Paineet tasaantuivat

Valitettavan kovalla vauhdilla tämä elämä etenee. Vaikka kuinka mieli tekee päätöstä tänne päiväkirjan pariin niin toistamiseen saa todeta, että taas on viikko vierähtänyt ilman tekstiä.

Kylläpä lääkäri ne verenpainelääkkeet kirjoitti. Hyvin näytti osuvan kohdalleen, kun yhdessä yössä pudotti lukemat 118 johonkn 90 huippeille, siis sen seurattavan alapaineen. Alta tuon 90 on sitten hyvin pysytellytkin. Koko viime aikainen puristus taisi olla ihan tuon tarpeettoman suuren paineen tuotosta.

Viime sunnuntaina oli seurakuntamme yhdistyksen vuosikokous ja se teetti töitä taas kaikkineen jonkinverran, mutta hienosti meni. Päättynyt toimintavuosi olikin yhdistyksen historian yksi parhaista numerojen valossa.

Kirjoittelin äitimuorista 80 -vuotis kirjoituksen RV -lehteen. Se olikin tänään tulleessa numerossa. Kiva oli haastella äidin kanssa kirjoittamisen yhteydessä hänen menneistä vuosikymmenistään. Pääsiäisen aihoihin lähisukulaisina kokoonnumme mummolle kahvittelemaan.

Pikku-Iisa oli kolme yötä uskaliaasti viime viikonlopulla mummon ja papan hoivissa. Kyllä se on maailman paras kokemus, saada nauttia lasten lasten energiasta. Tuli käytyä pulkkamäessä Laajavuoren rinteellä, paisteltua saunankiukaalla makkaraa jne. Ihmetellä täytyy kuika teräviä kommentteja elämän alut keksivätkään. Urhoollisesti Iisa oli kokonaiset kolme vuorokautta luonamme yökylässä. Ensimmäinen tallainen matka, mutta eipä tuota ole vielä vuosiakaan kuin kolme v. Me haimme hänet Espoosta ja Laura haki sitten Lahteen josta Marika nouti Okko-veikan kanssa. Innossaan oli neiti retkestään ollut.

Huomenna olisikin sitten Hyvä Sanoma ry.hallituksen kokous Keuruulla, taas vaihteeksi. Mitä todennäköisemmin minun viimeinen kokoukseni. Ehdinkin omien laskujeni mukaan istua ko.hallituksessa, edeltäjän Ristin Voitto ry.n mukaan lukien, kaikkiaan seitsemän vuotta, joista puheenjohtajana viimeiset kuusi. Toki vuosikokoushan nämä hallituskuviot lopullisesti sinetöi, mutta eiköhän siinä näin käyne kun on tahtonsa ilmaissut.

Kyllä nautin kyväästä ja jopa tästä loskasta ihan täysin siemauksin. Kesää kohti sitä vaan kummasti jollotellaan.

Työviikko takana

Ensimmäinen työviikko kolmen sairauslomaviikon jälkeen alkaa olla viikonloppua vaille valmis. Paljonpa sitä oli hommaa ehtinyt kasaantuakin normalin työviikon lisäksi, mutta yllättävänkin hyvin on moisesta selvitty. Lääkärin ja ystävien neuvosta olen kyllä nyt vihdoinkin alkanut ottamaan vaari. Askelmerkkien uudelleen asettamista suhteessa tähän perussairauteen ja työn määrään kun on minulle yksi ja toinen pitänyt saarnatunteja.

Lääkäri kehotti hakemaan verenpainemittarin hoitajalta lainaan, mutta se nyt pitkitty yli kaksi viikkoa. Hain keskiviikkona mittarin samalla kun otatin taas sen välttämättömän kolmen kuukauden pistokseni.

Vähän pahalta näyttää, taitaa tässä vielä lääkityksen saada verenpaineeseenkin kun lukemat aamuin illoin liikkuvat 100/170 huippeilla. Ei tullut syksyllä mittailtua, mutta nyt vointia arvioiden epäilen, että saattoipa silloin olla vielä pahemmatkin arvot. Ensi viikolla pitäisi toimitella tiedot TK:n ja jos eivät tuosta muutu, niin napeiksi se menee.

