En olis ihan heti uskonut, että meikäläinen joutuu ihan tosissaan miettimään liikakiloja. Painoindeksi on läpi elämän pysytellyt kuta kuinkin ruodussa. Armeija oli sen verran automiehelle löysää aikaa, että kiloja oli peräti 86, mutta ei sekään 187 senteissä paha ollut.
Viimeisen puolen vuoden aikana on ihan huomaamatta tullut tuohon viisi kiloa lisää. Muutoinhan tuollainen nousu vain pönkittäisi itsetuntoa, mutta kun kuntoutuksessa seurasin kavereita, jotka joutuivat tosissaan taistelemaan hormonihoidon tuottamia liikakiloja vastaan, niin laittopa minutkin miettimään. Tällä menolla satanen rikkoutuis jo tämän vuoden puolella ja mitä sitten?
Hormonipistoshoito kun kuulema sivuvaikutuksenaan kasvattaa ruokahalua ja jos sitä ei tule tarkkailtua ja liikuntaa lisättyä, niin vyötärö venyy kokemusten mukaan kuulema muutamassa kuukaudessa niin, että takaisin pudottaminen on liki mahdoton tehtävä, kun hoito on vielä samaan aikaan päällä.
Niinpä minä suosiolla heitin jo aamukaffeesta käyttämäni 2-3 sokeripalaa veks. Tästä meille oli myös ravintoterapeutti Härmässä saarnaamassa. Nyt on ilmeisen pakko hieman katsoa mitä suuhunsa laittaa.
Aiemmin omakotitalossa asuen hyötyliikuntaa tuli liki päivittäin sen verran mitä kroppa kaipasi, mutta sitäkään ei nyt enää tule, joten senkin tähden laiskistumisen ja pulskistumisen vaara on mitä ilmeinen.
Eipä tässä muu auttane kuin dieetille!
VESA PYLVÄNÄISEN PÄIVÄKIRJA Tämä blogi syntyi 10.2.-09 saamani syöpätiedon jälkeen. Pyrin kuvaamaan aviomesti matkaani ärhäkkään eturauhassyöpäni kanssa. Hoitojen ja muuttuvien tuntemusten väliin mahtuu paljon muutakin arkista ja vähemmän arkista pohdintaa. Voit seurata tilaisuuksiani myös Facebookissa nimellä Uusi elämä voittaa. Kuva Minni Heinilä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti