Unelmat elävät

Eipä pääsiäinen ollutkaan ainakaan täällä Keski-Suomessa niin aurinkoinen kuin säätieto antoi ymmärtää, toki lumet kummasti katosivat.

Ei ollut minunkaan pääsiäinen ihan niin aurinkoinen kuin olisin toivonut. Ilmeisesti tuo lääkitys pitää mielialan matalalla silloin kun on pitääkseen. Sivuvaikutukset ne sen kuin vain vahvistavat vaikutustaan ja poissa olleet kivutkin hiukan näyttäytyivät. Mutta tämän kanssahan nyt vain elellään ja se siitä.

Onhan tutkittua ja tunnustettua se kuinka ihminen jolla on unelmia selviää elämän haasteita monin verroin menestyksellisemmin kuin sellainen, jolta nuo haaveet puuttuvat. Kun unelmat sammuvat, niin elämänhalu ja sen saattelemana myös elämä sammuu. Tiedämme, että vuosikausia vankeudessa viruneet ihmiset ovat pitäneet itsensä ja vankitoverinsa hengissä unelmoimalla siitä mitä he tulevat olemaan vankeusajan jälkeen. Ihmisen sisäinen palo on merkillisen vahva voimaannuttaja.

Minulla itselläni oli nuoruudessani tosi vahva palo hengelliseen kutsumukseeni nähden. En tuolloin vielä ollut ilmaissut yhdellekkään ihmiselle omasta kutsustani, kun en oikein ymmärtänyt mitään sellaisesta, mutta haaveilin yötä päivää siitä mitä ja kuinka tulisin toimimaan. Luin silloin tosi paljon kirjoja jotka sytyttivät minussa lisää intoa. Väänsin silloin arkisia hommia pienellä maatilkullamme, mutta ajatukseni olivat jossain ihan muualla.

Kun sitten jäin keväällä -78 nuorena kaverina tähän evankeliumin työhön, niin samalla palollahan sitä alkuun painettiin menemään ja ihmeteltiin kun niin kovin harva innostui asiasta. Työ seurakunnassa olikin aika arkista puuhaa. Haaveet eivät pitkälle elättäneet. Mutta ristiriita oli välillä melkoinen, kun ei oikein tiennyt olivatko unelmat olleet ihan vain omia ja olisiko niissä ollut jotain jumalallistakin.

Kun vuodet osoittivat sen kuinka paljon tällä hengellisellä kentällä on matkassa omien unelmien miehiä tai naisia ja heidän touhunsa sammui kuin saunalyhty, niin täytyy rehellisyyden nimissä sanoa, että minulla on ollut melkoisia kyynisyyden jaksoja. Ei ole ollut helppo aina erottaa mikä on ihan aitoa Jumalan Hengen vaikutusta ja mikä taas sitä ihmisten omaa sielua. Kumpaakin on riittänyt, en kyllä pysty päättelemään kumpaa loppujen lopuksi enemmän. Toki se mikä on kestänyt on osoittautunut aidoksi Jumalan työksi, siitä olen suuresti kiitollinen.

Hyvin nöyränä tutkin nyt itseäni. Kun sairaus stoppasi minut, unelmat pomppasivat kuin tyhjästä, olin haudannut ne jo kaksikymmentä vuotta sitten. Nyt nuo nuoruuden haaveeni palautuvat yksi toisensa jälkeen mielikuviini, enkä yhtään vastustele, koska lähes kaiken muunhan minä olenkin jo tässä elämässä kokenut. Vaikuttaa siltä, että sisäinen intohimo hengellisiin voittoihin on elinvoimaa sieluuni pumppaava moottori.

Tämä nostattaa monia, monia kysymyksiä joita vatvon ja vatvon, mutta mikä onkaan nautinnollisempaa kuin pyöritellä rukouksissa sitä mikä on ainut ja tärkein asia maailmassa - Jumalan tahto itseesi nähden.