Ei enää lähtöruudussa

Huomenta!

Kirjoitusten väliin mahtuu paljon asiaa ja tapahtumia.

Kuukauden alussa juhlimme Anitan viiskymppisiä. Juhliminen keskittyi lähipiiriin ja tänne ihan kotoisiin oloihin. Mutta kävihän noita lähipiiriläisiäkin kolmena päivänä. Kivat oli juhlat ja mukava oli saatella Anita samalle vuosikymmenelle.

Eilen tuli toteutettua edellisen tekstini lupaama ensimmäinen Uusi elämä voittaa tilaisuus. Ennakkoon jännitys oli melkoinen, vaikka kuinka saatoinkin levätä Jumalan antamassa levossa tietoisena, että olen Hänen asialla.

En muista, että olisin juuri koskaan pitkähkön saarnaaja-urani aikana valmistautunut yksittäiseen kokoukseen näin huolella, rukoilin, pohdin, kirjoitin tekstini jo hyvissä ajoin ja varmistin, että kaikki toiminnot on ok. Nyt vain tuntuu olevan aikaa paneutua itse saarnaamiseen ja sen toteuttamiseen.

Tilaisuus oli tosi rohkaiseva. Väkeä oli lähes täysi "tuvallinen" eli muutamia satoja. Ylistyryhmän Lehdon Hanna oman porukkansa kanssa veti homman hienosti, Jopin juonnellessa tilaisuutta.

Puhuin otsikolla: Jumalan kirkkauden teot. Meillä ihan ihan liiaksi on keskitytty Jumalan voiman ja läsnäolon kokemisessa esim. sairaiden parantumisiin. Se kun kuuluu Jeesuksen mukaan niihin merkkeihin jotka liittyvät julistukseen. Jumala parantaa sairaita, mutta se tapahtuu aina ja yksinomaan Hänen kirkkautensa, läsnäolonsa, kunnian tähden, ei itseisarvona. Ja Jumalan kirkkaus toimii Hänen omissaan sillonkin kun olemme sairaita tai muutoin ahdistettuja. Palaute on ollut liki imartelevaa.

Esirukouksen tarve on ihan mieletön. Monia kymmeniä sain siunata kokouksen päätteeksi. Se, kuinka ja mitä ihmiset saivat rukouksiinsa kertoo vain tulevaisuus.

Minulle tilaisuus palautteineen oli kannustava. Käänsin omassa elämässäni lehden, jota tuskin käännän enää takaisin. Koen astuneeni uskossa minulle aiemmin tuntemattomammalle alueelle, vaikka aiemminkin olen saanut kokemuksia uskon lahjan toiminnasta, mutta nyt olen laskemassa koko tulevan elämäni tämän lahjan varaan. Eli yksi ja ainut rukoukseni on, että Jumala tulee osoittamaan konkreettisen läsnäolonsa täällä Jyvässeudulla ja missä sitten ikinä liikunkin. Tätä olen rukoillut vuosikymmeniä omaksi palvelutehtäväkseni ja nyt elän siinä todellisuudessa.

Eilinen puheeni tulee varmaankin tänään ladattavaksi tuonne saarna.nettiin johon linkki löytyy tuosta edellisestä kirjoituksestani.

Huomenna onkin sitten luustokuvaus edessä ja keskiviikkona lääkärin kuuleminen. Saapi nähdä mitä viikko tuopi tullessaan. Jos tämän mielenrauhan saa säilyttää, niin melkoinen pommi saisi tulla, jotta maailmani romahtaisi, mutta jos vaihtoehtoja käy pohtimaan, niin kyllä sen ahdistuksenkin povestaan tunnistaa. Toisaalta elämäni on vaiheessa, jossa lähtöruutu on jätetty taakse ja uudet kiitoradat näyttäis olevan edessä, joten ei kun iloitaan.

Uusi elämä voittaa!

Sain viikolla luvatut kutsut jatkotutkimuksiin.

1.4 aloitetaan normaaleilla laboratiokokeilla. Maanantai 4.4. on vuorossa Radiologian tutkimus- ja tietokonekuvaus. Jo kertaalleen suoritettu luustokartta odottaa 12.4 ja seuraavaana päivänä onkin sitten lääkärin vastaanottoaika.
Ihan hyvä, että pääsee näin nopeasti päivittämään tilanteen. Vähän tämä alkukuukausi rikkoutuu näiden tutkimusten myötä ja kuukauden lopustahan ei sitten tiedä, jos vaikka hoidot alkaisivatkin heti. Toki hieman on se tuntuma, että välitöntä kiirettä siihen ei olisi. Aiemmin valittelemani lonkkakipukin osoittautui ilmeisesti "urheiluvammaksi" kun ei ole enää vaivannut ja siihen aikoihin tuli hiihdeltyä ihan päivittäin.

