"Olla vahvasti hauras"

Ei tuo viime viikko ihan niin ilmassa mennyt kuin tekstejäni lukien voisi arvella. Nimittäin kyllä tallasen perusvaivan kanssa labrassa ja muissa kokeissa käynti on melkoista tunteen mylläkkää. Rutiini auttaa suhtautumaan hieman tyynemmin, mutta saatuani sairauslomalapun perjantaiaamuna käteeni tajusin vasta kuinka ensimmäinen lomaviikko oli mennyt ihan "harakoille". Harakoille siinä mielessä, että edellisen käynnin jälkeen yöajat tuppasivat väksin menemään kehon mahdollisia kipuja ja pistoksia seuratessa. Olin tosi positiivisesti yllättynyt, että keuhokuvat olivatkin moitteettomat, sillä olin varautunut ihan oikeasti siihen, että sieltä alkaa uusi tutkimusrumpa. Vielä päälle tieto hyvistä veriarvoista nostatti mielen todella kiitolliseksi. Tämän paremmin ei tässä vaiheessa voisi asiat tältä osin olla.

Satuin lueskelemaan jostain viime syksyn aikakausilehdestä Tommy Tabermannin kolumnia "Hauras sinä". Hänellähän on meneillään taistelu vaikea syöpäkasvaimen kanssa. Tabermann on yksi aikamme älykkäimmistä kynänkäyttäjistä. Hän kirjoittaa tuossa kolumnissaan: "Ihminen on outo olento, haavoittuva ja hauras. Jotka muuta väittävät, näyttelevät. Mitä kauemmin elää, sitä enemmän alkaa vierastaa kaikenlaista esittämistä. Sivistyshän on sitä, että uskaltaa paljastaa itsensä joka päivä juuri niin hauraana ja puutteellisena kuin on. Se jos mikä on vahvuutta. Rohkeus on nimenomaan uskallusta olla vahvasti hauras....Jokapäiväinen haurauden huomaaminen ja nöyryys sen edessä on terve piirre." Sitten hän kysyy: " Mitä arvokasta meissä olisi ilman sielua? Joskus iltaisin polvistunkin ja pyydän yhtä: että sieluni ei minua jättäisi ja että siitä tulisi samanlainen kuin se oli tänne tullessa, suuri ja puhdas." Minä aivan liikutuin miehen kyvystä punnita ihmistä "tomumajana" kuten hän kolumnissaan ihmiskehoa nimittää. Sairauteni on opettanut minulle aitoutta ja niin on tainnut opettaa joillekin muillekin, jos ei, niin ihmettelen.

Olen jonkun aikaa kirjoitellut Netmissionin ylläpitämällä keskustelupalstalla (os.http://www.netmission.fi). Alkujaan tulin vastanneeksi johonkin Suomen Helluntaikirkkoa koskeviin keskusteluihin, nyt myöhemmin otin osaa kysymykseen sairaiden puolesta rukoilemiseen ja eilen olikin sitten avattu keskustelu tällä minun blogiosoitteellani. Ei siinä mitään pahaa, mutta tätä se avoimuus teettää. Avoimuus jota Taabermankin pitää sivystyksenä ja vahvuutena. Iloitsen näistä uusista avoimuuden synnyttämistä "puroista" vain ja ainoastaan siitä alkuperäisestä syystä jonka olen tuhannesti toistanut. Nimittäin olen melkoisen varma, että aidosti rinnallakulkijoista, ns.vertaistuesta, on ammottavan hurja puute. Joka ainut ilta joku uusi kohtalontoveri yrittää sopeuttaa itsensä ja läheistensa psyykettä murskaavan tietoon elämään astuneesta sairaudesta. Jos yhdenkin ystävän kohdalla voin avata ovea valoon, olen onnellinen, perin onnellinen.

Siunaus ja miehinen halaus sinulle joka olet kohtalontunteiden tarpeessa juuri nyt.