"Jumalaa tuskin on olemassa"

Nyt olisi taas niin paljon kirjoitettavaa, että lukijalle tulisi ähky jos kaiken tähän kirjoittaisin.

Eilen kävimme Anitan kanssa tapaamassa sairaalassa syöpähoitajaa. Kävimme lävitse jo jossain määrin tutuksi tulleita hoitoon liittyviä asioita. Ihan hyvä niin, elämän myönteisyyttä hoitajakin toivotti. Sain myös oman tähänastisen epikriisin mukaani. Kaiketi tässä on jonkinasteinen tasapaino löytynyt, kun hoidon määrittelyn yhteydestä saa itse lukea: "kyseessä on hyvin korkeariskinen eturauhassyöpä.." ja eikä tunnu yhtään missään. En tiedä syytä, mutta niin se vain tällä hetkellä on kuin lukisi mitä muuta selostetta tahansa.

Eilinen Iltalehti (18.3) kertoi verkkosivuillaan, että Vapaa-ajattelijain liitto sekä Humanistiliitto aloittavat yhdessä mainoskampanjan, jonka tarkoituksena on levittää uskonnottomuutta. He tuovat uskonnottomuutta mainostavat bussit Suomeen. Bussien kylkeen suunnitellaan tekstiä: " Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämässä." Voiko olla turhanpäiväisempää ja lapsellisempaa hanketta olemassa?

Kuinka joku voi yhdistää yhteen Jumalaan uskomisen ja murehtimisen? Raamattu, jota he tietenkin pitävät satuna, mutta joka todellisuudessa on ainut joka jää sanomansa kanssa elämään, vakuuttaa mm. 1Piet.5:7 "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen".

Mistä tulee käsitys, että usko kieltää ilon ja elämästä nauttimisen? 1Kor.6:12 kun taas kirjoittaa jotain ihan muuta: "Kaikki on minulle luvallista, mutta ei kaikki ole hyödyksi".

Jos bussin reitti sattuisi kulkemaan Jyväskylän ohitse, niin voisin neuvoa näille "viisaille" yhden mielenkiintoisen parkkipaikan, jossa voisivat levittää nautintoa tarjoavaa sanomaansa, Keskussairaalantie 19. Tuolla tontilla sijaitsee minullekin jo nyt tutuksi tullut Keskussairaalan sädeosasto. Haluaisin olla läsnä hoitojeni lomassa varmistamassa ilosanoman tehon.

Tuossa mainoslauseessa mahdollistetaan sanalla "tuskin" kuitenkin Jumalan mahdollinen olemassa oleminen. Mitäs sitten jos Hänen olemassa olonsa yllättääkin siinä vaiheessa kun nämä maanpäälliset nautinnot on nautittu? Kuulen jo vastakysymyksen, mitäs sitten jos Hän ei olekaan sinua vastassa kuoleman jälkeen? Niin, mitäpä minä olisin menettänyt tällä uskon valinnallani tässä elämässä? En yhtään mitään, sillä saan olla täydellisen onnellinen, elämästä nauttiva, tallaisenani - syöpääkin sairastavana - ja miksi se vielä muuttuukaan kun sitten joskus tämä uskoni muuttuukin todeksi.