Mapillinen materiaalia

Eilen posti toi odottamani KELA:n korvaavuuspäätöksen, sekä tiedon sädehoidon alkamisajasta.

On jännä kuinka nyt kiinittää huomionsa asiassa kuin asiassa ihan erilaisiin tekijöihin kuin aiemmin. Posteja selatessani päivittelin itsekseni, että siinäpä on syöpäkuoret samassa läjässä puhelinlaskun ja mainosten kanssa ja hyvin sovussa näyttävät olevan. Eivät toinen toisillensa kerro millä asialla ovat.
Oli myös aika ristiriitaista, vaikka tunnepuoli onkin jo tasoittuneenpi alkupäivistä, kun huomasi jopa odottavansa kyseistä postia joka sisältäisi tietoa sinussa asustavasta kuolettavasta syövästä, tai toki tietty sen hoidosta. Kylläpä ovat toiveet muuttuneet muutamassa viikossa päälaelleen.

Nyt tuota syöpämateriaalia alkaakin olla mapillinen, hyvinkin.

Yksi asia minua on liikuttanut päivä päivältä yhä enemmän. En edes pastorina ole osanut tiedostaa ympärilläni elävien ihmisten tuskan määrää. Erilaisten yhteydenottojen myötä, joista suurin osa tapahtuu tietenkin ihan henkilökohtaisissa tapaamisissa, olen saanut myötäelää koskettavissa selviytymistarinoissa. Kuten jo aiemmin kirjoittelin, että meidän on vain ihmisenä tosi vaikea vääntää itseämme sisälle tapahtumiin joita emme ole joutuneet omakohtaisesti kokemaan. En kykene siihen itse, enkä voi sitä edellyttää toiseltakaan. Siksi näen erittäin tärkeänä kaikkien löytävän levon osassaan. Ei edes syöpäsairaalla ole oikeutta saattaa läheisiään tilanteeseen, jossa he ahdistuvat ahdistumistaan, kun kokevat syyllisyyttä neuvottomuudessaan, kun auttamisen mahdollisuudet ovat kuitenkin rajalliset, tai niitä ei oikeastaan ole olemassa.

Tässä onkin oivallinen tilanne viestiä, että kenenkään ei tarvitse pohdiskella mitä minut kohdatessaan haastelisi. Sinun ei tarvitse ainakaan puhua syövästä, toki siitäkin puhutaan jos siltä tuntuu.

Tunnekokemuksena saman kohtalon kokeneen tapaaminen on nyt huomattavasti herkistävämpi ja osaaottavampi kuin aiemmin. Kuinkahan välinpitämätön olenkaan aiemmin ollut? Varmasti olen sitä ollut. Kohtalon yhteys on käsin kosketeltava kokemus. On aika luonnollista myös nyt yhdessä rukoilla asioihin Jumalan läsnäoloa. Tämä tuli minua erityisen lähelle viime sunnuntaina Jämsässä, kun sain jutella kahden jo pidemmältä ajalta tuntemani kaverin kanssa, joilla kummallakin oli rankat hoidot takana.

Jumalan yliluonnollisuus on todentunut. Raamattu todistaa meille Hänen läsnäolonsa mahdollisuudesta tuskaisimmissakin olosuhteissa. Hän on kykenevä antamaan yliluonnollisen, ymmärryksemme yläpuolelle, ulottuvan rauhansa. Tuo rauha ei todellakaan ole sairaan tai muutoin ahtaalla olevan ihmisen omaa sielun tuotosta, vaan osoitus Hänen iankaikkisesta olemuksestaan.

Tässä minulla teksti illan rukousiltaan.