torstai 8. syyskuuta 2011

Terveiset osastolta

Tänne sitä sitten jouduttiin.
Munuaisarvot olivat päinvastaisista odotuksista piittamatta vain kohonneet. Eilisen aamun välitön määräys oli syöpätautien vuodeosasto. Onhan tämä taasen uusi vaihe, kun sairaaloissa ei ole tarvinnut montaakaan vuorokautta elämässään viettää.

Odottelen nyt pääsyä munuaisaltaasta johdettavan "suntin" asennukseen. Kyseisellä apuvälineellä saadaan virtsa tyhjenemään suoraan ja näin on odotettavissa, että munuaisarvotkin palaavat melko nopeasti kohdalleen.

Lääkärin kierrolla sain hieman lisätietoa toissa päivänä otettujen ct-kuvien tuloksista. Eihän ne mitään hyvää lupaa. Syöpä on edelleen jatkanut etenemistään. Sehän tietty oli tiedossakin, että Taxotere ei riittänyt sitä pysäyttämään ja Jevtana ei ole varmaan vielä yhdellä kerralla voinut näyttää osaamistaan.

Mutta on tämä tietty jo aika vakava paikka. Ilmeisesti kuitenkin pääsen viimeistään viikonlopulla kotiin harjoittelemaan uuden "lisälaitteeni" kanssa.

Valitettavasti jouduin jo perumaan ainakin ensi viikon loppupuolelle lupaamin tilaisuudet Espoosta. Katsotaan nyt kuinka käy muiden lähitulevaisuuteen lupaamieni kokousten kanssa.

Kiitos muuten muistamisesta. Kun tieto jollain tapaa sairaalaan joutumisestani oli levinnyt, niin sain illalla aika monta puhelua tai tsemppaustekstiviestiä.

Palataan asiaan, taas jossain, joskus. En uskalla nyt luvata mitään päivälleen.

15 kommenttia:

  1. Syvä huokaus täältä.

    VastaaPoista
  2. Voimia ja rauhallista mieltä toivomme sinulle!
    "Jumalan kämmenellä ei pelkää lintunen, Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen... Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton..."

    VastaaPoista
  3. Olet rukouksissamme Vesa!
    H&M Vaasasta

    VastaaPoista
  4. Olen sanaton. Nyt tarvitset Vesa enemmän rohkeutta kuin koskaan.

    VastaaPoista
  5. Mukana rukousrintamassa.

    VastaaPoista
  6. Vakavaksi vetää! Voimia ja siunausta! Muistan sua rukouksin! E Vaasasta

    VastaaPoista
  7. Rukouksin mukana!
    Lähimmäinen Treelta

    VastaaPoista
  8. Myös pikkuveli kera vaimonsa muistaa sinua ja Anitaa. Toivomme teille riittävästi voimia jaksaa. Terv. Jamppa ja Eve

    VastaaPoista
  9. Sisaret ja veljet naapuriseurakunnasta8. syyskuuta 2011 klo 22.15

    Vesa, muistimme sinua - ja perhettäsi - erityisesti tänään rukous- ja ylistys-illassamme. Jeesus on hyvä ja voimallinen!

    VastaaPoista
  10. Olette edelleen rukouksissani. Vesa kiitos taas alkuviikon rohkaisustasi,jota kaikesta huolimatta jaksoit antaa! T.Artsi

    VastaaPoista
  11. Jeesus antakoon vain edelleen voimia ja raottakoon taivaansalia, että jaksat kilvoitella loppuun tämän maankorven! M

    VastaaPoista
  12. Oltiin kodissamme koolla pienellä uskovaisten joukolla. Saatiin sydämelle rukoilla puolestasi ja siunata Sinua. Matt. 8:1-4, Jaak. 1:17, Ps 91:14. Joo mie meinasin viimestellä tämän viestin (Aki), ei nytten tunneta mutta oot kyllä todella mahtava tyyppi! Ja jumalan Rakas ja paras! Kertakaikkisesti rukoiltiin täälä terveyttä sinne päin! Älä anna minkään lannistaa sinua, Olet rakas! Terveisin Kristuksen seuraajat!

    VastaaPoista
  13. Kiva jos jaksaisit edelleen vähän ees tänne laittaa tilanteen kulkua. Osaisimme paremmin rukoilla täsmärukouksia, mikä asia juuri nyt on akuuteinta..
    Yst.terv. Rinnallakulkija Treelta, menossa pian kontrolliin itsekin.

    VastaaPoista
  14. Jumala ei muutu sinun tilanteesi muutoksissa.

    VastaaPoista
  15. Olet rukouksissa ja ajatuksissa!

    VastaaPoista