"Ei enää ihmisarvoista"

Puranpa nyt tuskaisimpia tuntojani.
Eilinen iltapäivä meni hienosti. Minua kävi tervehtimässä HS-konferenssista Tossavaisen Markku, Sopasen Tapio, Launosen Leevi, Sjöstradin Jari ja Waldenin Pentti. Hetki meni siivillä kun monta miestä on äänessä ja kaikilla kovasti asiaa.

Aika vaikuttava kokemus, kun viestit konferenssista olivat huiman rohkaisevia. Noin vuosi sitten istuimme herätysliikkeemme yhteisellä päätöksellä perustetun Seurakunta jokaiselle 2020 työryhmän kokouksessa, jonka puheenjohtajana toimin vielä tämän vuoden keväälle asti. Tuossa palaverissa pohdimme nyt meneillään olevan konferenssin ohjelmarakennetta. Jossakin toisessa yhteydessä oli varovasti nostettu toivetta saada Seurakunnan Luontainen Kehitys (SLK) perustajan ja johtohahmon saksalaisen Christian Schwarz joskus Suomeen. Tein mielestäni aika rohkea esityksen, kun ehdotin, että jos Schwarzilta vain liikenee aikaa, niin ei kun tulevaan konferenssiin luennoimaan. Nyt olemme saaneet isännöidä kyseistä "gurua", jonka toimesta seurakuntien kasvun menestystekijöitä on tutkittu kymmenissä tuhansissa seurakunnissa erilaisissa olosuhteissa eri puolilla maailmaa.

Nyt paikalla on muutama sata eri herätysliikettä edustavaa pastoria ja aktviivityöntekijää. Tuntui ihan hyvältä.

Mutta olipa tällä kaikella eilen illalla kääntöpuolensa. Kun illan mittaan yritin askaroiroida ja liikkua huushollissamme, niin tuskastumiseni meni ylitse kun olin koko ajan kahta puolin sidoksissa reilun metrin mittaisilla muoviletkuilla inhottaviin muovipusseihi, joita asettelin milloin mihinkin tuolin karmille tai kaapiston ovenkahvoihin. Kerran jo kirpasi hermosta niin, että ei ollut kaukana, ettenkö temppassut koko rensseleitä sisuksistani.
Parahdin Jumalalleni: "Tämä ei ole enää ihmisarvoista elämää, en tule kestämään tätä!" ja jatkoin huokauksella, "miksi et ottanut minua jo pois kärsimästä?"

Samanaikaisesti tiesin monien kollegoitteni imevän uusia ideoita serakuntaansa ja omaan henkilökohtaiseen elämäänsä. Onneksi ei varvitse olla itse elämälle, eikä Jumalalle katkera, kun tiesin mielessäni oman roolini kyseisenkin konferenssin mahdollistamisessa. Mutta näyttäytyipä vaan inhimillisyyteni raja raadollisuudessaan.

Yöllä jo sitten mietiskelin kuinka ja minkälaisen telineen rakentelen, että saan putket vedettyä samalle puolelle punkkaa niin, että vielä mahtuisi jopa kääntyilemään. Olen kyllä luovuuttani saanut toteuttaa joskus mielestäni merkityksellisemmässäkin projektissa, mutta tämä on nyt minun maailmani.

Munuaisarvot ovat edelleen onneksi laskeneet. Viikonlopun voin viettää nyt kotona ja maanantaina tarkistelemme puolilta päivin seuraavan kerran veriarvoja - ellei yllätyslähtöjä tule.