Mehtosen kuulumisia

Ihan täytyy taas pyydellä typeryyttään anteeksi. Menin viimeksi hieman kevyesti ennakkoon arvioimaan Vappuna Tampereella järjestettyä Kristus-päivää, johon olin silloin valmistautumassa. Tai arvosteluni ei ollut oikeastaan suunnattu nimenomaan ko.päivään vain yleensä tapahtumiin, jotka eivät kaikkinensa jaksaisi oikein innostaa. Nimittäin päivä oli sinällään taas yksi hieno kokemus kokemusten joukossa.

Kyseisten teema-päivien ideahan on pitäytyä yksinomaan rukoukessa ja Jumalan ylistämisessä ja siinä se onnistuikin. Toki en itse ollut loppujen lopuksi kuin tuon varsinaisen ensimmäisen tilaisuuden, mutta sen perusteella pääsi jo kokemukseen, että päivä oli todella huolella rakennettu. Yhteys eri järjestävien tahojen kanssa oli myös tosi toimiva. Mukana oli myös pari vuotta virassa toiminut Tampereen piispa Matti Repo. Tutustuin TV7.ssä kirjanurkkaa toimittavaan Reijo Telarantaan kun istuskelimme tilaisuuden ajan vieretysten. Tapahtuma oli saanut Hakametsän halliin varmaankin liki 5000 henkeä paikalle.

Joitakin aikoja sitten esitin rukousaiheena kollegani Hannu Mehtosen suunseudun syövän. Nyt Hannu kirjoitteli itse Hyvä Sanoma-lehdessä kokemuksiaan. Kyllä oli koskettavaa luettavaa. Leikkaus oli ollut pitkä ja rankka. Alkuajan toipuminen ilmeisesti kaikkein koettelevin, kun hengitys onnistunut makuulla ja niinpä ensimmäiset päivät menivät istuen nukkumatta. Voi vain kuvitella. Mutta kertomansa mukaan on toipumassa hyvää vauhtia. Samaa esirukouksen ihmettä Hannukin kummasteli, jota minäkin olen saanut todistaa.

Tänään teinkin taas osaltani historiaa luovuttaessani parit puheenjohtajuudet. Sain jättää siinä muodossa hyvästit yli kuusi vuotta johtamalleni Hyvä Sanoma ry.lle (ent.Ristin Voitto) sekä liki saman ajan johtamalleni kustannusyhtiö Aikamedian hallitukselle. Vaikka olinkin luovutukset sisäistänyt jo puolisen vuotta sitten, niin kyllä ne vain merkillisen paljon olotilaa keventävät. Ihan lämmöllä muistelivat. Kunnon kaiverretun kynän ja ostokortin loppuvuoden tuotantoon tj.Vieltojärvi kiitoksena ojenteli. Palmin Jyrki Helsingistä otti AM:n nuijan vastaan ja Sopasen Tapio Forssasta vastaavasti HS:n puheenjohtajuuden. Sen verran läheiseksi yhteisöt toimintoineen ehtivät tulla, että vuorovaikutus tuskin koskaan loppuu.

Eilen aamulla saimme lukea Keskisuomalaisesta, että Jyväskylän seurakunnan kirkkoherra Jukka Keskitalo tuli valituksi Kirkkohallituksen kansliapääliköksi. Toki tietoa osasin jo odotellakin. Haikeudella Jukkaa onnittelin samantien kun uutisen aamulla luin. Kyllä lämmöllä ja kiitollisuudella muistelen näitä vuosia jolloin olen saanut häneen tutustua, mutta eteenpäin ja uusiin haasteisiin ymmärrettävästi hänen tiensä kulkee. Toivotaan, että jatkajaksi asettuu samalla sydämellä varustettu paimen.

Vappua!

Sateisena avautui tämän vuotinen vappu, mutta eihän se niin tavattoman poikkeuksellista. Onhan väliin toki mahtunut ihan lämpimiäkin vappuilmoja, mutta näin taasen tällä kertaa.

Vietin menneen viikon lomaillen(talvi) tutuksi tulleissa Porvoon rantamaisemissa. Ensin alkuun vaikutti, että taidettiin täällä Keski-Suomessa olla jo kesäisemmissä tunnelmissa, mutta kyllä loppujen lopuksi kevät olikin jo tavanomaista pidemmällä myös etelärannikolla. Muutama lahjomaton luonnon merkki kertoo vuosittain missä mennään. Meri oli rantoja myöden auki, muuttolintujen kirjo oli nyt mielenkiintoisempi kuin aikoihin. Ensimmäistä kertaa vuosiin saimme ihailla metsämaisemaa jonka aluskasvillisuutena kukki valkovuokko kuin mattona. Oli sykähdyttävä näky.

Laura piipahti seuranamme, sekä Marika Iisan ja Okon kanssa. Siinäpä loman täyttymys. Käytiin moikkaamassa myös tuhkapilvestä pelastautunutta Jarkkoa Helsingissä. Sielä hän teki Annikansa kanssa tulevaisuuden suunnitelmiaan.

Maanantai-aamun maikkarin Huomenta Suomi-lähetys sai minut kiukkuun niin, että olipa loma mennä ylikierroksille. Ohjelmassa käsiteltiin Aamulehden suorittamaa tutkimusta homoparien vihkimisestä, sekä kirkollisesta siunauksesta. Tulosta oli arvioimassa rovasti Hilkka Olkinuora ja piispa Lennart Koskinen. Molemmat vieraat ilmaisivat riemunsa siitä, että kirkko on ottamassa asiassa uusia edistysaskeleita. Erityisesti minulle teki kipeää kun ohjelmassa hienosti onnistunut yksi suosikkitoimittajistani Lauri Karhuvaara kysyi suoraan vierailtaan, että hyväksyisikö Jeesus Kristus tänään sen, että he siunaisivat homoparit, niin heidän vastauksessaan ei ollut epäilystä etteikö Jeesus toimisi rakkaudessaan niin.

En voi olla ihmettelemättä mikä on sokaissut heidän, niin kuin muutamien muidenkin kirkon työntekijöiden hengellisen ajattelun. Se, että julkisesti tulkitaan Jeesuksen toimivan vastoin Jumalan itsensä säätämiä pyhiä lakeja vastaan on todella vakava hengellinen ristiriita. Ohjelmassa viitattiin tulevaan kirkolliskokoukseen, jossa tultaisiin tekemään asian tiimoilta ratkaisevia päätöksiä. Herra armahda kansaamme, luterilaista kirkkoa ja sen työntekijöitä. Ohjelma on muuten nähtävissä vieläkin Mtv.n katsomon arkistossa/Huomenta Suomi (pvm.26.4).

Olen lupautunut tänään Tampereelle valtakunnalliseen Kristus-päivään Suomen Helluntaikirkon edustajana. Ei minulla lienee paljoa vastuuta, ehkä joku rukousosio muiden rinnalla. En ole koskaan ollut kauhean innostunut tallaisista ns. yhteiskristillisistä tempauksista. Niillä on toki suuri merkitys, ehkä suurenpi kuin itse ymmärränkään. Kuitenkin enemmän kannatan arjessa tapahtuvaa kristittyjen yhteyttä (huom.ero yhteiskristillinen/kristittyjen yhteys)sekä näin paikallisesti luottamussuhteille rakentuvaa toimintaa ja sen synnyttämää yhteyttä. Siinä on jotain korvaamatonta ja sen puolesta olen valmis laittamaan paljonkin likoon.

En ole saanut tietooni mikä on tämän päiväisen suurtapahtuman pukukoodi. Toivottavasti en täysin riko yhteyttä farkuissani ja pikkutakissani, noh ehkä en, vaikka kollegalla saattaakin olla liperit.

