Enpä ihan oikeasti olisi vielä aamulla uskonut saavani kirjoittaa seuraavaa blogiani näin iloisten ja hämmentävien uutisten kanssa!
En vielä hypi riemusta kattoon ja toitota lopullista paranemista koko maailmalle, mutta sydämestäni on jo ehtinyt nousta murtunut ja nöyrä kiitos Jumalalle. Nimittäin lääkäri luki tällä kertaa niin mahtavia veriarvoja, että ihan oli vaikea uskoa asiaa todeksi.
PSA oli laskenut reilun parin viikon aikana 29.tä 16.ta, eli liki puolittunut. P-Krea oli selvästi alhaisimmalla tasolla mitä yhden munuaisen aikana on ollut. Keuhkokuvissa oli aiemmin ollut havaittavissa jollain pienellä osalla "painaumaa", jota ei nyt enää kuvissa näkynyt.
Lääkäri toki antoi ymmärtää, että syöpä ei käyttäydy koskaan "ohjekirjan" mukaan. Esimerkiksi mahdolliset infektiot voivat saada aikaan lyhytaikaisia muutoksia.
Parantuneen päivittäisen vointini ja merkittävästi kohentuneiden koetulosten perusteella en kuitenkaan tahdo millään suostua uskomaan pelkkään hetkelliseen tulehduksen tai muun saamaan muutokseen, vaan kyllä tässä paljon mielummin antaa kiitoksen elävälle Jumalalle! Hän on kuullut ne tuhannet ja tuhannet esirukoukset, jotka puolestani on Hänen puoleensa huudettu.
Täytyy kyllä tunnustaa, että tämä osa se vasta onkin vaikea osa käsiteltäväksi, huh huh! Iloakin vahvempana on tällä hetkellä raskas - hartioita painava - pelko, mitä seuraavaksi? Jospa tulokset eivät syystä tai toisesta pidäkään paikkaansa? Ja jospa lääkärin arvio onkin täysin oikea ja tammikuussa (seuraavat kokeet 10.1.12) lukemat ovat taas kertautuneet toiseen suuntaan? Olo on ainakin vielä muutaman tunnin positiivisen sokin jälkeen tosi hämmentynyt.
Tosiasia on nyt kuitenkin se, että ilman hoitoja syöpäarvoni ovat tuntuvasti laskeneneet. Tallaista laskua en ole kokenut kuin viimeksi kesällä 2009 kun sädetys oli parhaimmillaan. Repikäämme siitä! Ainakin loppuvuosi on aikaa riemuita!
Kiitos teille kaikille mukana eläville ja esirukoilijoille. Mutta älkää missään tapauksessa hellittäkö, ehkäpä Jumala kirkkaudessaan tekee vielä monin verroin enemmän minulle ja monelle monelle muullekin. Nyt hengellinen sodankäynti vasta alkaakin ja muistakaa pommittaa taivasta seuraavien kokouksienkin vuoksi.
Nyt todellakin on tärkeää rukoilla Vesan ja Anitan puolesta. Jumalalle on kaikki mahdollista. TMN
VastaaPoistaOlipa ihanaa luettavaa! Jumala on ihmeellinen! "Pommitus" jatkuu! Mark. 11:24, tähän me saamme vedota! Elina
VastaaPoistaKiitos Jeesus. Muistan edelleen rukouksin. Meillä on mahtava Jumala! Siunauksin Kaarina
VastaaPoistaJEESUS ELÄÄ,voitto on tullut jo.mara
VastaaPoistaSekin on riemullista muistaa, että vaikka hienoinen varovaisuus ilossasi mukana onkin, ei EPÄVARMUUTEMME, EDES EPÄUSKOMME MENE JUMALAN IHMEIDEN EDELLE. Kun Jumala tekee, Hän tekee ja meidän kiemurteluille ihmisyyden kiemuroissa Hän hymyilee ja toteaa "saat olla lapseni ihminen, minun käsissäni on valta kaiken yläpuolella".
VastaaPoistaSiunausta ja lepoa Taivaan Isän taskussa!
Voi kiitos Jeesukselle jatkamme Tapion kanssa rukousta.Tämä vahvistaa meidän kaikkien uskoa.Runsasta siunausta koko perheelle.Kirsti
VastaaPoistaVoi kun mukavaa luettavaa...Ei muuta kuin edelleen taisto jatkuu ja vielä kovempana!!
VastaaPoistaRukouksin muistaen teitä <3
Hienoja uutisia! Jatketaan rukousta. Seppo H. / Vantaa
VastaaPoistaVoi, ihana uutinen! Tuli ihan tippa silmään. Tämä on jotakin mahtavaa!
VastaaPoistaHassua, miten iloinen ja liikuttunut voi olla tuntemattoman ihmisen puolesta --tai ethän sinä ole tuntematon, mutta vain blogisi kautta "tuttu". Uskotko, että täällä kommenttien puolella ollaan aivan mahdottoman iloisia tästä uutisestasi!
Tästä lähtee hiljainen kiitos yläkertaan, ja rukous jatkuu edelleen.
Kaikkea hyvää, ihanaa adventin aikaa, pian on valon juhla!
Isä kiitos, kiitos, kiitos! Haluaisin ihan huutaa KIITOS! Jatketaan rukouksia ja voimia edelleenkin sinulle ja perheellesi.
VastaaPoistaHellevi ja Matti
Great news!! :)
VastaaPoistaJyvässeudun Heimoveljet nauttivat tänään torstaina 30.11.2011 perinteisen jouluaterian Juhlatalo Juurikassa. Mukana oli viisi veljeä ja kolme rouvaa. Terveiset ja Hyvän Joulun odotukset meiltä kaikilta mukana olleilta.
VastaaPoistaAntti ja muut.
Kiitos Jumalallemme!
VastaaPoistaNäin mukavat uutiset ovat hyvin tervetulleita.
Siunaten ja rukoillen
blogiystävä & co.
Luin aamulla sanan Fil.2:27 " Sairas hän todella oli, aivan kuolemaisillaan, mutta Jumala armahti häntä..."
VastaaPoista-Rukouksin mukana!
Marja.T.
Hienoa! Elämä on nyt.
VastaaPoistaTodella hyvä uutinen.
VastaaPoistaMukavaa joulunodotusta koko perheelle.
Uskomattoman hieno uutinen !
VastaaPoistaSiitä ja kohentuneesta olosta on varmasti mahtavaa nyt nauttia koko perheenäkin !
Hyvää joulunaikaa !
Kirsi
Mahtavaa!
VastaaPoistat. Elisa
Iso iso iso iso kiitos!
VastaaPoistaNo tässäpä tuli ehdottomasti päivän (ja pidemmänkin aikavälin) paras uutinen!! Jes! :) On meillä hyvä Jumala!!
VastaaPoista-Lehdot
Kiitos Herralle !! Suurenmoista !! Voimia ja siunausta edelleenkin sinulle Vesa ja perheellesi. Ei hellitetä, rukoustaistelu jatkuu. -mr
VastaaPoistaHei! Aikoinaan sinusta oli haastattelu Kotimaa-lehdessä. Siitä lähtien olen seurannut blogiasi. Itsekin syöpää sairastavana olen ollut iloinen siitä, että olet rehellisesti tuonut esille kaikenlaisia tuntojasi.
VastaaPoistaOlipa riemullista lukea, että sekä vointisi että koetuloksesi ovat kohentuneet. Se rohkaisee myös tällaista syöpäkroonikkoa.
Kiitos, että olet jakanut elämääsi meille ihan vieraillekin!
Voimia ja siunausta sinulle ja perheellesi!
Mirja Salosta
Kiitos Mirja!
VastaaPoistaTallaiset kommentit rohkaisevat erityisesti. Voimia ja siunausta myös sinulle edelleen ja toivorikasta joulun odotusta. Vesa
No jopas oli mukavaa ja rohkaisevaa luettavaa. Kiitosaiheen kanssa on hyvä jatkaa rukousta!
VastaaPoistaIlo kokemistasi ihmeistä ,sai sydämen kiittämään ...kiitetään hyvästä mitä olet saanut ja mitä saat :) Jumala on voimallinen tänäkin päivänä koskettamaan ...ole siunattu / perheesi myös ....
VastaaPoista