Saivat tänään vihdoinkin tuon harmittavan ahtaajien lakon päätökseen. Vähän sitä edellisellä sivulla purnasin. Mutta hyvä sentä näin.

Tein eilispäivänä äidistäni 80v kirjoitusta RV-lehteen. Pääsiäisen aikaan mummo meinaa lähipiirissä vuosiansa juhlistaa.

Jotkut ovat tuolla kommenteissa kyselleet Mehtosen Hannun vointia, kun hänestä rukousaihetta aiemmin esitin. En ole viitsinyt vielä vaivailla häntä tiedustellen jaksamisia, mutta sen olen kuullut, että Hannu on leikattu ja ilmeisesti kaikki meni hyvin. Laittelen tässä joskus s.postia menemään, josko mies jaksaisi vastailla.

Ahneuden summa

Sairalomailu on edennyt verrattain rauhallisissa merkeissä. Suksetkin ovat saaneet vielä odottaa noutajaansa urheiluliikkeen hyllyllä. On ollut ihastuttavaa herätä toinen toistaan valoisampaan aamuun - päivä kun ottaa niitä tunnettuja kukonaskeleitaan.

Kunnon kohentumisesta en osaa vielä sanoa mitään, sen sitten tulevat viikot mittaavat.
Ihan työstä vapaata on tässä roolissa ollut tosi vaikea pitää, mutta pääpiirteissä olen lomalla ollut.

Viimepäivien uutisointia on hallinneet pikkupojan katoaminen ja lumihangesta löytyminen. Voi vanhempien sokkia ja järkytystä, ajatellapa asiaa omalle tahi omien lastensa kohdalle. Ja mikä pahinta, jos sieppaajaa ei pian tavoiteta, niin median sormi alkaa kääntyä kohti sisäpiiriä, eli tässä tapauksessa vanhempia kohti. Huh, ei voi kuin kauhulla odotella sitä hetkeä kun heistä leivotaan syyllisiä tavalla tahi toisella.

Toinen yhteiskunnallisesti paljon laajenpi uutinen on tullut työmarkkioilta. Ahtaajien lakkotilanne on käsittämättömän pöyristyttävä. Kuinka Suomella on vara heitellä kymmeniä miljoonia päivässä pohjolan tuuliin, ei kerrassaan ei. Eikö tosiaan ole voitu missään historian vaiheessa luoda sellaista mekanismia työmarkkinoille, että tallaiset työtaistelut eivät pysäytä näin merkittävällä tavalla tuotantokoneistoa. Eli työt jatkuisivat, neuvottelijat neuvottelisivat. Ei tuon nyt pitäisi olla maailman vaikein järjesteltävä. Mutta kun taisteltava on, niin taistellaan, vaikka menisi tuhkatkin pesästä - koko valtakunnan pönttöuunista. Eilen nosteltiin uutisiin pelkoja kuinka koko Suomen satamatoiminta on uhattuna Venäjän ja Baltian maiden vahvasti kehittyvien uusien satamien myötä. Niin paperi-, kuin teknologiateollisuuskin pelkää tilausten ja asiakassuhteiden siirtyvän jopa pysyvästi pois maasta. Minun ymmärrykseni ei ainakaan moisen vaarallista hiekkalaatikkoleikkiä käsitä.

Vaikka lakko saisikin tänään onnellisen lopun, niin kyllä tämä melkoinen ahneuden näytös on ollut puolelta jos toiselta.

Rukouspyyntö!

Olen käynyt sähkpöstikirjeenvaihtoa kollegani Hannu Mehtosen kanssa. Hannu on tätä nykyä Korson Helluntaiseurakunnan pastorina. Hän on toiminut aiemmin puolisonsa Arjan kanssa lähetystehtävissä mm. Etelä-Amerikassa ja Espanjassa.

