sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Lähtöruudussa

Kesäinen on tunnelma, koneen näytöllä mittari osoittaa +17 asteen lämpöä. Todella hienoa kun lämpöaalto herättelee luonnon ja meidät jäyhät suomalaiset.

Hyvät työntekijäpäivät Kokkolassa takana. Ilmeisesti onnistuimme ihan kohtalaisesti palautteesta päätellen. Tarvetta seurakunnan vastuuhenkilöiden kouluttautumiseen on todella olemassa, sen keskusteluissa esiin nostetut tarpeet todistivat. Kangasojan Matin kanssa on ollut hienoa tehdä jo useammassa koulutuksessa yhteistyötä. Matti toimii Länsisuomen lääninhallituksen sivistysosastolla Jyväskylän alueyksikön ja yleissivistävän koulutuksen tulosalueen päälikkönä. Hänellä jos kenenellä on rautainen ammattitaito strategisen suunnittelun ja johtamistaidon kehittäjänä. Vuosien ajan hän on antanut vapaa-ajastaan suurenmoisen panoksen helluntaiherätyksen monien yhteisöjen strategioiden luomiseen ja seurakuntien johdon koulutukseen. Olen saanut kunnian olla hänen "oppipoikanaan" jo useamman vuoden ajan. Yhteinen kokemuksemme oli jälleen kerran mahtavaa, kuinka luentomme täydensivät toinen toistaan.

Ainut pieni harmistus, kun entinen seurakuntani Vaasa kunnostautui kovin poissaolollaan. Ennakko-odotukseni kun oli moikata vanhoja tuttuja taas oikein urakalla. Onneksi Tillanderin Reima pastoreiden rinnalla oli vastuullinen ja aktiivisesti keskusteluissa mukana.

Vaikka käytävä- ja kahvipöytäkeskustelut osaltani menivätkin sairaudentilastani esitettyjen kysymysten vastailemisiin, niin eipä ollut enää sosiaalista painetta avata yleisölle itseään. Sain rauhassa paneutua päivän asioihin ja kokea olevani terveellä tavalla sairas terveiden joukossa.

Tänä aamuna sain vihdoin blogini parin ensimmäisen kuukauden ajalta työstetyn printtiversion käsikirjoituksen omalta osaltani lopullisesti eteenpäin. Muutaman kymmenen sivun mittainen "Lähtöruudussa" kirjanen on tarkoitus saada kesäkuun alkupuoliskolla painosta. Tottahan sitä on hiukan muokattu tästä perin puhekielisestä blogitekstistä, mutta taatusti vain parenpaan suuntaan. Jo tässä vaiheessa uskallan ihan itsekin arvioida, että taidamme onnistua saamaan siitä sellaisen, joka tullee vielä tuottamaan lohtua monelle apua etsivälle ihmiselle.

Sain viikolla kutsun 16.5 Helsingissä lähetysjärjestö Fida Internationalin järjestämän vammaistyön virikepäivän paneeliin, joka käsittelee yhteiskunnan ja seurakunnan välistä suhdetta eri muodoissaan. Paneelin osallistujalista on mielenkiintoisen arvovaltainen. Mukana on itävaltalainen lääkäri Johannes Fellinger, entinen vihreiden kansanedustaja Kalle Könkkölä, Helsingin kaupungin sosiaaliviraston vammaistyön päälikkö Tuula Poikonen ja vielä nimeämättömiä vammaisten edustajia. Puheenjohtajana toimii päätoimittaja Leevi Launonen. Minun osallani olisi tuoda paneeliin mukaan näkökulmia vammaisten huomioimisesta seurakuntaelämässä. Siinäpä taas yksi lisä ja mielenkiintoinen tilaisuus haasteineen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti