Yllätyslounas!

Sunnuntain lähestyessä Anita alkoi puhumaan, että mentäisiin ulos lounaalle, jos jaksan. Laura tuli taas lauantaina käymään ja niinpä he yhdessä sunnuntai-aamuna valmistivat minua siihen. Kovin he olivat salamyhkäisiä kun iltapäivällä kahden aikaan alkoivat saatella minua Vesilinnaa kohden. Matkaahan ei ollut kuin 200-300 metriä.

Yllätys oli melkoinen ravintolaan ylöspäästyämme. Kaikki kuusi sirarustani puolisoineen olivat odottamassa, sekä meidän Laura ja Marja-siskoni Ann-Mari ja tietysti oma äitini. Me kaikki seitsemän olemme levittäytyneet Jyväskylä, Muurame, Jämsä, Mänttä-Vilppula, Porvoo akselille.

Hetki oli aika herkistävä. Eihän sitä tavallisesti välivuosia juhlisteta, mutta sisaruskatraamme olivat haluneet erityisesti huomioida elämäni tilanteen täyttäessäni 55 -vuotta. Tämä oli yksi elämäni lämmittävimmistä yllätyksistä. Me emme ole sisaruksina sellaisia "joka päivä" soittelijoita, mutta melkoisen vahva yhteen kuuluvuuden tunne on ominaista. Jotain kertonee se, että en läheskään kaikkien sisarusteni kanssa tule edes soitelleeksi vuosikausiin, mutta kun tapaamme, niin edellisestä tuntuu olevan vain muutama päivä. Porvoossa asuvalle Marjalle totesin, että juhlitaan nyt samalla sinun viiskymppisiäsi, kun en tullut huomioinneeksi niitä silloin kolmisen vuotta ollenkaan. Ne vaan jotenkin unohtuivat. Marja totesi tapansa mukaan: "mitäs tuosta, itsehän lähdin juhlia pakoon". Sillähän ne sit oli kuitattu. Noh, kyllähän tuo unohdus nyt oli melkein anteeksiantamatonta, mutta ne sattuivat syksyyn, jolloin juuri syöpätutkimukseni käynnistyivät ja elin silloin muutoinkin elämäni hektisintä vaihetta.

Mutta herkistävää oli kuulla rohkaisun sanoja lähipiirin lausumana. Eleenä yllätys oli vertaansa vailla. Herkistihän tilannetta lisää, kun totesin, että valitettavasti ei voi mennä sanomaan, etteikö tämä saata olla meidän viimeinen yhteinen lounaamme, ellei Jumala erityisesti ilmesty. Kiitos teille äiti, Tarja, Terho, Arto, Marja, Anne ja Jarmo puolisoinenne.

Tänään lääkärin piti soittaman jatkohoidosta, mutta eipä ole puhelua kuulunut. Ehkä huomenna, tai ehkä ylihuomenna.

Jos vain voimat antavat myöden niin huomenna, varsinaisena syntymäpäivänäni juhlitaan kunnolla Uusi Elämä Voittaa merkeissä.