torstai 2. huhtikuuta 2009

Heimoveljissä

Eilen oli piristävä vapaapäivä.
Kävin heti aamusta saamassa terveyskeskuksessa tuon kolmen kuukauden hormonipiikin. Mennessäni pudotin laatikkoon papan pikku-Iisalle ihan ihka oman pääsiäiskortin, eka sellaisen.

Vävy Miku oli todennut kuultuaan sairaudestani, että Vesa on rakentanut niin monta taloa, että ei sitä yksi syöpä lannista. Rohkaisevaa rohkaisua, sillä aktiivisella otteella ja askaroinnilla on ratkaisevasti terveyttä ylläpitävä merkitys. Mutta niin kuitenkin taas kävi, kun kevät koitti niin pitihän sitä eilen Puukeskukselle marssia ikkunoita tilaamaan. Olen viiden vuoden ajan harmitellut kun peruskorjauksen yhteydessä jätimme taloomme joitakin 30- luvun ikkunoita muistoksi vanhasta. En ole ehtinyt niitä kunnolla kunnostamaan, joten eivät ne ole oikein istuneet. Päätimme vihdoin vaihtaa ne yhdenmukaisiksi muiden lasien kanssa. Kuukauden päästä saan ikkunat ja ei kun haalarit muutamaksi päiväksi taas päälle. Välillä ehdin jo haudata mielessäni kaikki työkalunikin, mutta onneksi vain mielessäni.

Kirjoitin alkupäivinä kriittisesti ehtimisestäni Syöpäyhdistyksen ylläpitämään eturauhassyöpää sairastavien miesten Heimoveljet-ryhmään. Onneksi jätin silloin itselleni takaportin auki, että katsotaan asiaa kuukauden päästä. Kirjoituksestani lienee tuo kuukausi kulunut. Eilen illalla menin tutustumaan tuohon vertaistukiryhmään. Olin varmaankin porukan nuorin, mutta olipa hieno kokemus. Leppoisassa ilmapiirissä joimme kahvia, jutustelimme ja kuuntelimme toistemme tarinoita tasavertaisina. Silmiäni avattiin taas hiukan lisää ymmärtämään ylipäätään ns. vertaistuen merkitys sairaudessa kuin sairaudessa ja tietysti kaikissa elämän kriiseissä. Kiitos veljet, ei varmaankaan jäänyt viimeiseksi tapaamiseksi.

Muutoin tunteilin eilisen aikana taas sen epätodellisen oloni kanssa, että olenko oikeasti vakavasti sairas vai mitä minä olen? Kun fyysisesti ei merkkiäkään sairaudesta, mutta kansiossa painettu teksti muistuttaa kuukauden takaisista tuomioista. Tästä on muodostunut minulle melko kiusallinen selvittämätön tyhjiö, tai hämmentynyt olo. Milloin asiat alkavat konkretisoitua, vai meneekö tämä tallaisenaan, pään tason ahdistuksena lävitse? Luulosairaaksi alkaa jo itseänsä kuvitella ja se on kaikkea muuta kuin mieluisa tuntemus.

Illalla näitä pohdin, mutta päivä antoi niin paljon uskoa ja elämän iloa, että totesin nukahtaessani olevani onnellinen mies.

8 kommenttia:

  1. Tervehdys Vesa!
    Olemme muistaneet sinua taalla etelassa !
    Uskomme elamamme on Hanen kadessaan, vaikka nuo sinun tuntemuksesi on totta ,kun ei tieda mita se tuo tullessaan.
    Rohkeata mielta kuitenkin sinulle Vesa!
    Terv Seppo T

    VastaaPoista
  2. Kiitos Seppo, sinun hieno ja sydämellinen myötäeläminen ja esirukoukset lämmittävät ja siunaavat. Kiitos ja kaikkea hyvää myös teille sinne.

    VastaaPoista
  3. tervehdys sinulle !

    lueskelin blogiasi ja toivotan sinulle ja perheellesi voimia ja jaksamista

    terv. Keijo Korhonen (aikoinaan joskus Sotkamosta)/Helsinki

    VastaaPoista
  4. Vuosia sitten sain kuulla, että oma isäni sairasti samaa tautia - hän silloin kielsi kertomasta siitä kenellekään, siitä ei puhuttu. Isäni on ollut jo vuosia poissa. Lukiessani sinun blogiasi, voin itkeä niitä itkuja, joita silloin ei ollut lupa itkeä. Kiitos, että kirjoitat.

    Hyvää Pääsiäistä sinulle ja koko sinun perheellesi!

    VastaaPoista
  5. Kiitos, suuri kiitos jos voin edes hiukan olla sinulle lohdutukseksi. Tiedän mitä on jäädä tukahdutettujen itkujen kanssa. Olisin halunut vielä 12v. poikana päästä sairaalaan hyvästelemään isääni viimeisen kerran äitini matkassa, mutta siihen ei enää ollut mahdollisuutta. On kipuja joita, ei voi kuin surra ja itkeä niitä pois, vaikka kuinka sisin haluaisi palata konkreettisesti takaisin menetettyyn hetkeen. Voimia sinulle, antakoon Taivaan Isä lohtua elämääsi. Vesa

    VastaaPoista
  6. Tervehdys, pastori Vesa
    Luin Leevi Launosen Sinusta kirjoittaman kertomuksen RV:sta.
    Toivon Sinulle rohkeutta tuon tautisi kanssa. Voin vain aavistaa ajatuksia ja tunteita, joita tuo sairaus tuo mukanaan.
    Mieheni sairastui vuosia sitten samaan syöpään. Hänelle tehtiiin radikaali leikkaus ja Jumalalle kiitos, PSA arvot olivat alle luettavan arvon seuraavat viisi vuotta.(Toki mieheni kuoli 3 vuotta sitten aivoinfarktiin, mutta syöpä oli pois koko loppuajan)
    Toivon, että hormoonihoito pysäyttää taudin etenemisen. Se on kuitenkin "miellyttävämpi" hoitomuoto, kuin tuo leikkaus, sillä se vaikutti niin moneen muuhunkin asiaan, kuten varmasti olet kuullut, kun olet käynyt tohtorien puhuttelussa eri hoitomuotoja punnitessa.
    Otathan vaimosi mukaan myös lääkärin luona asioidessasi. Sairaushan koskettaa myös vaimoasi monessa osin.
    Ja vielä: Raamattu kyllä kehoittaa rukoilemaan sairaiden puolesta, mutta Jeesus opetti, että "Kun minä olin sairas, te kävitte minua katsomassa..." Näissä meidän helluntailaisten piirissä haluttaisiin mieluummin ihmeparantumisia, mutta tärkeämpää olisi, että kävisimme katsomassa sairaita ja jaettaisiin kuormaa vaikka auttamalla ikkunoiden asentamisessa(lluin blokistasi ikkunoiden laittamisesta) tai tekemällä lumityöt silloin kun itseltä on on voimat vähissä.
    Voimia Sinulle ja vaimollesi. Kyllä te selviätte! ( Vaikka Juice kyllä lauloi: Ei elämästä selviä hengissä...)
    Lämpimin terveisin Anneli M (Pohjois-Suomesta)

    VastaaPoista
  7. Hyvää Pääsiäistä sinulle ja perheellesi!
    Olen lukenut blogisi ja kommetit.Kävin Olavi Keskisen luona hän lähetti tervesiä(heimov.vetäjä).Minulla on alle 50kymppisenä sairastuneita kavereita,heillä on muita kiireitä eivät enää kerkiä kun asia on n.s.hoidossa.Alkuhan tässä on hankalaa,mutta suomessa asiat on hyvässä hoidossa.Olen varma että kaikki menee hyvin sinukin kohdalla.
    Terveisin heimoveli yrjö.

    VastaaPoista
  8. Kiitoa teille Anneli ja Yrjö palautteesta! Se vaan on yhä todellisempaa, että yhtään samanlaista tapausta ei ole olemassa ja ennusteet ovat ennusteita. Sehän tästä tekee niin tuskallisen, kun käsikirjoitusta ei ole ennäkkoon näytetty. Hieno Yrjö sinulta saada heimoveljien puolelta myös kommentti. On aika iso harmi, jos ja kun nuoremmat kaverit jotka ovat selvinneet elämässä eteenpäin eivät ole jakamassa meille alkuvaiheden tuskissa kärvisteleville kokemuksiaan. Mutta hyvä oli olla vanhempienkin veljien ympäröimänä. Ei kun eteenpäin. Vesa

    VastaaPoista