Hannulla on todettu suussa syöpä. Hän on antanut minulle luvan esittää avoimesti myös täällä blogissani esirukouspyynnön puolestaan. Tässä hänen kuvauksensa tilanteesta:

"Reilu viikko sitten sain tulokset kokeista, joissa todettiin
suussa syöpä. Jos Herra ei paranna, joudun ensi viikolla isoon leikkaukseen. Se
kestänee noin 10 tuntia. Poskesta otetaan iso pala, takahampaat poistetaan ja niiden
alta ja sivuilta ientä, kielestä lähtee osa, en tiedä kuinka iso ja kaulalle tehdään
pitkä leikkaus, josta poistetaan imusolmukkeet. Leikkauksen jälkeen pidetään
nukutettuna ehkä 30 tuntia. Rankkaa tulee olemaan. Asiaa vaikeuttaa omistamani
verenvuototauti. Vereni ei tahdo millään hyytyä. Riskitekijöitä on melkoisesti.
Muuten leikkauksella yritetään saada tuhoutunut alue pois ja jalasta laitetaan
siirrännäinen tilalle. Mahtaa olla sekin outoa, jos kielestä kasvaa karvoja?
Mites sun tilanne? Onneksi meillä on vahva rukousrintama.
Itsekin olen saanut viestejä ainakin kymmenestä maasta, joissa muistetaan, sekä
monista eri suunnista ja kirkkokunnista Suomesta. Jotakin hyvääkin sairaus saaa
aikaan, kun saa kansan polvilleen. Oma srk. erikoisesti on jokapäiväisessä
taistelussa mukana."

Lupaathan asettua rukousrintamaan Hannun, Arjan ja heidän perheensä puolesta. Tunnen kivun lähellä ajatellessani edessä olevia vuorokausia Mehtosten perheessä. Tiedämme, että meillä on todella Jumala joka kuulee rukouksia ja on voimallinen parantamaan vielä Hannun niin, että voi jatkaa omassa kutsumustehtävässään.

"Olla vahvasti hauras"

Ei tuo viime viikko ihan niin ilmassa mennyt kuin tekstejäni lukien voisi arvella. Nimittäin kyllä tallasen perusvaivan kanssa labrassa ja muissa kokeissa käynti on melkoista tunteen mylläkkää. Rutiini auttaa suhtautumaan hieman tyynemmin, mutta saatuani sairauslomalapun perjantaiaamuna käteeni tajusin vasta kuinka ensimmäinen lomaviikko oli mennyt ihan "harakoille". Harakoille siinä mielessä, että edellisen käynnin jälkeen yöajat tuppasivat väksin menemään kehon mahdollisia kipuja ja pistoksia seuratessa. Olin tosi positiivisesti yllättynyt, että keuhokuvat olivatkin moitteettomat, sillä olin varautunut ihan oikeasti siihen, että sieltä alkaa uusi tutkimusrumpa. Vielä päälle tieto hyvistä veriarvoista nostatti mielen todella kiitolliseksi. Tämän paremmin ei tässä vaiheessa voisi asiat tältä osin olla.

Satuin lueskelemaan jostain viime syksyn aikakausilehdestä Tommy Tabermannin kolumnia "Hauras sinä". Hänellähän on meneillään taistelu vaikea syöpäkasvaimen kanssa. Tabermann on yksi aikamme älykkäimmistä kynänkäyttäjistä. Hän kirjoittaa tuossa kolumnissaan: "Ihminen on outo olento, haavoittuva ja hauras. Jotka muuta väittävät, näyttelevät. Mitä kauemmin elää, sitä enemmän alkaa vierastaa kaikenlaista esittämistä. Sivistyshän on sitä, että uskaltaa paljastaa itsensä joka päivä juuri niin hauraana ja puutteellisena kuin on. Se jos mikä on vahvuutta. Rohkeus on nimenomaan uskallusta olla vahvasti hauras....Jokapäiväinen haurauden huomaaminen ja nöyryys sen edessä on terve piirre." Sitten hän kysyy: " Mitä arvokasta meissä olisi ilman sielua? Joskus iltaisin polvistunkin ja pyydän yhtä: että sieluni ei minua jättäisi ja että siitä tulisi samanlainen kuin se oli tänne tullessa, suuri ja puhdas." Minä aivan liikutuin miehen kyvystä punnita ihmistä "tomumajana" kuten hän kolumnissaan ihmiskehoa nimittää. Sairauteni on opettanut minulle aitoutta ja niin on tainnut opettaa joillekin muillekin, jos ei, niin ihmettelen.

