Elämän kirjoa

Eilinen ilta piti kiireenä harrastusten parissa. Aloitin iltani Sepänkeskuksessa filatelistiseuran tapaamisessa. Sain yhden uuden jäsenenkin puhuttua mukaan, pitkän linjan harrastelijan. Sieltä fillaroin lämpimässä illassa läpi kaupungin, Gummeruksenkadulle syöpäyhdistyksen heimoveljien kokoontumiseen. Vähemmän oli nyt jäseniä syksyn avauksessa paikalla kuin viime kevään tapaamisessa, jossa ehdin käydä kerran mukana. Mutta eiköhän syksy taasen vilkastuta toimintaa. Ihan oli taas kiva kuunnella kesän kuulumisia ja kuinka kukin on vaivansa kanssa selviytynyt. On yhteys, jota ei teoriassa tehdä.

Olen lueskellut Eturauhassyöpäyhdistyksen toiminnanjohtajalta Hannu Taviolta saamaani kirjaa. Kyllä täytyy todeta, että kovin on samankaltaiset, yksiin menevät kokemukset. Vaikka en tiennyt tätä blogia aloittaessani kyseisen miehen olemassa oloa, saatika hänen kirjaansa, niin melkeinpä omaa elämäänsä lueskelee kun hänen kuvauksiinsa asettautuu. Oikein nauratti monessa kohti. Erittäin hyvä on myös kirjoittajana. Eli sallittakoon pieni markkinointi. Kannattaa hommata hänen kirjansa: "Kutsumaton kumppani", olipahan tauti tai tuska mikä tahansa.

Kai Antturi, Suomen Helluntaiherätyksen yksi tunnetuinpia johtajia kuoli reilu viikko sitten. Hän johti vuodet 1971-1989 maamme suurinta helluntaiseurakuntaa Helsingin Saalemia. Olen sen verran nuorempaa sukupolvea, että en ehtinyt kovin monissa yhteyksissä olla hänen kanssaan tekemisissä. Oli hän viikko-opettajana vuona -77 kun kävin raamattuopistoa. Joillakin seurakuntavierailuilla ja seminaareissa sain häntä kuunnella. Mutta hän oli oivallinen kirjoittaja ja melkoinen tulevaisuuden näkijä. Hän uskalsi laittaa alulle mm. radiotyötä jo 1950 luvulla, joka on nyt laajentunut laajaksi TV-ja Internet-toiminnaksi. Hän toimi myös muutamia vuosia kustannusyhtiö Ristin Voiton hallituksen puheenjohtajana. Minulla on ollut kunnia olla ko.yhdistyksen viimeinen puheenjohtaja, ennen kuin se vuodenvaihteessa sulautettiin Kotimaan työstämme vastaavaksi Hyvä Sanoma ry:ksi.

Kun lueskelin muistokirjoitusta hänestä RV-lehdestä, niin kylläpä vain elämän katoavaisuus todentui. Niinpä me menemme kukin aikanamme. Antturin lempeä hymy, määrätietoinen ja tarmokas olemus on meidän monen mielessä, mutta muistoihin se vain paraskin elämä siirtyy. Totesin myös, että hän oli pari vuotta isääni vanhempi, mutta kuolinpäivä likimain sama, mutta isälläni vain tasan neljäkymmentä vuotta aiemmin. Miltä olisikaan tuntunut saada pitää oma isä näinkin pitkään voimavarana matkassa.

Huomenna olisi Laukaan Peurungassa miesten-ilta. Ilta joka on koonnut jo monena syksynä peräjälkeen suuren mieslauman yhteen kuulemaan arjen kokemuksia ja veisaamaan virsiä. En valitettavasti ole yhteensattumien vuoksi vielä koskaan päässyt mukaan, mutta nyt on ihan vakaa aikomus mennä. Erityisesti minua kiinnostaisi kuulla entistä valtionvarainministeri Iiro Viinasta. Mielestäni hän oli mies paikallaan omine vakavine vetoomuksineen ja tiukalla linjallansa valtion kirstunvartijana edellisen laman aikana. Olen pitänyt hänen asialinjastaan aina. Hänen esiintymisensä tässä taannoin Tv:ssä sairautensa tiimoilta oli vaikuttavaa kerrontaa. Nyt hän pitää Laukaassa viimeisen julkisen esiintymisensä ennen kuin vetäytyy omien sanojensa mukaan hiljaisuuteen ja perheen pariin.