Sain perjantaina vihdoinkin aikaiseksi hakeutua TK:n tutkituttamaan itseäni. Kunto kun ei ole ollut syksyn jälkeen ollenkaan se mihin liikkuva mies on tottunut.
Tänä aamuna sitten jonotinkin lähes kaksi tuntia ensin laboratorio jonossa ja sen päälle keuhkoröntgenissä, jonne toki pääsin likimain ovesta astumalla.
Ei tässä kunnossa mitään muuta hämmentävää, mutta yleinen voimattomuus ja jos hiukankin enemmän fyysisesti joutuu rasitukselle, niin keho aivan huutaa nestettä tai jotain jolla saa kurkun kuivuuden laukaistua. Voipihan se olla sitäkin mitä tuolla viimeisimmässä kommentissa joku kohtalontoveri anonyymina totesi. Noh, nyt olen tämän viikon sairauslomalla. Ensimmäiset hetket ovat menneetkin yllättävän monen s.postin kirjoittelemisessa, kun on ohjaillut tehtäviä ohi itsensä. Kait tässä pitäis nostaa kintut seinille ja odotella päivän pitenemistä. Olympialaisetkin kun ovat menneet sen verran alakanttiin, ettei oikein anna tarvetta käydä sen tähden öitä valvomaan.
Viikonlopulla oli isosiskoni Tarja Jussinsa kanssa Kemistä yökylässä. Vähän meni kiireellä viikonloppu kun heillä oli muita sukujuhlia launtaina, mutta ihan oli mukava edes muutamia hetkiä mietiskellä menneitä. Juhani toimii Kemissä sikäläisen helluntaiseurakunnan pastorina.
Niin, tämä viikko menee sitten lepäillen. Perjantaina on lääkärin kuuleminen joka sitten koetulosten myötä ratkaisee mihin suuntaan lähdetään. Joko töihin pirteänä ja myöhemmin mahdollisiin jatkotutkimuksiin jos on tarve, tai sitten loma ja tutkimukset jatkuu. Eihän tässä itse osaa mitään lisävaivaa arvella, mutta kyllähän viime talvi sen opetti karulla tavalla, että parasta olla tekemättä ennakkopäätöksiä omista sairauksistaan. Se tulee, mikä tulee. Mutta liian lähellä on vielä kuolettavat sanomat, ehkä niitä ei nyt tarvii sentään ottaa vastaan.
VESA PYLVÄNÄISEN PÄIVÄKIRJA Tämä blogi syntyi 10.2.-09 saamani syöpätiedon jälkeen. Pyrin kuvaamaan aviomesti matkaani ärhäkkään eturauhassyöpäni kanssa. Hoitojen ja muuttuvien tuntemusten väliin mahtuu paljon muutakin arkista ja vähemmän arkista pohdintaa. Voit seurata tilaisuuksiani myös Facebookissa nimellä Uusi elämä voittaa. Kuva Minni Heinilä
Hei Vesa!
VastaaPoistaOlen mielenkiinnolla lueskellut blogiasi... Olen kovasti ihmetellyt kiireitäsi...Kuinka korkealla sinun pitää olla helluntailaisten hierargiassa, jotta olisit täysin onnellinen? Onko Herra pyytänyt sinua ravaamaan siellä täällä toipilaanakin kuin hullu? Jos ei ole, niin työsi on valahtanut kuin hiekka erämaahan - turhuuksien kaatopaikalle. Siellä on monen Jumalan miehen ja naisen pätemisen tarpeet. Minunkin. Niistä ei tule bonusta taivastilille. Kun ihminen pysäytetään, on syytä ihan oikeasti pysähtyä - jotta ei tarvitsisi enää pysähtyä... sillä aika on niin vähissä - sinua tarvitaan. Ei ravibileissä, vaan ihan toisenlaisissa kuvioissa. Ei kannata pyrkiä pääksi, jos Taivaallinen Isä haluaa sinun olevan käsi. Huilaa hetki.
Kiitos hyvästä palautteesta,
VastaaPoistaEi näissä mun tekemisissä ole kyse mun onnellisuudesta tai tyhjyyteni täyttämisistä. Sitäkin on toki joskus menneisyydessä voinut itsessään tunnistaa. Olen onnellinen, perus-sellainen. En ole aikoihin enää arvottanut asioita jossakin yhteisössä vaikuttavan ns. hierarkian mukaan.
Mutta tätänykyä kun luulee jotakin osaavansa ja sille kun on vielä kysyntää, niin tulee innostuttua asioista siinä määrin, että ne vievät sit mukanaan. Eniten minua on motivoinut ajattelu, jossa tiedostan kaikilla toimijoilla olevan omien kykyjensä ja taitojensa mukaiset tehtävät. Koen, että olen aina asetellut näitä palapelin osasia omassa kutsumuksessani paikalleen. Tällä kertaa se on nyt näissä puitteissa ja näillä kierroksilla.
Jos sallimus on, se että lento loppuu äkimmin kuin olen itse aivoitellut, niin sitten lepään ja nautin osastani. Jos vielä hetken tätä tekemisen iloa saan osakseni, niin luulen osaavani uskoa siinäkin tapauksessa paikkani seuraaville ja minua pätevimmille tekijöille.
Olen pitänyt kunnianani olla mahdollistaja, avaamassa uusille uusia ovia. Ehkä siksi tässä hetken naruja pitelenkin, voidakseni ojentaa suitset oikeisiin käsiin.
Minä, minä ja minä. Siinä kovin kolmikko, jota vastaan ihminen joutuu taistelemaan.
VastaaPoistaKehtaako joku todella olla kateellinen Vesalle, vai mitä tuo marina on? No, vanha totuus on, etä kadehtijat on ansaittava..
VastaaPoistaJoskus vain on niin, että Herra antaa toimitettavaksi kehoituksen sanan, kuten tällä kertaa Vesa Pylvänäiselle. Silloin on toimittava. Mutta kun asia on hoidettu, niin se jää Jumalan ja kohteen väliseksi asiaksi. Minulle ei asia sen jälkeen enää kuulu, paitsi esirukouksessa. Olen tosin huomannut, että nykymaailmassa hivenen maallistuneessa Helluntaiherätyksessäkin ei Herra saa sanoa muuta kuin positiivista korvasyyhyyn, ellei henkilö profetoi sitten seurakunnassa - kaikille. Nykypastorit asettuvat puolustuskannalle, kun esim. edesmennyt Kai Antturi toimi toisin. Hänellä se vasta kiire olikin moninaisissa toimissa - mutta empatiaa ja aikaa riitti lampaille. Hän ei koskaan puolustellut, vaan sisimmässään mietti Herran edessä sanoman oikeellisuutta. Muutama viikko ennen hänen kuolemaansa kävin kädestä pitäen kiittämässä häntä saamistani opetuksista. Ne olivat niin vahvaa ruokaa, että kantoivat läpi myrskyjen. Yhä vielä, kun vaikeudet kohtaavat, sisimmässäni soi Antturin yksi lempilauluista: Voittohon, voittohon viepi veri Jeesuksen!
VastaaPoistaMutta: niinhän se on, että usein kehoituksen sana saa lihan puolustuskannalle ja tuttavat väärin motiivein huolettomine lausahduksineen paijaamaan kohdetta; kutsumalla asiaa vain marinaksi, kateudeksi... Vesa Pylvänäinen on Jumalan miehiä, siitähän ei ole koskaan ollut kysymys! Ei myöskään kateudesta, sillä en ole helluntailainen. Ei tarvitse pyrkiä tai saada mitään.
Sori, en ehkä ymmärtänyt oikein tuota ensimmäistä kommentia ja siksi tuli siihen ylipäätään vastattua.
VastaaPoistaLukijalle voi muodostua teksteistäni liian itsekeskeinen kuva, koska kysymyksessä on minun henkilökohtainen päiväkirjani, jossa kerron pääosin itsestäni ja tekemisistäni - mistäs muusta. Sinällään ei itsestään puhumisessa mitään pahaa ole, sitä harrasti aika suuressa määrin myös meidän ihanteistamme mm. Jeesus ja Paavali. Vääränlainen nöyryys - nöyristely on ylpeyden jalostunein muoto.
Mitä tulee tekemisiin ja niitä ohjaavaan motitaatioon, niin työn hedelmät, eli lopputulos on oikea ja lahjomaton arvioitsija.
Siitä ei vain saisi vetää johtopäätöksiä liian aikaisin. Loppuunsuoritetun työn kestävät hedelmät todistavat laadun.