Hoidot finaalissa!

Oletko koskaan miettinyt, miltä tuntuisi palata sairaalasta kotiin kuolemaa odottamaan?

Minun pitäisi se osata nyt kertoa, mutta kun en oikein taida osatakaan. Tuntuisi loukkaavalta todeta, että ei tunnu yhtään miltään. Mutta toisaalta kun se on niin totta kuin voi totta olla.

Nimittäin syöpäni hoito on nyt finaalissa. Aamulla lääkäri totesi heidän yhteispäätöksensä olleen saman, kuin mitä olimme Anitan kanssa jo aimmin pohtineet. Useamman viikon ponnistelujen ja muutaman tiehyeen tukkeutumisen jälkeen päädyttiin takaisin munuaisaltaasta johdettuun Nefrostooma-katetriin. Olimme ihan yksimielisiä siitä, että on turhan riskialtista jatkaa enää yrityksiä muuta kautta. Valitettavasti Nefrostooma on kuulema liian tulehdusarka sytostaattihoidoissa.

Kyllä olo on kieltämättä aika hämmentynyt ja sekava. Vähän tämä ahdistaakin, olihan ne mahdolliset sytostaatit jonkinasteinen taustaturva. Kyllähän kotiin lähetetyillä potilailla yleensä yleiskunto ja voimat ovat melko vähäiset. Olen kiitollinen, että minun ei tarvitse vielä käyttää kuin ihan minimaalista peruskipulääkitystä ja muutoinkin liikkumiseni on ok ja yleiskuntoni ei ole romahtamalla romahtanut. Jos mitä vaivoja ilmenee, niin tokihan niitä sitten oireina tullaan hoitamaan vastedeskin.

Kait tässä pitää yrittää viikonlopun ylitse totutella tähän uusinpaan rooliinsa ja huilailla ihan kunnolla. Mutta enköhän minä jo ensi viikon puolella ala pohdiskelemaan niitä peruuntuneita Uusi Elämä Voittaa kokouksiani ja jäihän se Seinäjokikin kokematta.