Edellisen blogini kommentoija kyseli mielipidettäni homoudesta ja lesboudesta.
Ensinnäkin tiedostan sen, että aihepiiri on nykyisellään "kuuma" ja oman näkemykseni ollessa poikkeava yleisestä suvaitsevaisesta mielipiteestä, niin tulen varmaankin osin myös väärinymmärretyksi. Tästä huolimatta yön yli nukuttuani palaan antaamaani lupaukseen.
Se mistä taipumus homouteen syntyy ei ole minun arvioitavissani, siihen en osaa vastata. Todennäköisesti on olemassa monia yksittäisiä tekijöitä, jotka ovat edesauttamassa asiaa. Joitakin toistuvia seikkoja olen toki pannut merkille tavatatessani ja tutustuessani homojen itsensä kertomiin tarinoihin.
Taipumus homouteen ei ole synti, eikä edes niin kovin ihmeellistä tässä kaikin tavoin epätäydellisessä ihmiskunnassa, koska sitä on esiintynyt lähes niin kaun kuin tämä asuttu maaplaneetta on ollut olemassa.
Siihen miten samaan sukupuoleen kiintymistä kokevan ihmisen tulisi käyttäytyä tunteittensa ja hallitsevan halunsa kanssa Jumalan Sana raamattu antaa yksiselitteisen vastauksen. Jumala antoi aikoinaan Israelin kansalle Mooseksen välittämänä kymmenen käskyn lain ja siihen liittyvät lukuisat säädökset. Nämä käskyt ovat olleet tähän saakka kristillisen moraali-, ja ihmiskäsityksen horjumattomat tukipilarit. Niinpä lainaan noita ohjeita: "Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko."(3Ms.18: 22). Uuden Testamentin puolella asia vahvistetaan mm. "Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet"(1Kor.6: 9).
Jo näiden raamatun kohtien perusteella ymmärrän, että homo-/lesbosuhteet ovat väärin. Mielipideilmasto voi olla kuinka myönteinen ja suvaitsevainen tahansa, niin se ei voi muuttaa tai ohittaa Jumalan itsensä kirjoituttamaa ilmoitusta. Ongelmahan onkin nykyisellään siinä, että ns. raamatun tulkinta on mieltynyt erittäinkin liberaaliin ja ihmislähtöiseen ajatteluun. Tulkinnoissa pyritään kyseenalaistamaan ihmisen omille mieltymyksille kielteiset asiat. Todellisuudessa Jumala antoi mm. kymmenen käskyn lain ihmisen suojaksi ja turvaksi, jotta hän voisi elää tervettä ja Jumalalle erotettua ja suojattua elämää. Hänen Sanansa voima on ihan sama ja muuttumaton, jos ihmisellä on vain halua uskoa siihen.
Olen itse sielunhoidollisissa keskusteluissa pyrkinyt aina lähtemään liikkeelle ihmislähtöisesti ihan perimmäisessä mielessä. Eli ihminen on Jumalan ainutkertainen luomistyö. Hän rakastaa jokaista yksilöä yksilönä. Se, että raamattu osoittaa mikä on syntiä jne. ei tarkoita, sitä että meidän tulisi paukutella ihmisiä "raamatulla päähän". Tehtäväni on pyrkiä osoittamaan Jumalan täydellinen armo ja anteeksiantamus, sekä voima ns. puhtaaseen Hänen mielensä mukaiseen elämään. Itsessämme me olemme kaikki ihan samalla viivalla. Jokaisella meillä on halumme ja himomme jotka vievät miestä ja naista jos sikseen on. Ilman Kristuksen länsäolevaa voimaa ja sen kokemista olemme auttamattomasti kadotettettuja poloisia ihan kaikki.
Vapautuminen Jumalan tahdolle vieraasta elämäntavasta ei ole suinkaan helppo prosessi, jos kyse on vielä pitkällisesti itselle hyväksytyksi tulleesta mallista. Se edellyttää ensinnäkin sen armon, että ihminen ymmärtää ja hyväksyy itselleen, että kysymys on Jumalan ilmoituksen mukaisesti synnistä. Tiedän henkilöitä, jotka ovat mm. omassa homoudessaan tämän tunnustaneet. Sen jälkeen he ovat erinäisten prosessien kautta selviytyneet Raamatun mallin mukaiseen parisuhde-elämään.
Nykyisen kovin kovin suvaitsevaisen ilmapiirin nopea esiintulo on suorastaan "järkyttänyt" minua. Se mikä ennen oli hävettävää on nykyisin kerskattavaa ja likimain ihailtavaa. Olen sitä mieltä, että tämänkaltaisen ilmapiirin syntyminen ei ole ihan pikkujuttu joka saisi meidät vain kohauttamaan olkapäitään ja toteamaan, että kaikilla on oikeutensa ja vapautensa. Niinhän toki on, mutta tämä kertoo minulle Jumalan palvelijana tosi vakavaa kieltä siitä, että kyse on hengellisen moraalin rappiosta. Haluaisin katsoa asioita hengellisestä maailmasta käsin, en yksinomaan tästä näkyvästä, inhimillisestä ajattelusta. Sellainen suvaitsevaisuus joka nousee raamatun kirjoitusta vastaan on aina sielunvihollisen saatanan aikaansaannosta. Kyse on siis meille "näkymättömien" voimien, henkivaltojen vahvasta vaikutuksesta, joka todennäköisesti vain voimistuu. Tämä minun kirjoitukseni olkoon yksi pieni taistelujulistus tätä kehitystä vastaan.
Tervettä, lujaa, mutta silti armollista sanomaa tästä aiheesta. Kiitos.Olen asiasta samaa miletä, en vain ole osannut pukea sitä sanoiksi noin hyvin!
VastaaPoistaTodella hyvin kerrottu koko asia. Näin se juuri on, kuten Vesa Pylvänäinen Raamattua tulkitsi. Kiitos!
VastaaPoista"Älä tapa" on tärkeämpi, koska se on Jumalan käsky, kuin mikään noista mainitsemistasi ihmisten kirjoittamista Raamatun teksteistä. Helluntailaiset eivät ole aseistakieltäytyjiä, mutta eivät hyväksy homoutta. Tätä sitä ihmettelen, itsekin Jumalan lapsi. Jumalan on luonut ihmisen omaksi kuvakseen, myös homoseksuaalin ja lesbolaisen, ja meidän on heidät hyväksyttävä sellaisina kuin he ovat, Jumalan luomina. Mutta tappajat, myös oman isänmaan nimissä, tulee meidän, ja teidän, tuomita. Silloin noudatamme Jumalan tahtoa.
VastaaPoistaKiitos kommenteista.
VastaaPoistaLeenalle haluan vastata:
Viides käsky: Älä tapa, on edelleenkin kaikille osoitettu käsky. Se, palveleeko mies armeijassa aseen kanssa vai ilman, ei ole ko.käskyn noudattamisen suhteen ratkaiseva. Ensinnäkin aseeton palvelus on säädetty rauhanajalle, joten tilanne voi tulla toisenkaltaisena eteen kriisivaiheessa. Omantunnon syistä on toki hyvinkin ymmärrettävää suorittaa armeijapalvelus aseettomana. Tuon käskyn noudattaminen on ihmiselämän arvon ja kunnioittamisen kannalta yksi keskeisiä käskyjä Raamatussa.
Mitä tulee homoudenharjoittamisesta lainaamiini raamatunkohtiin, niin ne ovat yhtälailla Jumalan antamia säädöksiä jossa "avataan" kuudetta käskyä: Älä tee huorin (KR -38).
Esität juuri tuota inhimillistä ja humanistista raamatuntulkintaa, jota paheksuin, koska sen avulla yritetään tekemään tyhjäksi raamatun jumalallinen alkuperä. Pidän sitä erittäin pettävänä moraalin ja koko meidän yhteiskuntamme arvomaailman kehityksen kannalta.
Itsekin olen uskovainen ihminen ja uskon, että Jumala on luonut jokaisen ihmisen juuri sellaiseksi kuin hän on - kuten jo aikaisemmin kirjoitin. Raamatuntulkintani ei ole humanistista, vaan näen, että Raamatun sanassa perusnäkemyksenä on kaikkien ihmisten hyväksyminen ja rakastaminen. Mielestäni on epämoraalista hyväksyä toiset ja syrjiä toisia Jumalan luomia. Monet uskovat kokevat nämä muun muassa teidän seurakunnassanne esitetyt ajatukset Jumalan tasapuolisen rakkauden halveksimisena. Onneksi myös minun kirkkoni, evankelisluterilainen kirkko, on astumassa Jumalan näyttämälle tielle tässä asiassa. Sitä aikaa odottelen.
VastaaPoistaKeskustelu minun osaltani päättyy tähän. Kiitos kommentista.
Vesa, kiitos armollisesta mutta silti suoraselkäisestä ja Raamattuun pitäytyvästä kirjoituksestasi. Jumala on pyhä ja Hän ilmoittaa Sanassaan, mitä Hän hyväksyy ja mitä ei. Raamatusta luemme, että Hän "tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden"(1 Tim. 2:4). Kuitenkin ne, jotka eivät tunne parannusta tarvitsevansa eivätkä siksi turvaudu Jeesuksen lunastustyöhön, Jumala joutuu oman pyhän nimensä tähden heittämään "järveen, joka tulta ja tulikiveä palaa". Näin käy muiden muassa valehtelijoiden (Ilm. 21:8) sekä ihmisten, jotka eivät anna toisille anteeksi: heille ei Jumalakaan anna heidän rikkomuksiaan anteeksi (Mark.11:25). Jumala sanoo: "Maan uskollisia minun silmäni etsivät, että he asuisivat minua lähellä; joka vaeltaa nuhteettomuuden tietä, se on oleva minun palvelijani"(Ps.101:6). Toki tiedämme, että meidän oma vanhurskautemme ei ole Taivaallisen Isän silmissä minkään veroinen. Vain Jeesuksen sovitustyöhön turvaten voimme päästä yhteyteen Isän kanssa - jo täällä maan päällä, ja kerran myös taivaan kodissa. Siunausta elämääsi, pastori Vesa :o)!
VastaaPoistaPastori Pylvänäinen, minua askarruttaa tämä asia: Miksi Jumala ei paranna sairaidesta, vaikka Jeesus on vienyt synnit ja sairaudet ristille? Miksi on armolahjana sairaiden parantaminen, mutta mitään ei tapahdu todistettavasti, vain yksittäisiä ja harvassa, mutta silti kielillä puhumista kuulee kyllä ja melko paljonkin. En ymmärrä?
VastaaPoistaKiitos Vesa todella hyvin esitetystä vastauksestasi. Olen kanssasi samaa mieltä.
VastaaPoista