sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Mitä loppuelämällä?

En malta olla pikaisesti pistäytymättä. Haluan vaan tallentaa tunnetilaani myöhempiä aikoja varten.

Muuten teille tiedoksi joiden kanssa olen s.postikirjeenvaihdossa, että vastaukseni tulevat, mutta nyt valitettavasti vain ajatusten kokoaminen ottaa vielä muutaman päivän. Samoin täällä kommentissa esitettyyn kysymykseen kuoleman jälkeisestä olotilasta olen tekemässä vastausta ja jo monta kertaa olen sitä ollut kirjoittamassa, mutta aina sekin vain on siirtynyt. Tulee kyllä...uskon niin.

Niin, tunnetilastani. Reilu vuosi sitten kuvasin parantumattoman syöpäsairaan kohtaloa löysässä hirressä roikkumiseksi. Se oli yksi niistä oikeanlaisista kuvauksista. Nyt tunnelma on tiivistynyt. Ei niin, että joku kiristäisi kaulan ympärillä, mutta se lieka, naru, mikä lie on tuntuvasti lyhentynyt. '

Vuosi on katseltu elämää ympärille vielä aika uteliaana, mutta tämän viikkoisen tiedon jälkeen tunnemaailma rajaa askeleet aika yksioikoisesti yhteen suuntaan. Harrasteistani ja elämästäni en ole jättänyt yhtäkään juttua pois, mutta niiden merkitys on nyt ihan toinen. Nautin, mutta uskaltaisinko sanoa, että en ole missään kiinni. Olen vain, tasapainossa, kysellyt yhtä ainoaa asiaa: mitä teen loppuelämälläni?

Tämä on tosi huima ja mielenkiintoinen kokemus. Näennäisesti terve, mitä nyt fyysiset voimat jonkun verran pienemmät, tuskaisuutta ym.ym. mutta ne eivät suinkaan estä elämästä. Huimaksi tämän tekee se, kun pystyy kirkkaalla järjellä funtsimaan mitä minä ihan oikeasti haluan vielä elämässäni saada aikaan, kun se näyttäisi jonkinlaisten rajojen sisälle tällä tietoa rajautuvan.

Minua ahdistaa - ja ei ahdista. Henkikö se lie, joka nauttii oikeastaan tästä olotilasta, miettii vielä maan valloitusta - siis hengellisesti.

Jäi tämä nyt vähän torsoksi kuvaukseksi, mutta eiköhän näitä tuntemuksia nyt riittäne kuvattavaksi myöhemminkin paremmalla aikaa, jumalanpalvelus kun odottaa.

Olipa muuten täällä jyvässeudulla kesän kovin ukonilma viimeyönä. Herätti irrottelemaan piuhat irti seinästä. Vettäkin tuli nyt näillä erää taas kunnolla. Lämpimänähän tuo kuulema keli muuten jatkuu.

2 kommenttia:

  1. Hei!
    Tiedät varmasti eturauhassyövän hoitomahdollisuuksista enemmän kuin minä, mutta en kuitenkaan malta olla kirjoittamatta erästä juttua. Tuttavani isällä, joka asuu Amerikoissa, on ollut eturauhassyöpä viisi vuotta. Nyt ei hormonihoidoista ole enää apua ja hänelle on alettu antaa sytostaatteja. Kai tämä mahdollisuus on tiedossa Jyväskylässäkin? Sytostaattien laatua en tiedä enkä antotiheyttä, mutta jos haluat, niin voin ottaa asiasta selvää.
    Terv. Leena

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista. Juuri tämä on hoitopolku jota tässä todennäköisesti astellaan. Valitettavasti näyttää nyt vain siltä, että kohdallani yhdistelmähoito säde/hormonipistos pitivät syöpäni reilun vuoden ajan pysähtyneessä tilassa. Jatkohoitovaihtoehtoja lienee vielä joitakin muitakin sytostaattien lisäksi, jopa nykyisellään ihan parantaviakin vaihtoehtoja eikä ainoastaan elämän laatuun vaikuttavia.

    Mutta valitettavasti yhden askelman pettäessä joutuu tekemään henkissti ja fyysisesti töitä ennen kuin saa jalkansa seuraavalle - yhtä epävarmalle - tikaspuulle.

    VastaaPoista