanoman mahdollisimman tehokas eteenpäin saattaminen ja siksi elättelen toiveita, että kustantaja saa markkinoitua kirjaani ennätykselliset määrät.