Äidille!

Vaihtuu kuin keväinen ilma. Jos on vaihdellut viime päivinä Keski-Suomalainen sää lähes helteisestä auringosta myrskyyn, niin samoin on käynyt menneellä viikolla meidän mielialojemme. Anita sai itsensä parin-kolmen kuukauden juoksuhaudasta ylös, niin minut yllätti "herkistely" vaihe, joka ei ollut kovin omintani. Mutta näistäkin tunteen puuskista minua oli varoiteltu eri tahoin. Vedin, kuinkas muuten, sitten Anitaakin hetkeksi mukanani itkeskelemään. Mutta osasinpa jälleen perua pari reissua kalenterista, jos en muuta. Nyt ollaankin oltu taas tänään ok. ryhdissä.

Tänään olikin taas historiallinen päivä. Isossa Kirjassa Keuruulla oli niin, Aika-Media Oy:n yhtiö-, kuin Ristin Voitto/Hyvä Sanoma ry:n ja Vapaa Sisälähetys ry:n vuosikokoukset. Historiaa siinä mielessä, että RV.n/ Hyvä Sanoma ry:n vuosikokous oli ensimmäinen niiden yhdistymisen jälkeen. Rekisteriviranomaisten hyväksymä nimi uudella yhdistyksellä on nyt sitten Hyvä Sanoma ry. Julkisuudessa jo jonkin aikaa esiintynyt HSP (Hyvä Sanoma palvelut) jäänee seurakuntapalveluja kuvaavaksi toiminnalliseksi nimeksi ainakin toistaiseksi. Vapaa Sisälähetyksen vuosikokous oli sitten vastaavasti yhdistyksen viimeinen. Vuona 1966 rekisteröity kotimaamme evankelionnista vastaava helluntaiseurakuntien työtä tukeva yhdistys ehti toimia kyseisellä nimellä yli neljäkymmentä vuotta. Tämän päivän jälkeen yhdistys on enää kappale suomalaista herätyshistoriaa. Hyvä Sanoma ry:n toiminta jatkaa kuitenkin kuta kuinkin samoilla Sisälähetyksen säännöillä, mutta oli kaikella tapaa järjellistä yhdistää kaksi samoilla periaatteella ja päämäärillä toimivaa yhdistystä. Sain olla itse keskeisesti muiden toimijoiden kanssa toteuttamassa melko pitkän sitkeää yhdistymishanketta, joka nyt on myös vuosikokousten osalta aamenessa. Tuhrautuipa siihen muutama vuosi ja jokunen palaveri, mutta jonkunhan näitäkin on tässä valtakunnassa ja vaivassa väännettävä.

Olisi tietysti viisautta edes näin äitienpäivän aattona unohtaa nämä yhdistysrutiinit ja olenhan blogini etusivulla luvannut muutoinkin niistä pidättäytyä. Ne nyt vaan ovat olleet niin kovin kiinteä osa minua ja arkeani etenkin viimeiset viisi vuotta.

Olen muutamista asioista ikuisesti kiitollinen omalle äidilleni, joka nyt hissuttelee Jämsän omassa eläkeläiskodissaan paraikaa kohti ensi kevään kahdeksankymppisiään. Hän osoitti käytännössä ja aidosti todeksi sen, mitä usko ja luottamus Jumalaan merkitsee kipeässä arjessa. Arkitodellisuudesta selviytyminen seitsemän ala-ikäisen lapsen kanssa puolison ja isämme kuoltua oli taatusti monin tavoin koetteleva ja raastava. Useita kertoja tapasin äitini polvillaan heinä- tai olkikasasta navetta-askareiden lomassa. Tulin ymmärtämään, kuinka paljon hän viettikään meiltä lapsilta näkymättömissä aikaansa vuodattaen tuskansa rukouksissa Jumalalle. Uskon, että noissa hetkissä hän sai myös tarvittavan voiman ja luottamuksen Jumalan mahdollisuuksiin, johon hän perusti koko tulevaisuutensa suuren perheensä kanssa. Ymmärsimme monta kertaa, kuinka elämämme oli myös taloudellisesti tiukkaa, mutta aina äiti sai jostakin kaivettua kaiken sen mitä huusholliin tarvitsi. Hän piti tinkimättömästi kiinni niin sanotusta kymmenys-linjasta. Eli hän erotti kaikista tuloistaan aina kymmenen prosenttia Jumalan valtakunnan työhön. Niihin rahoihin ei ollut kajoamista, vaikka joskus sitä vuorollamme kummastelimmekin. Tiedän hänen harrastaneen katkeamattomasti tuota samaa uhratumista tähän päivään asti ja olen ymmärtänyt, että tuo kymmenen prosenttia on tänään jo jotain aivan muuta. Mutta koskaan ei mummolta ole myöskään mitään puuttunut. Hän on koetellut Jumalaa ja siunauksen perinyt.

Samankaltaisella luottamuksella hän kasvatti myös meitä lapsiaan. Hän ei muistutellut, ojennellut tai tarpeettomasti rajoitellut menojamme, mutta yksittäinen kysymys tai kommentti kertoi mitä hän oli mieltä nuoruusvuosien riennoistamme. Hän luotti ja jos se milloin tuotti vaikeuksia, niin hän kertoi asiansa Jumalalle ja totesi saaneensa rauhan levottomuuteensa. Vasta nyt vuosikymmenien kuluttua olen oivaltanut kuinka suurenmoisen kasvupohjan olenkaan saanut omistaa. Lapsuuteni kodissa vallitsi ilmapiiri, suurenmoinen luottamuksen ilmapiiri. Kiitos siitä sinulle äiti.

Ei ole perheessä, ystävyyssuhteissa, seurakunnassa ja työyhteisöissä sen väkevämpää ilmapiirin tervehdyttäjää kuin mitä luottamuksellisuus on. Ihminen kestää suuria paineita, jopa yli rajallisten voimiemmekin, kun henkinen puoli lepää rikkumattomassa luottamuksessa. Luottamus on johtamisen, menestyksen ja koko elämän elinehto. Se innoittaa kokeilemaan omia rajoja ilman torjutuksi tulemista. Viisaat ja maailmalla julistetut uudet opit ovat usein jo pienissä piireissä aseteltuja, elämän koettelemia pitkospuita. Luottamus rakentaa, ojentaessaan kättä sukupolvelta toiselle.

Monta minulla on ollut oppi-isää ja neuvojaa, mutta vain yksi ehdoton edellä kulkija - sinä äitini.