tiistai 24. huhtikuuta 2012

Elimäki ja Kouvola

Kaulanseudun sädehoito on lopuillaan. Tänään vielä viimeinen sädetyskerta kymmenestä jäljellä. Kaikki on mennyt oikeastaan aika hyvin, mitä nyt nielemisen kanssa on alkanut olla ongelmia, juominen vielä onnistuu hyvin, mutta kyllä ruoka täytyy pureskella pieniin mytyihin, että suostuu menemään alas. Eilen kävin labpratiokokeissa ja tänään sitten viimeisen sädetyksen jälkeen lääkärin tapaaminen. Hän arvioi hoidon onnistumisen ja mahdollisen jatkon. Toivottavasti ei tule mitään erityisiä yllätyksiä vastaan, sillä tarkoituksemme on samoilta sijoilta jatkaa matkaa Kymenlaaksoon. On jotenkin niin nautinnollista kun saa rakennella näitä aikataulutuksia kuin silloin ennen vanhaan "entisessä elämässä" jossa päivittäisillä tapahtumilla ja tapaamisilla oli minuuttiaikataulut päällä. Nyt erona on vain se, että menoja ohjailee hoidot ja muut tautiini liittyvät tekijät, toki eihän tässä enää minuuteista puhuta. Mutta hienostihan nuo ovat palaset loksahdelleen kohdalleen. Uusi elämä voittaa tänään Elimäen Helluntaiseurakunnssa klo. 19.00 ja huomenna vastaavasti Kouvolassa klo. 18.30. Toivottavasti joitakin blogini seuraajia löytyy niiltäkin kulmin. On tosi, tosi innostavaa aina tilaisuuksien yhteydessä kuulla kuinka siihen saakka minulle tuntemattomatkin ystävät ovat vuosia jo seurailleet tätä meikäläisen vuoristorataa ja rukoilleet jopa päivittäin puolestamme. Odotan taasen yhtä innolla kokouksia kuin pikkupoikana ensimmäisiä kesäpäiviä. Odotan Jumalan voimallista ilmestymistä ja siihen myöskin uskon. Tapaamisiin.

4 kommenttia:

  1. Siunattua kokousmatkaa.

    VastaaPoista
  2. Rukoukset sinun ja perhekuntasi puolesta jatkuu,toivotan voimia sinulle,että jaksat.JUMALA ON AUTTAJA,HÄNEEN APUNSA EI VIIVY.TEITÄ SIUNATEN.

    VastaaPoista
  3. Lepää vaan Jumalan käsivarsilla ja nojaa Häneen sekä nauti Hänen läsnäolostaan. Hän tahtoo sinulle vain parasta. Hän rakastaa sinua enemmän kuin koskaan kykenet käsittämään. Ole siunattu ja saakoon Jumala siunata kaikki kokoukset ja kohtaamiset eri ihmisten kanssa eri ympäristöissä! Olet ollut ja olet yhä Hänen lähettiläs.

    VastaaPoista
  4. Vesaa, mitä kuuluu ??

    VastaaPoista