tiistai 20. syyskuuta 2011

Palauttelua

Muutama päivä on vierähtänyt koti-oloissa, mitä nyt välillä olen käynyt osastolla antamassa verinäytteitä arvojen seuraamiseksi.

En malttanut pysyä perjantai-iltanan kotosalla, vaan työntäydyin muiden mukana seurakuntaan, kun tuleva Helsingin Saalem seurakunnanjohtaja Mika Yrjölä oli sielä opetusvastuussa. Vedin Nefrostoma-pussit tarralla sääriini farkkujen alle ja näkymättömissä pysyivät. Vähän työläämpi on valmistautuminen, mutta kohtalaisesti olen alkanut niiden kans pärjäämään. Kotioloissa kanneksin niitä puolukan punaisessa sangossa.

Liki päivittäin luonani on poikennut joitakin ystäviä lähempää tai kauempaa. Olen pystynyt itse aika hyvin säätelemään, minkä verran pystyn ja jaksan antaa vierailleni aikaa.

Eilen P-Krea arvo oli tullut jo 151, eli lähestytään viitearvoa (60-100). Lääkärikunta on pitänyt neuvonpitoa jatkohoidoistani ja tämän hetkinen viesti on, että odotellaan ainakin torstaihin asti ja annetaan munuaisten palautua kovasta rääkistä mihin joutuivat. Onhan tämä tietty aika jännä vaihe, kun tauti ilmeisesti etenee joka hetki ja toisaalta hiipii epävarmuus, että käyneekö niin, että päätös tuleekin olemaan, että hoitoja ei enää pystytä jatkamaan. Vaikka en ole ihan tarkaa epikriisiä nähnytkään, niin olen ymmärtänyt, että syövän levinneisyys on jo aika pahaa luokkaa. Miksipä lääkärikunta ei poihtisi myös koko hoidon jatkamisen mielekkyyttä niin hurjilla aineilla, kuin mitä viimeiseksi olen saanut?

Perästä kuuluu. Huomaan kyllä kuinka kunto kohenee melko hyvin, kun ei tarvitse olla "myrkytettävänä" ja elimistö saa ihan oikeasti palautua.

Olen käyttänyt aikaani lukemalla Arto-veljeltäni ja hänen Anne-vaimoltaan saamaani kirjaa "Pyhän Hengen voitelu", joka kokoelma helluntaipioneeri Smith Wigglesworthin saarnoja. Eipä voi kuin hämmästellä Jumalan kaikkivoipaisuutta.

5 kommenttia:

  1. Itsekin prostatan poiston ja sädehoidon käyneenä osaan jotain mielikuvia itselleni sairaudestasi tunnistaa. Onneksi Pyhä Henki on valtava rohkaisija ja olet saanut todellisen uskonsankarin tekstejä luettavaksesi. Kun on aika kokonaan jättäytyä Herran Armon varaan se käy usein rankkojen koetusten kautta. Siunausta päivääsi, rohkeutesi on uskomaton, näin kannustat meitä vähemmän sairaita

    VastaaPoista
  2. Sinua muistettiin tänään Kangasalla rukouskokouksessa.
    Ef.3:20. Mutta hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa,
    21. hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Amen.

    VastaaPoista
  3. Myös Treelta on esirukous noussut Herran puoleen. Jumala on suuri ja voimallinen. Terv. Lähimmäinen

    VastaaPoista
  4. Hei
    Terveisemme Sotkamosta. Olemme täällä muistanbeet sinua rukouksissa. Ompa hyvä, että olet saanut Smith Wigglesworthin kirjoja luettavaksesi. Olen itse lukenut niitä vuosien aikana useita ja niiden sanoma on rohkaisee ja kasvattaa uskoa Jumalan hyvyyteen Kristuksessa Jeesuksessa ja tahtoon parantaa. Kysehän on vain siitä, kenet Jumala voi ja saa valtuuttaa toimimaan, kuin SW:n. Kuka antautuu samalla antaumuksella kuin hän?
    Muista tämä: Jumalan tahto on Sanan lupauksien mukaan auttaa sinua ja meitä kaikkia. Nojataan siihen.
    t: Pekar

    VastaaPoista
  5. Voi rakas Vesa! Olet monesti ollut mielessä. En varmasti voi ymmärtää minkälaista myrskyä käyt nyt läpi. Sanat loppuu.. Rukoilemme puolestasi Annen kanssa. Voimia jokaiselle sekunnille ja minuutille! Jyrki Palmi

    VastaaPoista