Olen jonkun aikaa kirjoitellut Netmissionin ylläpitämällä keskustelupalstalla (os.http://www.netmission.fi). Alkujaan tulin vastanneeksi johonkin Suomen Helluntaikirkkoa koskeviin keskusteluihin, nyt myöhemmin otin osaa kysymykseen sairaiden puolesta rukoilemiseen ja eilen olikin sitten avattu keskustelu tällä minun blogiosoitteellani. Ei siinä mitään pahaa, mutta tätä se avoimuus teettää. Avoimuus jota Taabermankin pitää sivystyksenä ja vahvuutena. Iloitsen näistä uusista avoimuuden synnyttämistä "puroista" vain ja ainoastaan siitä alkuperäisestä syystä jonka olen tuhannesti toistanut. Nimittäin olen melkoisen varma, että aidosti rinnallakulkijoista, ns.vertaistuesta, on ammottavan hurja puute. Joka ainut ilta joku uusi kohtalontoveri yrittää sopeuttaa itsensä ja läheistensa psyykettä murskaavan tietoon elämään astuneesta sairaudesta. Jos yhdenkin ystävän kohdalla voin avata ovea valoon, olen onnellinen, perin onnellinen.

Siunaus ja miehinen halaus sinulle joka olet kohtalontunteiden tarpeessa juuri nyt.

Hyviä tuloksia

Hieman kiireissä välissä laitan vain teille uskollisille lukijoille tiedoksi, että laboratoriotulokset ja röntgenkuvat osoittivat miehen olevan kuin nuoruuden voimissaan. Kaikki otetut tulokset olivat raja-arvojen sisällä ja monet niistä vieläpä sielä paremmassa päässä

Kylläpä helpotti kummasti. Tämä viikko kun on kuitenkin mennyt jonkinasteisessa odotuksen varjossa. Lääkäri ehdotteli ja kiroittelikin vielä pari viikkoa lisää sairauslomaa, kun totesi, että voimattomuus ja kropan oireilu kertoo nyt hormonihoidon ja ylettömän suuren työtahdin yhtälöstä.

Lupasin käydä suksikaupassa, saa nähdä.
Kirjoittelenpa paremmalla ajalla lisää, jospa sitä lomalla järjestyisi - siis aikaa.

Hyvältä tuntuu

Kummasti se muutamakin päivä levossa tuntuu.

Tänään heräilin Bablo-koiramme kanssa vasta kahdeksan seutuvilla ja pikkulenkin saimme heitetyksi taas hyisessä aamussa. Olipa täällä ainakin yksi kylminpiä öitä ollut. Ilmatieteenlaitoksen käppyrä oli käynyt jossain 28 asteen seutuvilla johonkin aikaan aamuyöstä.

Parturin kautta limppari ja karkkikaupalle ja kotia rentoutumaan. Sauna päälle iltapäivällä kun Anita palaili töistä. Kaivoinpa ensipäivänkuorikansionikin taas esiin pitkästä pitkästä aikaa. Kun olin matkalla ehtinyt hommata Lapen kunnon filatelistien "raamatun" johon päivitin nyt tuota maanpäälistä aarteistoani.

On se kiva kun ei tarvii olla toimettomana, vaikka kirkolle onkin nyt pääsy kielletty.

Illan aion pyhittää yhdistetyn kisaa seuraten. Eiköhän sieltä vähintää hopeaa tule. Olen ihaillut Vancouverin hienoja maisemia. Sielä on muuten suomalaisen helluntaiseurakunnan pastorit ihan jyväskyläläislähtöisiä ja kuuluvat edelleenkin meidän seurakuntaamme. Lehtimäen Klaus ehti olla meillä useamman vuoden perheineen nuorisopastorina ja Tedderin Samu on taasen vastaavasti tulossa tämän vuoden aikana paluumuuttajana perheineen koti-Suomeen.

Ei kun lepäillen.