Onnistui

Tuli kummasti keventävä olo kun Jarkko selvisi yöllä vihdoinkin liki viikon venähtäneeltä haastattelumatkaltaan kotiin. Tuomisinaan pojalla oli tieto pääsystä opiskelemaan sikäkäisessä raamattukoulussa. Nyt nuorilla on vain edessään melkoiset järjestelyt, kuinka laittaa elämää tästä eteenpäin. Näin pastori-isänä tuntuu todella koskettavalta pojan suunnitelmat. Mutta samalla tietty tiedostaa melkoisen hyvin mitä kaikkea tulva voikaan pitää sisällään.

Sattumalta muuten löysin eilen netissä Jarkon lennon onnistumista seuraillessani ohjelman joka välittää reaaliaikaista sateliittikuvaa ilmassa olevista lentokoneista. Tässä os. jos kiinnostaa käydä tsekkaamassa missä kaverit liitelee. http://www.flightradar24.com
Itse seurasin kun Jarkon lento laskeutu Seutulaan ja laitoin samalla tervetulo-tekstarin. Kun käy kurkistamassa konemerta maaplaneetallamme, on kuin tähtiä taivaalla, niin eipä voi kuin taas kerran ihmetellä tätä maailman menoa ja kuinka ihminen viisaudessaan onkaan onnistunut kutistamaan tämän kaiken läppärin näytölle.

Nyt sitten alkais ns. talviloma ja sopivasti aloittelikin, ainakin täällä, lumisadetta.

Sekavaa on

Kovin takkuillen tuntuu tuo matkalaisten paluu kotimaahan onnistuvan.

Jarkkokin tuli taasen junalla Lontooseen ja kaikki näytti lupaavalta kun lentoyhtiön ja Finavian sivut näyttivät vielä muutama tunti ennen lähtöä, että lento toteutuu, mutta eipäs vaiskaan. Suomi veti kenttänsä kiinni, liiaksi tuhkaa.

Satoja oli jonotellut kentällä ja olipa varmaan paine noussu yhdellä jos toisella. Seuraava mitä yhtiö pystyi tarjoamaa oli hotelliyöt ja vaihtoehtoisesti perjantai aamuna Pariisin kautta kotiin tai sit maanantaina suoraan. Oli pojan ääni hiukan harmistunut. Valitsi maanantain, kun päätteli että ehtii tsekkaamaan rauhassa muitakin vaihtoehtoja ja kohta sitten soittikin että toisen yhtiön huomisen illan lähtöön pääsisi kiinni. Ei muuta kuin varaus päälle ja hotellille odottelemaan mitä huominen tuopi tullessaan.

Kyllä tämä vähän iskänkin pinnaa kysyy kun täältä hiukan etäämmältä seurailee, mutta onneksi on pojalla kärsivällisyys ollut aina kohdallaan. Eilen illallakin oli ihan rento mieli kun meni paikallisten kaverien kanssa mestareiden liigaa seurailemaan.

Itse tässä aloittelen talvilomaa pikku hiljaa, ettei ihan kesäksi ehdi muutua. Olen vuosia tosiaankin pitänyt sen aina näin huhtikuun lopulla ja miksikäs sitä tapojaan muuttelisi.

Pieni ihminen

Menneet päivät ovat todistelleet ihmisen pienuutta suuren luomakunnan edessä.
Lähes jokaisella meillä on joku tuttu tai tuttavaperhe, joka on jäänyt tavalla tai toisella tulivuoren tuhkapilven aiheuttaman lentokaaoksen uhriksi.

Netistä on saanut lukea mitä ihmeellisimpiä matkaseikkailuja ja niitä varmaan riittääkin vaikka pilvestä pääsisimmekin eroon.

Jarkko on seikkaillut edelleenkin omaa seikkailuaan Englannissa. Ei todellakaan tunnu paluu oleva helppoa. Hän palasi sunnuntaina takaisin koululle Malverniin. Junalla matkaa kertyi neljän tunnin verran. Sen jälkeen tämä on ollutkin yhtä odottelua ja paluumatkan suunittelua puolin ja toisin. Kuinka lie suuri on puhelinlaskummekaan Jarkon kanssa? Välillä on yritetty järjestää lentoa Tanskaan tai Ruotsiin. Jarkko hommasi jo viikonlopulla junalipun Lontoosta Amsterdamiin, mutta tiedot eteenpäin pääsemisestä oli siksi sekavat, että hän päätti jäädä odottelemaan eri vaihtoehtoja vielä tukikohtaansa.
Meillä on ollut kutkuttelevana ajatuksena, että taidan käyttää tulevan lomaviikkoni alkupäivät kun lähden kaverini Hakasen Jukan kanssa pistäytymään Amsterdamissa. Eihän se olisi kuin parin vuorokauden edestakainen keikka. Jukan kanssa aikoinaan istuttiin eräskin vuorokausi tienpäällä.

Nyt viimeisinpänä vaihtoehtona on tullut Lontoon Merimieskirkon mahdollistamat bussikuljetukset Lontoon ja Tukholman välillä. Jos huomiselle uudelleen buukattu lentolippu ei vieläkään onnistu, niin toivotaan, että bussikyyti todellakin järjestyy. Hankaluutena on ollut vielä tuo neljän tunnin etäisyys sisämaahan, joka ei mahdollista kovin monta edestakaista reissua.

Ei se ilmeisesti kovin paljon yksittäistä ihmistä lohduta, vaikka tietääkin, että kohtalontovereita maailmalla on kymmeniä tuhansia. Ihan olen ajatellut näinä päivinä mikä onkaan pakolaisen tahi sotarintamalle joutuvan ihmisen osa? Nyt sentään lähes kaikki seikkailijat ovat keskellä sivilisaatiota, mutta silloin kun elämän olosuhteet ovat jotain ihan muuta, niin kyllä taistelu elämänhallinnasta on totisen kovaa.

Yhdessä yössä teknistynyt ihminen pudotettiin kuitenkin aikalailla alkuperäiseen olotilaansa. Tai vielähän meillä on paljon purettavia rakenteita, mutta kummasti kalentereita ja tehtyjä kiireitä on sielä ja täällä priorisoitu.

Tuhkapilveä

Kuukausi on ehtinyt taasen yli puolenvälin. Jonkun verran on kaipailtu kun en ole täällä käynyt päivittelemässä kuulumisia, anteeksi.
Monen moiset virikkeet ja tapahtumat ovat vain vieneet mennessään.
Äiti-muorin 80-päivät kruunasivat Pääsiäisen. Hienoa oli juhlistaa omaa äitiä joka on ollut meille jälkipolvena tosi suuresta merkityksestä. Erityisesti hänen esirukouksensa aina näihin päiviin asti ovat olleet kullan arvoisia. Tiedän, että hän joka ikinen päivä muistaa koko lapsikatrasta Jumalan edessä.

Hallituksien kokouksissa (Hyvä Sanoma ja Aikamedia) olen jättänyt jäähyväisiä. Toukokuisest vuosikokoukset vielä ja sen jälkeen se sarka on viilletty loppuun siinä muodossaan.

Torstai-iltana oli seurakunnassamme tosi herkkä ja muutoinkin kaikinpuolin hyvä "Ilta ihmisyydelle".Terapeutti Seppo Jokinen avasi omaa isänsä ikävää ja koko kansan tuntema laulaja Joel Hallikainen niin ikään kertoi todella avoimesti kokemuksiaan omasta etsinnästään ja löytämisistään. Oli hienoa vaihtaa muutamia elämän karheuden ajatuksia Joelin kanssa ennen ja jälkeen tuon tapahtuman. Lohdullista.

Nyt sitä sitten Eurooppa kyyristelee kun Luoja antaa maankuoren hengitellä hieman ulos. Kyllä tämän pitäisi laittaa jok ikisen tajuamaan, kuinka mitätön tekijä ihminen omassa pullisteluissaan onkaan. Kysehän on vain yhdesta sadoista tulivuorista ja heti olemme kuin muurahaiset kedossamme vailla siipiä. Mitäpä jos toinen tai kaksikin päättäisi alkaa henkäilemään samaan aikaan, niin alkutekijöihin tässä asetuttaisiin.

