Missä raamattu?

Valitettavasti minulla ei ole tarjota päiväkirjalleni vieläkään muuta kuin selviytymikamppailua tämän sairaustietoisuuteni kanssa.

Voi kuinka haluaisinkaan kurkistaa ns. julkisuuden henkilöiden kipuiluihin, koska iltapäivälehtien lööpistö tekee heidän sairastelustaan "tusinatavaraa". Ovatko he oikeasti niin vahvoja, että esim. kaikki työt ja muutkin vastuut hoidetaan entiseen malliin silmää räpäyttämättä? Joko he todellakin ovat sitä tai median tietoisesti ruokkima julkikuva on sairastakin sairaampi. Kenen kustannuksella nämä ihmiset suostuvat tällaiseen täydellisyyskuvaan? Ei ainoastaan itsensä, vaan meidän kaikkien, sillä tämähän tarkoittaa sitä, että heikkoutensa myöntävä ihminen on yhtä kuin luuseri. Mitä ihminen suojelee näennäisellä vahvuudellaan, eikö se jos mikä ole itsepetosta? Mielestäni elämästä tulee elämää vasta silloin kun heikkoudet ovat tasapuolisesti "pöydällä" vahvuuksiemme kanssa. Parempi kuolla ihmisenä kuin etäisenä kloonina. Tokihan minä ymmärrän sen, että kaikilla on olemassa omat yksinäiset kiputilansa ja media raapii vain pinnalta sen mikä miellyttää. Ja ehkä on niinkin, että moni on onnistunut sukeltamaan itseensä tehokkaammin kuin minä, kun eivät ole olleet niin hullun avoimia, että ihan julkisessa blogissa yrittää kipujansa elää. Tämähän saattaa olla sama kuin tekisi julkisen itsemurhan, mutta olenhan aina pyrkinyt tekemään asioita hieman poikkeavasti, koska se saa aikaan liikettä ja liike pitää ihmiset aktviivisena, jopa muutkin kuin minut itseni.

Eilinen päivä oli tähän astisista pohjakosketus. Lueskelin perjantai-iltana paria aihepiiriä käsittelevää keskustelupalstaa. Olen tietoisesti sulkenut kaiken tallaisen informaation pois hämmentämästä, mutta nyt "erehdyin". Eikä se pelkästään ollut huono asia, vaikka jotkut kertomukset olivatkin lohduttomia, kun gleason taso (syövän agressiivisuus) oli ollut 9 kuten minulla. Masentavimman vaikutuksen teki se, kun vasta nyt tajuntaani iski se tosiasia, jonka toki olen tienytkin, tulen olemaan loppuelämäni lääkityksen armoilla. Ja loppuelämän mitta on pitkälti riippuvainen siitä, kuinka esim. nämä hormonipistospiikit yhdessä sädehoidon kanssa tehovat. Hormonilääkkeen vaikutuksen kun kerrotaan esitteidenkin mukaan päättyvän ennemin tai myöhemmin. Eli onko se minun kohdallani kuukausia vai ykkös vuosia tai kenties kymmenen vuotta jää nähtäväksi. Kyllä kävin syvällä - todella. Mutta nyt jo oivallan, että tämä eilinen pohjakosketus tuli todella tarpeeseen, toki huomenna hissi saattaa käyttää taas kerrosta, kahta alempana. Minun kun minun on päästävä sinuiksi tämän tautini kanssa voidakseni elää sen kanssa vapaata elämää. Sitähän minä haluan.

Olet varmaan ihmetellyt missä on saarnamiehen raamatun luku ja sen tuoma perusturva? Raamattu on pysynyt visusti kaapissa. Se päivittäinen enemmän tai vähemmän rutiininomainen lukeminen ei ole ottanut onnistuakseen näissä myllerryksissä. Toki olenhan tutkinut sitä niiden muutaman saarnan verran jota tähän ajanjaksoon on mahtunut.

Eilinen pimeys ei jättänyt enää mahdollisuuksia. Tuttu sisäinen "nälkä" saada pohjaa jalkojen alle laittoi varaamaan erityisen hetken raamatun lukemiseen. Kylläpä teki hyvää, kun tänään aamulla pakenin pelkojeni kanssa sananlaskuihin. Tästä lähtien joudun, tai saan, lukea raamatun tekstiäkin eri lähtökohdista käsin, kärsivänä, omakohtaisesti koettua kärsimystä rikkaampana. Enhän minä pääse pakoon sitä tosiasiaa, etteikö Jumala tällä kaikella minun tapauksessani pehmittele miestä ymmärtämään Hänen tahtoansa minuun itseeni nähden.

Hengellinen elämä on mielenkiintoista, kun luulee olevansa jonkun uuden polun päässä, niin kohta tajuaakin, että eletty elämä on johdatellut pikkutarkasti sinua tähän vaiheeseen ja peruutuspeiliin katsottuna on ollut monta ns. uuden polun alkua. Mutta nyt olen tässä ja voin sanoa, että minussa on käynnistynyt prosessi jota voisin kutsua nimellä, Jumalan varaan heittäytymiseksi. Olenhan ennenkin heittäytynyt, mutta ilman kuolettavaa syöpää.

Tänään onkin hieman vapaampaa, mutta mikä sen parempi kuin saaranmiehenä varustaa sisäisesti itseään - työstä se menee sekin.

Toki seuraavaksi asettaudun seuraamaan Salpausselän kisoja - sallittakoon.