Tänään se sitten tuli. Nimittäin tämän blogini printtiversio. Sain aika pikavauhtia työstettyä kustantajan otollisella avustuksella tämän päiväkirjani kahdesta ensimmäisestä kuukaudesta kirjasen. Kiitos erityisesti Aikamedian kustannuspäälikkö Outi Kätön ja hänen kirjan toimittajaksi kutsumansa Merja Larkkosen.
Yhteistyö oli hienoa heidän kanssaan, vaikka aika pikavauhtia lähdimme sanoista tekoihin.
Lähtötilanne piti sisällään hiukan poikkeavia elementtejä. Ensinnäkin kyse oli erikoislaatuisesta projektista, nettipäiväkirjasta kirja. Se oli sinällään uusi ja mielenkiintoinen hanke, en tiedä millon ja missä vastaavaa on tekaistu. Hiukka meitä jännitti, kuinka se oikeasti toimii ja eihän tuo jännitys ole vieläkään ohi, sillä senhän vasta markkinat mittaavat. Sen vain aika - toivottavasti lähipäivät ja viikot - osoittaa kuin kansa lopulta omiin kirjasen itselleen.
Minulla oli vähän vaikeuksia lähteä ajamaan omaa tekstiäni kustannettavaksi, kun itse olen kyseisen kustannusyhtiön hallituksen puheenjohtaja, mutta samojen lainalaisuuksien alla tässä saa sentään olla muiden käsikirjoittajien kanssa. Eikä ihan pieni ollut paine jatkaa oman sairautensa käsittelemistä julkisuudessa, nyt vain nettiä perinteisemmällä tavalla. Vakuututtua itseni motivaatiosta tarjota tukea kaikin keinoin ihmisten kärsimyksiin, en enää arkaillut olla hankkeessa aloitteellinen.
Kirjanen on mielestäni, ja toivon tietysti, että monen muunkin mielestä, hinta-ja laatusuhteeltaan mitä parasta. Likimain sata sivua neljällä eurolla. Eipä voida enää valitella että kristillinen kirja ja varsinkin Aikamedian kustantamana on ylihinnoiteltua, kun sivun saa neljään centtiin. Voisipa melkein todeta, että halvallapa elämääni markkinoin. Ei halvan hinnnan tähden, vaan ihan sydämeni halulla toivon että kirja tulee leviämään laajalti, nimenomaan sanomansa tähden. Siihen olen pannut parastani, oikeastaan voin sanoa, että koko elämäni. Kaiken raadollisuuden keskellä on armollista voida vakuuttaa luottamusta ja toivoa.
Ihan yksi yhteen se ei ole tämän blogitekstin kanssa, sillä alkuun, sekä loppuun olen laitellut lukijoille omat lisä saatteet. Lisäksi Merjan tarkka oikoluku on tehnyt tekstistä tosi hyvää luettavaa.
Olen ylpeä tiukkaakin tiukemman aikataulun loistavasta lopputuloksesta.
Olen siunaillen tekstiä tuottanut ja siunaillen sitä toivon luettavan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti