perjantai 27. heinäkuuta 2012

Mustikkametsässä!

Menneeseen viikkoon mahtuu taasen monenmoista.

Viimeinen kokous neljän kokouksen sarjasta meni hyvin Jämsässä. Jäi tuntuma, että väki sen kuin lisääntyi tilaisuus tilaisuudelta, joka oli sinällään jo rohkaisevaa. Alusta asti tilaisuuksissa vaikuttanut vahva Jumalan Hengen läsnäolo oli todellinen myös viime sunnuntaina. Mitä kaikkea Jumala sitten sanansa ja voimansa kautta yksittäisten ihmisten kohdalla pääsi tekemään jää tulevaisuuden ja taivaan itsensä tietoon, mutta ilo oli palvella niin julistuksessa kuin rukouspalvelussa josta moni lähti niin kovin onnellisen oloisena.

Tiistaina sitten uskaltauduinkin kokeilemaan kuntoani mustikkametsään Toivakkaan. Pitkäaikaiset ystävämme Aino ja Heikki Virtanen laittoivat viestiä, että nyt olisi mustikoita löydettävissä. Siksi paljon olen nauttinut aina marjastamisesta, että sisäinen palo laittoi kaivamaan poimurit varastosta. Melko lyhyen, mutta sitäkin kivikkoisemman kävelymatkan päässä olikin "kalliolompareita", joista löytyi kivasti isokokoista mustikkaa. Puolitoista tuntia jaksoin hyvin kyykkelehtiä ja kertyihän siinä puolen sangon verran. Kunnon kehityksellehän tämä varmasti tekee tässä vaiheessa todella hyvää, saada raitista ilmaa ja monipuolista liikuntaa.

Viikkoon mahtuu suruakin. Meidän yhdeksän vuotias bedlingtonin terrieri Bablo pääsi eilen "koirien taivaaseen". Bablo oli toki viimeisten vuosien aikana melko paljon Lauran ja Miikan luona Lahdessa kun tämä minun sairauteni ei aina antanut voimia hoitaa ja lenkittää poikaa kunnolla. Lauralle Bablo oli erityisen rakas. Se oli kuitenkin liki kymmenen vuotta tytön elämää suruineen ja iloineen, mutta ihmeesti sen kuolema vain tuntuu täälläkin päässä. Lisänä murheessa oli se, kun Balblossa todettii pernan alueelta levinnyt syöpä joka ei ollut enää hoidettavissa. Niin kuin ei tässä talossa olisi jo syövästä ollut tarpeeksi riesaa.

Sydänlääkäri soitti "holtterin" tuloksista ja totesi, että varsinaista harvalyöntisyyttä minulla ei kuitenkaan olisi, vaan tuo muutos tulisi kutakuinkin vaarattomasta rytmihäiriöstä joka oli todennettavissa. Hiukan tahtoo olla vaikeuksia uskoa kyseistä johtopäätöstä lopullisena tuloksena, sillä juuri sinä vuorokautena kun sydäntäni seurattiin, niin syke pysyttelikin yli viidenkymmenen. Mutta seurantalaite antoi tietenkin sen tuloksen mitä siihen oli tallentunut ja eletään sen kanssa nyt näin, jos ei mitään vakavampaa seuraamusta tule vastaan.

Nyt pitäisi elellä runsas pari viikkoa kuin kesälomalaisen konsanaan. Seuraava kokous on vasta 15.8 Porissa, joten siunauttua loma-aikaa myös teille kaikille jotka ihan oikeasti saatte lomailla.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Odotukset ovat täyttymässä!

Neljän sunnuntain kokousputki Jämsässä alkaa kääntyä lopuilleen. Kolmen tilaisuuden jälkeen tunnelmat ovat aivan mahtavat.

Sisäinen "ennakkoaavistus" tai tunne näyttää pitäneen taas kerran melko tarkkaan paikkansa. Kokemukseni oli nimittäin aiemmin keväällä, että minua on vastassa tiukka ja kaikinpuolin kova vääntö tämän sairauteni kanssa. Niinhän siinä sitten kävi, että liki pari kuukautta jouduin taistelemaan kuumeen ja muiden kipujen kanssa, kunnes juhannusviikolla tapahtui tuo käänne parenpaan. Tuohon ennakkokokemukseen liittyi myös aavistus astua uuteen hengelliseen vaiheeseen. Vaikeiden päivien aikana sanoin useamman kerran Anitalle, että odotetaan vain kärsivällisesti, sillä Jumalalla on meille asiaa. Hän täyttää meitä näiden ahdistusten keskellä.

Jämsän tilaisuuksien alkaessa tiesin näin ollen uskossa odottaa Jumalan aiempaa konkreettisempaa ilmestymistä. Olen saanut puhua levollisella ja horjumattomalla auktoriteetilla siitä elämästä, voimasta ja voitelusta, jonka omistamme Hänen valtakunnassaan. Eilisen tilaisuuden jälkeen tulikin sitten todistuksia siitä, mitä Jumala on tehnyt näiden muutaman kokouksen aikana. Muutama yksittäinen ihminen on saanut ottaa vastaan Pyhän Hengen kasteen ensimmäistä kertaa elämässään. Minua myös ilahdutti kuulla, että useampi ihminen oli kokenut parantumisen. Joukossa oli joku todella mielenkiintoinen ja tosi rohkaiseva kertomus, kuinka ihmeellisellä tavalla Jumala puuttuukaan yksittäisen ihmisen arkiseen elämään.

Ette voi arvata kuinka minulla on "nahoissani" pysymistä kun odottelen vielä viimeistä, ensi sunnuntain, tilaisuutta. Uskon, että todistuksia Jumalan ihmeistä tulee vielä kuluvan viikon aikana lisää. Nyt olen saanut astua sisälle siihen Jumalan valtakunnan todellisuuteen, jota olen sydän ja sielu "verellä" itkenyt, odottanut ja rukoillut kaikki nämä elämäni vuosikymmenet. Oma sairaus kärsimyksineen tuntuu mitättömän pieneltä hinnalta - jos Jumala hintaa vaatisi - tämän etuoikeuden rinnalla kun saa olla palvelemassa ja tuomassa apua kärsville ihmisille. Tämä on todellista elämää, yltäkylläistä elämää! Onneksi tämä kaikki on armoa, suuren suurta armoa. Mitä kaikkea tulevaisuus tuokaan tullessaan - siitäkin toki on olemassa sisäinen kutina.

 Tarkoitus olisi mennä perjantaina tankkaamaan Seinäjoelle Keskellä elämää tapahtumaan, jossa tänä vuona vierailee mm. saksalainen evankelista ja rukouksen nainen Suzette Hattingh, sekä Marko Selkomaa.


keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Ja seuraavaksi sydän...

Meikäläisen kokemukset sairauksien ihmeellisessä ja arvaamattomassa maailmassa eivät ota loppuakseen.

Viime sunnuntaiaamuna kun heräilin Jämsän kokoukseen mittailin jonkin asteisen rytmihäiriön vaikutuksesta pulssin ja verenpaineen, niin miten ollakaan sydän jumputti vain 38 kertaa minuutissa. En ollut uskoa mittaria todeksi. Sunnuntai kuitenkin meni ihan kohtuudella, vaikka melko väsyneenä maakunnasta kotiin saavuinkin.

Maanantaille oli taasen valmiiksi sovittu lääkärillä käynti, jossa otin myös sydämen rytmin puheeksi. Tilannetta piti seuraaman ja tänään aamulla pumppu antoi pohjiksi 36 kertaa minuutissa. Kun lääkäri sitten päivällä soitteli lopuista verikoetuloksista, niin hän suuntasi kiireellisen kutsupyynnön sydänosastolle. Sieltä tulevaa kutsua tässä nyt sitten odotellaan.

Syytä moiseen äkilliseen muutokseen ei lääkärikään osannut arvioida. Itse olen vain taipuvainen yhdistämään tämän nykyiseen melko mittavaan päivittäiseen lääkearsenaaliin jota joudun syömään. En tiedä voisiko pari kertaa päivässä pistämäni liuotushoitopiikki olla laukaiseva tekijä. Mene ja tiedä, mutta toivottavasti saan mahdollisimman nopeasti komennuksen sydänpuolelle, jotta saadaan joku tolkku sydänparan nykymenoon.

Tähän vaan alkaa jo turtumaan - jos alkaa. PSA oli hieman lähtenyt myös osaltaan nousuun (16-19), mutta kieltäydyin ainakin vielä tässä vaiheessa uudesta suun kautta nautittavasta hormonivalmisteesta. Tällä hetkellä elämäni arkinen laatu kun on aika kivalla mallilla, joten haluaisin seurata ainakin kuukauden verran, koska ei neljä lisätablettia päivässä voi olla tuomatta mukanaan jonkinasteisia sivuvaikutuksiakaan. Hieman tietty askarruttaa kesäkuun alussa ultrattu imusolmukkeen laajentuminen melko lähellä tervettä munuaista. Mutta ei auta kuin rukoilla ja odottaa, ettei mitään yllättäviä muutoksia muutamassa viikossa tapahtuisi.

Liekö tämä sitä pitkäaikaissairaan tiedostamatonta ja jatkuvaa stressitilaa josta joku anonyymikommentoija on yrittänyt minua muutaman kerran muistuttaa.