Olen rohkaissut mieleni, tai lopullisesti rohkaistuin viime sunnuntain kokouksesta Vapaaseurakunnassa ja olen toteuttamassa vuosien mittaista haavettani. Kutsumukseni on aina ollut uskon sisältöinen evankeliumin julistaminen. Nyt ei taida enää muuta olla jäljellä, tai tietty olisi, mutta mikään muu ei enää saa minussa vastakaikua. Vastaavasti henkeni hyppii aivan taivaissa, kun voin heittäytyä Jumalan todellisuuksiin.

Sunnuntain jälkeisenä yönä minulle tuli ajatus kaivaa naftaliinista edesmenneen Jumalan miehen Niilo Ylivainion kokousteema Uusi elämä voittaa. Pohdin sen soveliaisuutta ja olisko se yksinomaan joku markkinakikka, mutta uskalsin esittää ideani pastorikollegoille ja he tietty vain innostivat minua - kuten aina. Tuo Uusi elämä voittaa on ihan mielettömän hyvä teema, ainakin minulle tässä elämän vaiheessa. Ei niin, että pakottaisin itseni paranemaan uuteen elämään, vaan Jeesuksen vaikuttama elämä tässä aikakaudessa ja myöhemmin ikuisesti on vaan voimissaan. Hänen lahjoittaman elämän voimassa pystyn elämään just niin pitkään kuin Hänen tahtonsa on, jopa vapaana ja sairauden voimien yläpuolella.

Niinpä olemmekin sit sopineet, että su. 10.4 pidän ensimmäisen saarnani tuolla kyseisellä teemalla. Siitä reilun viikon kuluttua jatkan tiistaina 19.4 samalla teemalla. Ette arvaa kuinka suurella mielenkiinnolla odotankaan taas yhden, ehkä kaikkein merkittävimmän lehden kääntymista, uuden ajan alkua omassa kutsumustyössäni. Tätä olen odottanut - ihan oikeasti - vuodesta 1974 alkaen. Vähän pelottaa, mutta samalla riemastuttaa, kun tunnen värinän siitä kuinka valtaisa ja voimallinen minun Herrani on. Taivas on kaiken kattona.
Seuratkaapa ilmoittelua ja laittakaapa kalentereihinne ja kutsukaa kaikki tutut ja tuntemattomat rukousrintamaan. Koko elämäni palo on saada nähdä vielä tässä maassa Jumalan kirkkauden läsnäolo kaikessa väkevyydessään. Olethan samassa rintamassa?

Muuten, se viime su. puheeni on ladattavissa Mp3 muodossa Saarna.net sivustolta nimelläni. Vapaakirkon veljet olleet aktiiveja toimissaan. Se löyttyy siis os. http://www.saarna.net/puhuja.php?id=Pylvanainen_Vesa

Rohkaiseva viikonloppu

Lauantai meni saarijäveläisten järjestämässä miestenpäivässä Kannonkosken Piispalassa. Kiva oli paikka. Ohi on tullut ajeltua useinkin, mutta eka kertaa sain nauttia paikan palveluista.
Pienellä ryhmällä jaoimme näitä miehisiä tuntemuksia - kuolevaisuuttamme. Toivottavasti joku sai jotakin rohkaisua kohdata olevia tai tulevia vastoinkäymisiä. Tunti meni keilatessa. Ihan oli kiva vanhojen tuttujen kanssa heittää kevyttää kisaa ja suulasta läppää.
Päivän päätteeksi uskaltauduin avantoonkin, ensi kertaa tänä talvena. Avantouinti lienee eturauhaspotilailta kielletty ilo, mutta jos itsetuhoisuus tähän jää, niin ei liene kovin kohtalokasta.

Eilen olinkin sitten paikallisessa Vapaakirkossa puhujavieraana, kokemuksena lähes mielettömän rohkaiseva. Paikallisena pastorina Koiviston Timo toimi isäntänä, mutta mukana istui muitakin kirkon vaikuttajia Eriksonin Juhanista, Kuusisen Jormaan ja Koivun Vesaan. Seurakuntaa oli muutoinkin hyvin koolla. Helppo oli puhua ja palautetta piisasi.

Teemanihan oli "Usko vaikeuksien kohdatessa". Kun olen vielä tänään mutustellut tuota kokousta, niin ihan tunne "uudesta alusta" alkaa vallata minun henkeni maailman. Usko kun näkee näkymättömän ja saa sen muuttumaan näkyväksi. Sairaus, kärsimys voi viedä mielemme ja ajatuksemme, tai se voi kääntyä meille voitoksi ja vahvuudeksi, kun näemme Jumalan kirkkauden maailman ja sen voimat ja vallat muuriemme takaa.

