torstai 27. lokakuuta 2011

Tasapainon etsimistä

Viikko kotona!

Päivät ovat menneet kaikinpuolista elämänhallinnan tasapainoa etsiessä. Yllättävän paljon sitä jo yksistään voimat väsähtävät muutaman viikon sairaalajaksossa. Minun heikkouteni on aina ollut rajojeni tarpeeton mittaileminen ja se näyttää seuraavan loppuun asti.

Jo ensimmäisinä kotilomapäivinä aloin taasen hiippailla Harjun ympäri, sekä huolehtia samalla muutamista "rästiin" jääneistä jutuista. Niiden hoito ei sitten olekkaan enää yhtä vaivatonta kuin terveinä päivinä. On ottanut aika lujille jonottaa jossain kauppaliikkeessä tai poliisilaitoksella ajokortin uusinnassa. Mutta samalla kyllä on saanut iloita siitä, kuinka kunto on oikeastaan melko huimaa vauhtia taasen alkanut kohota.
Tänään pitäisi käydä hakemassa hoitotarvikkeita terveysasemalta katetrin puhdistusta varten. Kokoajan kun kannan tuota pussia vyölläni.

Lääkityksen kanssa yritän kanssa etsiä omavaltaisesti keholleni sopivaa annosta. Mulle on määrätty aika pieni pitkävaikutteinen jatkuva kipulääke. Tarvittaessa sitten tulee ottaa lisäksi lyhytvaikutteista. Olen nyt ottanut vain puolet tuosta pitkävaikutteisesta, mutta ei se oikein tunnu riittävän, sen verran kipuja vain ilmenee, mutta testaillaan.

Rukouselämä etsii kanssa paikkaansa. Olen aamuisin pystynyt pitämään kiinni säännöllisestä rukouksesta (ei onnistunut sairaalassa). Mutta melkoista vääntämistä tuo on nyt kyllä ollut. Silti henkeni on ja elää Uusi Elämä Voittaa kokouksille. Lupauduin jo 9.11 Seinäjoelle Sateet Lähetä-iltaa kun se aiempi yritys peruuntui. Täällä aion pitää tilaisuuden sitten seuraavalla viikolla 15.11. Katsotaan nyt mihin voimat antavat myötä.

Suurkiitos ennätysmäärästä kommentteja. Olen ollut ihan otettu teidän myötäelämisestä ja aktiivisuudestanne lukea blogiani. Keskimääräinen kävijämäärä on nyt asettunut 750-800 seutuville vuorokautta kohti.

19 kommenttia:

  1. Hienoa Vesa! Olet jaksanut tarttua arkeen sopivalla tavalla, voimiesi mukaan. Samoin myös hyvällä asenteella näihin kommentteihin. Uskon, että moni on saanut kokea syvällistä uskon vahvistusta blogikirjoituksistasi.
    Toivon voimia arkeen ja hyviä kokouksia! Jouko R

    VastaaPoista
  2. Kiitos päivityksestäsi!
    Siunaavin terveisin, Elisa

    VastaaPoista
  3. Kiitos Jumalalle....tästä se lähtee....

    VastaaPoista
  4. Joo ole siunattu edelleenkin meidän kaikkien taholta. Muistetaan sinua Vesa ja Anitaa sekä lapsiasi perheineen joka päivä.

    VastaaPoista
  5. Olet sinä aikamoinen ukkeli!!!! Itse en pystyisi moiseen sankaruuteen!

    VastaaPoista
  6. Niinkuin on päiväsi, niin on voimasikin oleva... Kaikkea hyvää toivoen.

    VastaaPoista
  7. Hienoa, että kuntokin jo nousee. Täyttä elämää tuleviin päiviin.
    T: Leevi

    VastaaPoista
  8. Mahtavaa ! Voimia ja siunausta sekä terveisiä Anitalle !
    T: Kirsi