Meitä tämä koettelee ihan liki kun Jarkko lensi keskiviikkona Englantiin tutustumaan raamattukouluun ja piti tänään lentää pois, mutta Lontooseen pojan paluutie nyt tyssäsi. Soittelin eilen tutuilleni Lontooseen ja tuumimme nyt yksissä kuinka ja milloin matka mahdollisesti jatkuisi. Työhön paluu siirtyy melkoisella varmuudella maanaitaiaamusta ties minne.

Luovuttautumista

Täällä ainakin lyödään kevään lämpöennätyksiä. Näytöllä mittari näyttää yhdeksää astetta. Ihan teki kivaa laittaa ikkunaluukku auki, kun alkaa sisäilma tuntumaan turhan lämpimältä. Keväinen ilmahan tuo ihmeesti raikastaa.

Eilen sitten tosiaankin taisin johdella viimeisen Hyvä Sanoma ry:n hallituksen kokouksen. Kummasti kuuden-seitsemän vuoden muistot pompahtivat esiin. Erinäisiä vaiheita on matkalle mahtunut. Samalla ilmoittelin, että jään samanaikaisesti kyseisen yhdistyksen ns. tytäryhtiön Aikamedian hallituksesta sivuun. Tulin valituksi kustannusyhtön hallitukseen puolivuotta myöhemmin. Noihin aikoihin väännettiin melko kovasti kättä ja mielipidettä siitä jatkuuko toiminta Keuruulla vai siirretäänkö se pääkaupunkiseudulle. Olin vahvasti pitämässä sitä nykyisellä paikalla. Perusteena ei ollut yksinomaan tämä yhdistävä keskisuomalaisuus, vaan ihan taloudelliset tekijät. Juhannuksen aikaan pidettävä kesäkonferenssi Ison Kirjan alueella, jossa toimitalo myös sijaitsee, on siksi suuri myyntitapahtuma myös yhteisellä kustannusyhtiöllä, että sen menettämistä ei juurikaan olisi pystynyt muutoin kompensoimaan.

Olen erittäin tyytyväinen, että päätimme viitisen vuotta sitten toimipaikkamme niin kuin päätimme. Taloudellisesti tiukkoinakin aikoina olemme kuitenkin selvinneet, vaikka kristillisellä kustannusalalla onkin ollut melkoisia vaikeuksia.

Vastuista luopumiseen sisältyy aina kiputila. Tyhjältä tuntui eilen astella tutusta neuvotteluhuoneesta ulos todeten, että nämä palaverit ja niihin liittyvät väännöt ovat sitten historiaa. Ikävuodet eivät suinkaa minulle tätä vielä sanele, kuorman keventäminen kylläkin. Sen lisäksi herkistää tämä sairaustila, sillä vaikka kuinka työnnät sen pois päästäsi, niin aina se tallaisissa vaiheissa muistuttaa, että jospa kaikki on sittenkin valmistautumista pahimpaan. Hölmöä, niin hölmöä kuin se onkin, niin prosessia tämä tuntuu aina ja jatkuvasti vain olevan.

Jäähän minulle vielä yhden miehen osalle sarkaa, Helluntaikirkko kun on vielä kehityksensä alkumetreillä. Oikein huvitti kun saimme sihteerin kanssa ensi viikon lauantain hallituksen kokouksen asiat jakeluun, niin liitemateriaalia taisi olla 14-15 kappaletta. On siinä ihan kyllin nuijittavaa.

Tänään olin lounastamassa Jyväskylän Vapaaseurakunnan tulevan johtajan Hämäläisen Karin kanssa. En päässyt muutama viikko sitten Karin viiskymppisille, joten lounastimme nyt viiveellä porukassa. Sieluni riemuitsee tästä saumattomasta yhteydestä ja naapuriseurakuntien pastoreiden tsemppaamisesta. Kaveruus kun on niin luonnollista kuin vain voi luonnollista olla.

Vielä kerran onnea Kari ja menestystä tuleviin haasteisiin, saat hyvän perinnön edeltäjältäsi Koivun Vesalta hoidettavaksesi.

Siunattua Pääsiäistä, ylösnousemuksen juhlaa kaikille. Elämä voittakoon!