Tulin juuri urologin tapaamisesta, jossa olimme Anitan kanssa yhdessä.
Kyllä oli taas kaikkinensa totisen jännittävä hetki.
Mutta tilanne oli toisaalta hyvä, mutta toisaalta hoidon jatkuminen ennallaan harmittaa. Tuo kohtalonmittari PSA oli nyt 0,6 kun syksyllä se oli 0,4, mutta arvo on kuitenkin ns.mittaamattomissa lukemissa, joten todellista muutosta ei liene juurikaan olemassa.
Olisin halunut, että tämä kiusallinen hormonipistoshoito olis voitu edes hetkeksi keskeyttää, mutta kyllä lääkäri piti tiukasti kiinni kannastaan ja totesi, että sen keskeyttäminen saattaisi olla vielä tässä vaiheessa liian suuri riski. Arvot pomppaisivat mahdollisesti hetkessä ylös.
Oli vähän lohdutonta kuunnella hänen toteamuksensa, että tämä kaikki on vain viivytystaistelua. Nyt katsotaan kuinka pitkälle pistokset auttavat ja kun niiden vaikutus päättyy, niin siirrymme sytostaatteihin. Hän pitää kohdallani tautia voittamattomana, hoidoilla vain lisätään vuosia. Hieman surullista - ainakin näin sateisena päivän.
Nyt riennän kuitenkin Luterialaisen seurakunnan vanhaan pappilaan johtamaan Jyväskylän kristillisten seurakuntien yhteistyötoimikunnan (JKSY)kokousta.
VESA PYLVÄNÄISEN PÄIVÄKIRJA Tämä blogi syntyi 10.2.-09 saamani syöpätiedon jälkeen. Pyrin kuvaamaan aviomesti matkaani ärhäkkään eturauhassyöpäni kanssa. Hoitojen ja muuttuvien tuntemusten väliin mahtuu paljon muutakin arkista ja vähemmän arkista pohdintaa. Voit seurata tilaisuuksiani myös Facebookissa nimellä Uusi elämä voittaa. Kuva Minni Heinilä
Voimaa ja rohkeutta edelleen ja aurinkoa pilvien väliin!
VastaaPoistaTuttavani taiteilee myös tuon syöpäpeikon kanssa. Jossain vaiheessa hänellä oli jopa itsetuhoisia ajatuksia, mutta mieli on nyt taas vähän valoisampi. Lääkitys kyllä aiheuttaa epämiellyttävää hikoilua ja paino on noussut runsaasti. Mutta toistaiseksi tilanne on aika hyvä nyt 5 vuoden jälkeen ja näyttäisi edessäpäin olevan monia kohtuuhyviä vuosia. Voimia ja jaksamista ja aurinkoisia kesäpäiviä.
VastaaPoistaElämä on rumaa ja kaunista, mutta kerran taivaassa vain kaunista, eikä kipujakaan ole. Joskus sitä oiken seisahtuu ja miettii, millaista on siirtyä elämästä kuolemaan. Olen kerran ollut terminaalivaiheessa ja korvissani soi uskomattoman kaunis musiikki, kävelin kuin pumpulissa kohti valoisaa aukkoa. En pelännyt yhtään, olin onnellisen tunteen valtaama, sisäisen rauhan saattamana. Pelastuin kuitenkin. Koskaan en unohda kokemaani.Muistans en kuin eilisen päivän.
VastaaPoistaVoimia sinne!! Löytyy muuten tuolta Netmissionin arkistosta kolme puhettasi! Vanhin on vuodelta 87.
VastaaPoistahttp://www.netmission.fi/fi/mediat/streaming/?id=267#player
-Jarkko Pylvänäinen
Siunausta sinulle ja vaimollesi. Tämäon sellaista karusellia,että välillä tuntuu, selviääja sitten tuleekin jokin tietojoka romahduttaa mielen.
VastaaPoistaMitä tähän voisi sanoa - Jumalalla on kaikki hallussa, mitään ei tapahdu ilman Hänen sallimustaan. Toisaalta olen itse nyt ylivuoden sairastaneena kokenut tautini siunauksena. Jumalaikäänkuin vetää lähemmäksi.
Ellei minulle olisi tullut tätä tautia niin mihin olisin menossa? Olisiko Jumalan ja Jeesuksen läheisyyden tarvetta? Vaikka sairauteni on vakava olen silti iloinen koska saan olla Jeesuksen pelastama Jumalan lapsi.
Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa niin KAIKKI muukin teille annetaan.
Meniköhän ihan sana tarkasti näin, mutta en kaipaa enkä murehdi enempiä - Jeesus on minun kallioni johon voin turvata.