    VastaaPoista
  9. Hienoa Vesa! Siitä se elämä lähtee.
    Olet itse sanonut puheessasi 24.11.2002 Jyväskylässä (muistiinpanojeni mukaan): "Hengellisen elämän lähde on Pyhä Henki"
    Tämän olet kokenut ja se nyös kuvastuu blogikirjoituksistasi.
    Lettie B Cowmanin "Virtoja erämaassa" - päivähartauskirjassa (suom. Helvi Taponen) lukee tämän päivän kohdalla mm:"Hiljainen henki on suuriarvoista ulkonaisissa toimmnoissamme."
    Kun itse aikoinani sairastin, niin tämä kirja rohkaisi ja lohdutti mina paljon. Sen jälkeen olen lukenut sitä joka päivä.
    Voimia edelleen Sinulle, Anitalle ja läheisillesi!
    Mirjami

    VastaaPoista
  10. Siunausta sinulle ja perheellesi,Isän huolenpidossa on niin turvallista tehdä matkaa.Rukoukset jatkuu.

    VastaaPoista
  11. Älä sie turhaan kitsastele niiden lääkemäärien kanssa :) Sinulla kun ei todennäköisesti liikaa muita lääkkeitä ole käytössä...ei tule yhteis-/haittavaikutuksia tms. Tarpeeseen pitää ottaa riittävä määrä, ettei kipu pääse pahenemaan.(Varmasti hoitajat osastolla hokivat samaa). Sitten on taas vaikeampi löytää sopivaa annosta jos pääsee pahenemaan. Ja muista levätä, Jumalan kämmenellä...olethan todella arvokas Jumalalle (ja Jumalan käytössä) vaikket jaksaisi puhujamatkoja tehdäkään <3

    VastaaPoista
  12. Yhdyn sydämestäni edelliseen kommenttiin !

    VastaaPoista
  13. Joo siunausta jokaiseen hetkeen elämässänne.

    VastaaPoista
  14. En tunne Sinua, mutta olen saanut valtavasti uskolleni vahvistusta lukiessani blogiasi, jonne sattumalta eksyin. Kerran perillä selviää, mikä tarkoitus näilläkin rehellisillä, mutta niin kypsillä ja uskonhenkisillä kirjoituksillasi on ollut meille monille, jotka monesti kompuroidenkin tätä uskontietä kuljemme. Ole siunattu, kuten myös perheesi ! Terv. "Sisar Savosta "

    VastaaPoista
  15. Hei! Rukoilemisesta kirjotit jotain edellä. Seuraavassa jotain myös siitä. Toivotan sinulle siunausta Jaakko Löytyn laulun sanoin:
    Vielä mä toivon, vaikkei täällä
    toivoa olis ollenkaan.
    Tarraudun käteen Vapahtajan
    Käy Herra meitä siunaamaan.

    Rukoilla jos en osaisikaan
    mä ikävöidä häntä saan.
    Saan sairastaa mä sylissänsä.
    Käy Herra meitä siunaamaan.

    Terv. kuten edelläkin "tuntematon ystävä"

    VastaaPoista
  16. Niinä päivinä,kun ei jaksa....makuu asentoon! Silloin,kun ei pysy pystyssä.Miksi uskovaisen pitäisi olla aina voimissaan?Ota todesta sanat:Minä olen hänen tykönänsä,kun hänellä on ahdistus!Turvallista on odottaa peite silmillä,kun tietää,että Isä valvoo! rukouksin taistelussa kanssanne Vesa ja Anita,niin rakkaat. terveisin :ystävät lohikoskelta.

    VastaaPoista
  17. Päivä vain ja hetki kerrallansa eli "blott en dag, ett ögonblick i sänder" kuten ruotsalainen sanoo, elämme täällä elämämme. Olen pitkään seurannut hienoa blogiasi, itsekin syöpäsairas. Kiitos siitä rohkeudesta, jolla kerrot elämästäsi. Terveisin Leena Ruotonen

    VastaaPoista
  18. Kiitokset kaikesta! Taivaan Isän huolenpitoa jokaiseen hetkeen. Taina & Kaitsu, Ellenoora & Noelle

    VastaaPoista
  19. Lääkärit antaa väliin kuolemantuomioitakin mutta meitä siunaa Jeesuksen sanat Martalle "Joka uskoo minuun ei ikinä kuole, uskotko sen"? Meidän uskomme ja toivomme ei ole huomisessa päivässä vaan Isässämme, taivaan ja maan luojassa.
    Isän syvällistä läsnäoloa Sinulle ja Perheellesi! tv. KH

    VastaaPoista