Ahdistuksen selättämistä

Ylihuomenna, perjantaina on seuraava urologin tapaaminen edessä.
Tuo kuntoutuskurssi Härmässä päivitti tiedon sairauden kokonaisvaikutukset aika hyvälle tasolle. Hyvä niin, mutta tieto myös lisää tuskaa - ja jos missä niin tässä.

Joko minä en enää muista kuinka kovin sisäistä pinnaa ennakkoon onkaan kiristänyt aiemmat urologin "tuomiolla" käynnit, tai sitten olen ehtinyt laskeutua terveiden siviiliin sen verran hyvin, että taudin kohtaaminen ahdistaa. Mutta nyt perjantain odottaminen ottaa tosi lujille. Tässä on tietty ihan järjellinenkin tietoisuus taustalla. Sädehoidon päättymisestä on kohta yhdeksän kuukautta ja tiedän sen vaikutuksen kestävän useampia kuukausia, ehkä puoli vuotta tai jopa sen yli. Mutta nyt siitä on jo sen verran pitkälti aikaa, että jos syöpäsolukkoa on jäänyt kehooni, niin ne saattavat hyvinkin siitä antaa merkkejä. Todennäköistähän on, että saamillani hormonipistoshoidoilla mahdolliset syöpäsolut saadaan pysymään hallinnassa, mutta siinäpä se jännitysmomentti onkin. Lataus perjantaihin on suuri. Taas kerran käännetään lehteä johonkin suuntaan, ainakin jonkin verran. Hyvä oisi pitää itsensä koko ajan pessimistinä, ettei tarvitseis pettyä, mutta kun taitaa olla niin, että pessimisti se vasta pettyykin, kun on valmiiksi jo maansa myynnyt ja sitten jos sen ihan oikeasti joutuukin myymään, niin eipä olekkaan enää myytävää - ainakaan henkisesti. Sellaiselle mielelle kun ei vastaavasti hyväkään sanoma ole enää hyvä. Parempi kait se on näin olla elämässä kiinni - tai ainakin yrittää olla.

Olen toki ollut nyt välillä sen tunteen vallassa, että syövän mahdollisesti antaessa merkkejä etenemisestä vetäytyisin muutamaksi ajaksi ihan omaan yksinäisyyteeni - pakoon - käsittelemään tautia perusteellisesti itseni kanssa. Mutta katsotaan kuin kaikessa käy.

Eiliselle päivälle sattui pari puhelinlehtihaastattelua. Olen aiemminkin kirjoittanut Keuruun juhannuskonferenssissa olevasta tilaisuudesta joka muodostuu psykiatri Irmeli Schuz ja minun alustuksestani ja jatkuu sitten paneelikeskusteluna. Aihaana on sairauden kohtaaminen. Nyt halusivat jo ennakkoon tehdä tuosta tapahtumasta juttua.
Kotimaa-lehti oli taas puolestaan kiinnostunut meidän kirkkokuntamme kehitysvaiheesta.

Olen sopinut tänään iltapäivälle tapaamisen pitkäaikaisen ystäväni Thorleif Johanssonin kanssa. Mies jolla on aina joitain ideoita elämässä. Tusse, kuten hänet tunnetaan, oli aikoinaan RV-lehdessä toimitussihteerinä, aikoihin jolloin minäkin aloitin kirjoittelemisen. Sittemmin hän palveli pitkään Kotimaa-konsernia ja kehitti ihan ensimmäisenä maassamme kristillista verkkoporttaalia -tulevaisuuden mies ollut aina. Nyt jo eläköityneenäkin hän on puuhannut aktiivisesti kristittyjen yhteistä uutisportaalia. Tämänkertainen tapaamisemme ei kyllä liity mediaan millään muotoa. Teimme parisen vuotta sitten myös yhteisen onnistuneen ryhmämatkankin Patmos-saarelle, joka on Tusselle kuin toinen kotimaa.

Huominen päivä meneekin Helsingissä Suomen vapaakristillisen neuvoston (SVKN) hallituksen kokouksessa. Kokous on minulle ensimmäinen laatuaa. Pesti tuli tämän Helluntaikirkon puheenjohtajuuden myötä. Noh, ihan mielenkiinnolla odotan pääseväni sisään myös tähän hieman laajennettuun ns. vapaiden herästyliikkeiden yhteiseen kenttään.