Nytpä sitä jo toivotellaan toisillemme hyviä juhannuksia. Säätkin puhuttavat ja eipä kovin aurinkoiselta näytä.
Minun juhannukseni vierähtää kovinkin perinteisellä tavalla. Olen melko monta vuotta viettänyt sen suunnilleen samoilla sijoilla Keuruun Isossa Kirjassa herätysliikkeemme vuosittaisessa kesäkonferenssissa ja sieläkin Aikatorin asiaikkaita palvellen. Varsinaiset kokoustamiset ovat jäänet vähemmälle. Iso osa ajasta kuluu juhlakentällä tuttuja tapaillen. Tänä vuona osaan ennakoida joutuvani vastailemaan satoja kertoja omasta voinnistani. Siitä voisi jopa ottaa hiukan ennakkopaineita. Onneksi on tämä blogi, joten ei tarvinne kaikille ihan alusta koko stooria kertoa.
Aikatorilla työskentelyssä on ollut se hyvä puoli, että saa olla sisätiloissa satoi tai paistoi. Mutta kylmä ja kolea sää vähentää aina osallistujia, joten se näkyy myös tuotteiden menekissä. Se synnyttää jopa hiukka ennakkoon huolta, koska konferenssin myynti on aika merkittävä osa meidän vuosibudjetissamme.
Huomisesta alkaen on tarkoitukseni päivystellä jälleen tuolla myymälässä. Tänä vuona menenkin aiempaa suuremmalla mielenkiinnolla, sillä saanhan mahdollisuuden olla esittelemässä tätä Lähtöruudussa-kirjaani. Näin haluankin kutsua teidät kaikki, jos vain suinkin mahdollista, poikkemaan juttusille. Toivon todella, että voisit tulla kertomaan kokemuksesi tästä blogista ihan suusanallisesti. Minusta olisi hienoa tutustua uusiin ihmisiin. Myyntipiste on sijoitettu varsinaisen myymälän tilan edessä olevaan telttaan, jossa on esim. varsinainen äänitemyynti. Aloitan huomenna puolenpäivän maissa ja perjantaina aamupäivästä. Viikonlopun aikataulu tarkentuu sitten paikanpäällä.
Hurja toiveeni on saada kirjanen leviämään maailmalle niin, että saisimme tämän ensimmäisen 5000 kappaleen painoksen myytyä juhannuksena loppuun. Ei sen pitäisi edes olla kovakaan tavoite, mutta katsotaan.
Ei katsella lämpömittareita, eikä kuunnella säätietoja, vaan keula kohti Keuruuta.
Saatan toki käväistä välillä blogianikin täyttämässä, kotiinhan aina yöksi ajelen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti