Uskon ja epäuskon kamppailua

Kirjoittaessani viime blogissani kohentuneista veriarvoista, niin sielä lomassa totesin, että tämä se vasta rankka vaihe onkin. Kiistaton tosiasia on, että tulokset ovat aivan ihmeellisellä tavalla korjautumaan päin, mutta epäuskoisuuttaan vikuroivan mielen saaminen pysyvästi luottamuksen puolelle ei ole mikään sormennapsaus.

Erityisen lohdullista ja toivoa herättävää on se, että rukouksissa viipyessä usko saa kaikista epäilyksistä ja vielä korjautumattomista sairausvaiheista huolimatta voiton ja silloin voi koko sydämestään pyytää Jumalalta munuaisen ja kaikkien mahdollisten toimintojen täydellistä palautumista. Välillä valtaa oikein viha kaikkea sairautta kohtaan.

Lyhyen ajan sisällä olen saanut myös muutamia tosi rohkaisevia ja vakuuttavan tuntuisia viestejä eri ihmisiltä siitä, kuinka Jumala on antanut lupauksensa parantaa minut lopullisesti. Tässä vaiheessa ne ovat löytäneet minussa otollisen maaperän. Kiitos Jumalalle, usko on se joka voittaa!!

Olimme päivällä seurakunnan ehtoollisjumalanpalveluksessa. Ison Kirjan lähetyslinjan opettaja Jorma Saarinen piti erityisen hyvän ja tosi terapeuttisen puheen syyllisyydesta ja itsensä halveksimisesta, tai oikeammin sen voittamisesta. Hän toi esiin, kuinka yleistä se onkaa myös kristittyjen kesken. Sitä ruokkii liian korkealle asetetut tavoitteet ja ihanteet ja saa ihmisessä aikaan jopa oman identiteetin menettämistä. Ihmisellä kun tulee tarve käydä mielyttämään muita saavuttaakseen nuo tavoittamattomat ihanteet ja siinä katoaa jo todellisuus siitä kuka minä oikeasti olen? Hän rohkaisi löytämään oman itsemme ja hyväksymään toisemme ihan oikeasti sellaisena kuin olemme. Oli vapauttavaa!

Tulevan viikon aikana olisi tarkoitus pistäytyä Pohjois-Karjalassa anoppilassa. Siitä onkin pitkälti toista vuotta kun olen sielä viimeksi käynyt. Muistan kun edellisen kerran ajelimme sieltä Jarkon kanssa ja matkalla lääkäri soitti ja totesi, että syöpäarvot ovat jatkaneet nousuaan ja seuraavaksi olisi aloitettava uudet hoidot. Siitäpä se sitten käynnistyikin syksyllä toisilla hormoonihoidoilla ja myöhemmin sytostaateilla.

Reilu viikko sitten olin RV-lehden haastattelussa, jossa sain avata näitä pitkäaikaissairaan kipeitä tuntoja ja mielialoja silloin kun kuolema on jo tunnistettavasti läsnä. Juttu tulee ilmeisesti lehden joulunumeroon.