Enpä olis voinu ihan heti uskoa kuin parturissa käynnistäkin voi tulla näin merkittävä tapahtuma. Mutta niin se vain on kun reilun puolen vuoden päästä edellisestä kerrasta, sytostaattihoitojen kaljuuntumiskokemuksen jälkeen, sain eilen astua parturin ovesta sisään. Eli itsestään selvyydet eivät ole itsestäänselvyyksiä. On eri asia kieltätyä vapaaehtoisesti jostain, kuin joutua kohtaamaan se sairauden seurauksena - pienetkin jutut.
Olen käyttänyt kokonaiset kymmenen vuotta täällä Jyväskylässä asuessamme yhtä ja samaa parturiliikettä, joten henkilökohtaisista partureistani Piasta ja Anninasta on tullut jo aika tuttuja. Kävin heille joskus toukokuussa ohikulkiessani näyttämässä kaljuani ja totesin, että palailen jos palailen sitten loppuvuodesta heidän asiakkaakseen. Odotus oli tietysti silloin se, että hoidot olisivat tuolloin ohitse, kunto hyvä ja hiukset leikattavissa.
Tilanne ei nyt ihan yhtä onnellinen ole, mutta hiukset ovat kuitenkin kasvaneet kohtalaista vauhtia hoitojen loppumisen jälkeen.
Minua ihan liikutti kun eilen tarinoimme Anninan kanssa kokemuksistani ja hän totesi, että kyllä me sinua olemme muistaneet ja blogiisikin tervehtineet. Ihan piti asia tarkistaa ja kylläpä sieltä "Kiitollisena kotona" tekstin kommenteista heidän kannustava viestinsä löytyi. Ei voi kuin laittaa kättä ristiin ja kiitellä kuinka kaikkialla ja joka taholla näyttää olevan niitä jotka sairastavaa ressukkaa tsemppaa...kiitos.
Jatkamme sitkeästi, itsepintaisesti rukousta puolestasi.
VastaaPoistaPienistä asioista tulee suuria ja suurista pieniä. Tavallisesta erikoista ja erikoisesta tavallista. Hoitojesi loppuminen surettaa, mutta kohtuullisen pirteä mielialasi ilahduttaa. Minua ilahduttaa myös jokainen blogikirjoituksesi. Olet niin elämässä kiinni ja mukana. Voimia ja jaksamista.
VastaaPoistaTsemppaamme,
VastaaPoistakädet yhteen liitämme
ja rukouksin muistamme.
Siunausta & Jumalan rauhaa
t. blogiystävä ja co.
Joka päivä tsekkaan plogiasi, jota olen alusta alkaen seurannut. Monesti olen sinua siunannut ja seurakunnassakin olemme muistaneet. On tosi arvokasta, että olet kertonut sairautesi diagnostiikasta, hoidosta ja tunteistasi sekä kokemuksistasi. Plogisi on antanut luottamusta Jumalaan, perspektiivia elämään, rohkaisua potilaille sekä näkökulmaa lääkärille.
VastaaPoistaSinua siunaten edelleen.
Lääkäri pohjoisesta
Kiitos kun jaksat kirjoittaa tänne. Olen täsmälleen samaa mieltä Lääkärin pohjoisesta kanssa. Voimia, rauhallista ja kivutonta elämää sinulle. Muistamme, emme luovuta. Marjaana.
VastaaPoistaEilen illalla rukoilimme sinun ja perheesi puolesta Jyväskylän Vapaaseurakunnan vanhimmiston kokouksessa. Rukouksin käsin kannoimme sinua Taivaallisen Isämme eteen.
VastaaPoistaJumalan läsnäoloa elämääsi.
t. Työtoveri Vapaaseurakunnasta
Siunausta toivotellaan edelleen ja muistetaan rukouksin ja huokauksin....molempia.
VastaaPoistaSiunaavat ja myötäelävät terveiset Sotkamosta! Veijo & Elvi
VastaaPoistaSiunausta päiväänne.
VastaaPoista