Sytostaateista elämäntehtävään

Eilen oli taas yksi uusi kokemus. Puoli kymmeneltä minua odotti positiivinen sairaanhoitaja Syöpätautien päiväsairaalassa.Ennakkoon minulle oli jo mainostettu, että osastolla saa olla kosketuksissa maailman parhainpaan sairaalailmapiiriin. Eipä moitteen sijaa jäänyt.

Kokemus oli ihan positiivinen. Ensin alkuun tuli asetella suoraan pakastimesta nostetut töppöset ja hanskat. Ne kun hidastavat solusalpaajan vaikutuksia kynsiin.
Yksityiskohtana huvitti kun TAXOTERE hoidon "tuotemerkki" oli leimattu mokomiin pingviinilapasiin ja töppösiinkin. Eli loppuun asti meidän tullee olla mainoksen kohteita, muilla kun ei vastaavia syvänsinisiä varusteita näkynyt.

Vähänhän nuo jäiset käsineet hidastivat lehden sivujen kääntelyä kun jostain viikkolehdestä luin mm. valmentaja Juhani Tammisen kehut ja loppuunpalamiset tiputuksen aikana.

Laskimoon annettava tiputus kesti puolisentoista tuntia kaikkineen. Hoitaja oli varustautunut näin ensikertalaisen kohdalla mahdollisten allergisten reaktioiden varalta pipetein ja liuoksin. Hyvinhän tuo osaltani meni. Kun olin jo omia tossujani jalkaan vetämässä, niin kuin kiitoksena kaiken päälle sain oman ruokatarjottimenkin eteeni, kun päiväsairaalassa potilaana kerran olin. Tuntui entistä paremmalta. Kun lähtiessäni kiittelin hoitajaa todeten, että tämä oli mieluinen kokemus, niin liene se kuitenkin harvinaisempi ilmaus kun vastaus oli: " Tuota sentään havemmin tässä vaiheessa kuulee.." Mutta sitä se ihan oikeasti minulle ainakin oli. Pahempaakin on moninverroin ollut elämässä.

Toki tämä aamu sitten hieman säikäytti kun heräsin naama punaisena hehkuen kuin paistikas. Se kun on yksi allergisen reaktion merkki. Sairaalaan soittaessani sain epäilylleni kuitenkin vahvistuksen, että punotus ei tulle sytostaateista vaan ohessa nautittavasta kortisoonista, joka ei muita vaivoja näyttäis aiheuttavan. Huomenna aamulla pitäis viimeiset pillerit tällä erää ottaa.

Alkuyö meni valvoessa, mutta mikä mielenkiintoista, niin en tosiaankaan kohtaloani tässä hoitoketjussa osannut surra, vaan ajatukseni liitelivät taasen Uusi elämä voittaa kokouksissa. Rakentelin ensi tiistain teemaksi "Elämäni todistus", jossa aion avata erinäisiä kokemuksia elämästäni ja tämän hetkistä näkyä loppuelämän tehtävästäni. Lisäki rakentelin jo mielikuvissani seuraavaa kuukautta jos vain voimat sen sallivat. Kyllähän hoito-ohjeissa varotellaan ihmismassoista, mutta samalla kun pitäisi pystyä elämään mahdollisimman normaalia elämää. Ja se kun on meikäläisen normaalia.

Eli laittakaapa facebookit laulamaan, rukoukset käyntiin ja ryhmittäin kutsumaan ihmisiä tiistai-iltaan. Uskon tosi vahvasti, että Jumalalla on huimat suunnitelmat tämän maan osalle. Haluan olla osa tuota suunnitelmaa, mikään muu ei minua todellakaan tässä määrin pidä hengissä.