Tärkeimmäksi nousee Jumalan kirkkauden läsnäolo, siinä meillä on mahdollisuus aitoon iloon ja riemuun sairastimmepa tai kärsimme kuinka tahansa. Se on raamatun vahva Henki, joka saapi jopa muuttua todeksi. Hänen läsnäolossaan alkaa tapahtua myös vapautumisia sairauden ahdistavista voimista. Taidanpa rohkistaa ja terävöittää julistustani ja toimintaani kuten olen jo aiemminkin väläytellyt.

Mitä muuta tämä sekasortoinen ja kuitenkin niin perin itseriittoinen maailma tarviikaan kuin todellista ja aitoa Jumalan ilmestymistä.

Sain viikonlopulla aivan hurjan esirukoilijain ringin taakseni, kun kotiseurakuntalaiset lähtivät kuukauden mittaiseen rukousketjuun ja Koiviston Timo pyyti myös lupaa, että Vapaaseurakuntakin voisi osallistua yhteiseen rukoukseen.

Kiitos teille ja ennen kaikkea Herrallemme, joka on kaikkivaltias!

Kiitos!

Kiitos teille myötäelämisen kommenteista, niitä on tullut sekä tänne, että s.postilla, tekstiviestein ja ties miten.

Nyt tuntuma on se, että kelloa on käännetty vielä entistä pienemmälle välitykselle.

Ensimmäisiä kiputuntemuksia on tainnut alkaa ilmetä. Aiemmin olen laittanut kaikki kolotukset lääkityksen, istumisen tai liikunnan piikkiin. Mutta kun urologi arvasi tiedustella mahdollisia särkyjä, niin kävin päättelemään, että kait nämä voi itse taudistakin tulla. Aamulla herätessäni kolotti toista lonkanseutua syvemmin kuin koskaan aiemmin, eikä tuo ole vielä aamusta käynyt hellittämään. Jos tallaisenaankin jää jomottamaan, niin tulee kyllä aika pian häiritsemään keskittymistä ja työntekoa.

Kiusallista, mutta vieläkin haluan uskoa sen tulevan ihan jostain muusta. Taidan käydä iltapäivällä taas hiihtämässä, jos vaikka vertyis.

Mutta onneksi ei ole vielä tällä rupeamalla masis iskenyt.

Yhtä olen yhä syvemmin pohtinut, että vaikka kaikki muu toiminta lamaantuis, niin saarnata haluaisin viimeiseen asti, katsotaan kuin tässä käy - saako siihen armon!

Ei hyvä!

Sori, kun päivä ehti vierähtää näin pitkälle ennen kuin ehdin toimittamaan lupaamiani tuloksia tänne.

Valitettavasti hienoiseltaan elättelemäni toiveet paremmasta tulevasta eivät toteutuneet. PSA-arvo oli kivunnut viidessä kuukaudessa kahdesta 4,7.n.

Kirurgisen polkiklinikan urologi totesi oman osuutensa kohdallani päättyneeksi. Seuraava suunta tulee olemaan syöpäosasto, jossa jo toissa kesänä sädetyksessä poljin. Kutsun mukaan pyytelevät aikoinaan keskusteluun, jossa pohdittanee milloin ja kuinka solusalpaaja hoitoihin ryhdytään.

Kyllä tässä nyt vitsit alkaa olla ihan oikeasti vähissä, mutta jotenkin sisällä on vain sellainen peruslevollinen olo ja entistä enemmän vain palaa roihu siihen suuntaan, että lopun elämänsä tässä haluaa Jumalan tahdon toteuttamiseksi antaa.

Katsotaan sitten mitä tuleman pitää. Ensi lauantaille olen lupautunut Saarijärvelle miestenpäivään, jossa saan jakaa raavaille suomalaisille äijille tuntojani.
Sunntaina olen sitten täällä paikallisessa Vapaaseurakunnassa. Sain itse määritellä aiheenkin puhua uskosta vaikeuksien kohdatessa. Mielenkiintoista

Huomista odotellessa

Niin, huomennahan tuo taas puolen vuoden päivitys on edessä. Vartin yli yhdeksän on aika Keskussairaalan kirurgiselle poliklinikalle tutun urologin puheille. Olen taktikoinnut jaksamiseni kanssa niin, että tulen polilta suoraan pastoripalaveriin loppupäiväksi ja vielä varasin itselleni illan kokousvastuun, niin pysyypä elämässä kiinni vaikka mikä tulisi vastaan.

Ei oikein osaa arvioida milloin ja mikä käynti tähän astisista olisi ollut merkitykseltään isoin. Huomiseenkin liittyy aika paljon latausta, jos PSA ym. lukemat ovat pysyneet aiemmalla tasolla tai jopa tulleet alaspäin, niin se on hyvää kielivä merkki siitä, että uusin rinnakkaislääkitys on tehonnut - ainakin hetkellisesti.

Mahdollisesti nousseet arvot ovat ikävä viesti syövän agressiivisuudesta ja melko nopeasti eteen tulevista solusalpaajahoidoista, jotka sinällään tässä vaiheessa muutaman vuoden hormoonipistosten heikentämälle keholle hieman pelottavat.

Tyynenä kuitenkin odottelen, voin sanoa, että ei ole vielä tullut juurikaan uniin, eikä muutoinkaan häirinne. Toki joitakin lisäoireita on ilmennyt, mutta kun sitä ei pysty millään päättelemään, eikä tietämään mikä johtuu mistäkin, syövästä vai syövän hoidosta.

Marika oli pistäytymässä pikkuisten kanssa viime viikonlopulla ja kyllä teki taas hyvää telmiä hetkiä ja laskea pulkkaa. Eihän kenelläkään voi olla fiksumpia lasten lapsia, eihän?

Marika on muuten avannut oman verkkokaupan lasten käytetyille tavaroille. Aivan isänä innostuu tyttären mukana. Kaikkien kannattaa käydä kurkkaamassa ja ostamassa vaikka ei lapsia olisikaan, siksi hyvät sivut on saanut värkättyä. Os. http://vainonvintti.valmiskauppa.fi

Olen käynyt edelleen hiihtelemässä Tuomiojärven jäälle ja kyllä eilenkin ilma oli auringon armosta mitä parhain. Kymppi meni yhdessä hujauksessa, kuten lauantainakin.

Mutta kyllä kaiken keskellä Japanin katastrofi on pysäyttänyt mykistävällä tavalla. Kuinka voimaton itsessään suuri, mutta niin peinen pieni ihminen onkaan majesteetillisen luomakunnan ja luojan edessä. Ei osaa kuin olla hiljaa.

Vuosipäivät

Tervehdys kuukausien päästä!

Jotkut uskollisimmat ovat edelleen muistaneet kysäistä, että milloinkas muistat blogiasi?

Välillä jo yritinkin käydä jotain kirjoittamassa, mutta eipä tuntunut oikein teksti kulkevat niin deletoinpa pois.

Aikalailla entisellään on tämäkin vuosi mennyt. Kaksi vuotta tuli täyteen diagnoosista ja eihän sitä voinut muistelematta olla.

Liki koko tämän poissaolon ajan olen takunnut verenpainelääkityksen kanssa. Nyt näyttäisi uusimmat lääkkeet toimivan vähän paremmin, ainakin toistaiseksi, vaikka leposyke pysyykin vähän tarpeettoman korkealla. Muuten vaikuttaisi sopivan tuon muun lääkityksen kanssa yksiin.

Melkoisen väsynyt olen ollut viime viikot. Olen yrittänyt syytä etsiä. Ehkä osa-tekijä on kiireen loppumisellakin. Ennen oli pakko jaksaa väsytti tai ei, nyt on aikaa heittäytyä sohvalle selälleenkin vaikka pidemmäksikin aikaa. Enhän ole tämän vuoden puolella käynyt Jyväskylän ulkopuolella muuta kuin Tammikuussa Kuopiossa Hellutanherätyksen talvipäivillä. Aiemmin taisin olla pari kertaa viikossa jossain päin Suomea, huh, huh!

Seurakuntatyössä on ollut hienoa aikaa. Palkkasimme Korpilahden ja Muuramen aluetyöhön uuden pastorin ja ennen kesää saamme myös oman kolutyöstä vastaavan pastorin. Kokemus antaa jo levollisen tunteen, että pastorikunta saa jaettua työpaineet jo aika kivasti kukin omalle toimialueelleen. Vaikka vielähän tuota seuraukunnan kasvaessa moni toiminta kaipaisi henkilövahvistusta. Mutta katsotaan mitä seuraavaksi. Unelmia pitää olla - vaikka ei jaksaiskaan.

Maaliskuun eka päivä menen sit seuraavaksi antamaan labranäytteet, jotka taasen määräävät jatkon. Tuloksen saan urologin tapaamisessa 15.3. Odotus tietty on, että syksyllä lisätty päivittäislääke olisi vaikuttanut hidastavasi syöpään. Mutta kyllä sitä mieli muuhunkin varautuu, kuten aina ennenkin.

Yritän laitella tietoja kunhan tulokset saan. Aurinkoista kevättä tämänkin pakkastalven päätteeksi!