Pari sanaa musiikista

Tulin hetki sitten seurakuntamme nuorten jumalanpalveluksesta, Tukikohdasta, jossa oli taasen useampi sata nuorta koolla ylistämässä ja palvomassa Jumalaa. On kuin suihkussa kävisi, niin hyvä fiilis jää päälle.

Seurakuntamme ylistystiimin johtaja Lehdon Hanna oli Praise St.ryhmänsä kanssa musiikkivastuussa. Olipa heiltä taas aivan huikea esitys ja kansa palvoi täysillä mukana. Meillä on seurakunnassa monia aivan suurenmoisia ylistysbändejä joiden kaikkien kanssa vois lähteä vaikka maailman valloitukseen. Minä ihastelin myös uudistettuja valolaitteita. Valopöytä oli vasta otettu käyttöön ja hyrränä pörräävät uudet heittimet olivat koekäytössä. Tilaisuuden jälkeen Halisen Markus totesi, että ovat vasta kokeilussa kun ei tiedä mistä rahat? Eiköhän ne rahat kesän mittaan keksitä. Mielestäni savukonekin vaikutti tehokkaammalta kuin ennen, liekö sekin uusittu, tai ainakin savu levittäytyi koko lavan alueelle jotenkin paremmin. Kokonaisuus oli upea.

Ihan on pakko todeta, että meikäläinen on jäänyt täysin paitsi musiikillisia lahjoja, mutta mikään ei estä minua nauttimasta hyvästä sellaisesta. Olenhan sentään -50 luvun rokkenroll sukupolvea. Oma orastava intoni laulamiseen ja soittamiseen katkesi heti alkuunsa kansakoulun alaluokilla. Ensimmäinen koettelumus musiikilliselle itsetunnolleni tuli laulukokeissa. Opettajamme säesti poljettavalla urkuharmonilla ja kukin oppilas vuorollaan suoritti vieressä seisten oman esityksensä. Minua vuoden vanhenpi Terho-veljeni esiintyi juuri ennen minua. Mielestäni hän onnistui hyvin, mutta kun minun vuoroni seurasi heti perässä, niin "tipiksi" nimeämämme opettaja totesikin yllättäen, että voi olla parempi jos sinä Vesa luet nämä sanat. Ja minulla kun olis ollu niin kova into esiintyä, mutta minkäs teit. Kait siitä jonkinlainen trauma jäi kun vieläkin sen kovin hyvin muistan.

Muutamia vuosia myöhemmin kun opettajanamme oli oikein innokas kuoromies kävi lähes yhtä nolo, jos ei nolompikin, tilanne. Olin valtavan innostunut, kun olimme saaneet sellaiset punaiset melodikat joita kuljetimme kotiinkin repuissamme ja iltakaudet niitä puhaltelimme ja reenasimme soittoa. Sitten eräissä yhteisharjoituksissa vetelin posket hehkuen ja toiset oppilaat ympärillä taisivat soitella vähän eri tahtiin. Enhän minä sitä itse oikeastaan huomannut, mutta opettajan osoittaessa minua todeten; "älkää siitä välittäkö", tajusin, että minä se taisinkin soitella väärin, eikä nuo vieruskaverit. Ne harjoitukset tekivät minusta vähän epävarman esiintyjän musiikin saralla - sitä on jatkunut yli neljäkymmentä vuotta. En ole oikeastaan osanut asiaa liiemmin surra. On toki ollut aikoja,jolloin olen harmitellut kun sitä taitoa ei ole minulle suotu. Toisaalta en tiedä missä mennä meuhaksin, jos toisinpäin asiat olisivat, sillä en ole koskaan esiintymistä arastellut.

Mutta iloitsen hyvästä, ihan kunnon reippaasta menosta, vaikka en mikään musiikin kuluttaja olekkaan. Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö arvostaisi perinteistä hengellistä yhteis- tai kuorolaulua, ei. Mutta tokihan meillä kaikilla on se oma itsemme mielitty musiikkimaku. Minulla se on rock´n´rollia liki liippaava, se saa parhaiten tunteet ja nilkat vippaamaan.

Huomenna oliskin temppelillä lukiossa musiikkidiplomia suorittavan Mannisen Antin EN-KORE PLAYS EXIT konsertti, jossa olis tarjolla Exitin ikivihreitä. Perjantaina on sitten Taulumäen kirkossa Elviksen parhaat hengelliset laulut-konsertti, jonka järjestää Konneveden seurakunta yhdessä Syöpäliiton kanssa. Konsertin tuotolla tuetaan syöpää sairastavien lasten hoitoa.