torstai 5. huhtikuuta 2012

Siunattua Pääsiäistä!

Tiistainen tilaisuus Helsingin Lähetysseurakunnassa oli rukouksen ja ylistyksen täyttämä. Seurakunta otti meidät vastaan kuin olisimme kotiin tulleet. Onhan Lähetysseurakunta Marikan ja Jarkon kotiseurakunta tällä hetkellä. Kun Jarkko Annikansa kanssa oli mukana varsinkin nuorten toiminnassa ennen Englantiin lähtöä, niin vaikuttaa siltä, että moni muistaa seurakunnassa edelleenkin nuoriamme rukoksin ja heidän elämässään eletään mukana. Sillä lie vaikutus, että olo tuntuu tavallistakin kotoisammalta lyhyelläkin vierailulla.

Oli rohkaisevan avointa puhua ja jakaa rohkaisua näiden viime aikaisten kokemusten kautta. Kaikilla ihmisillä on olemassa taistelukenttä jossa myötäelämistä ja Jumalan voiman tuomaa siunausta tarvitaan. Uskon, että jotain sain taas olla antamassa. Monen ystävän kanssa saimme myös yhdessä rukoilla ja etsiä Jumalan apua matkalle.

Valitettavasti seuraavana yönä olikin taasen sitten kunnon jalkakivun vuoro. En nukkunut montaakaan tuntia vaikka kuinka otin lääkettä avuksi. Pitkä ajomatka ja muutaman tunnin seisoskelu on nyt vain liikaa jalalleni, harmittaa.

Eilen oli vielä kunnon työpäivä kun Tuppuraisen Kure haastatteli meitä yhdessä "Astu tarinaan" ohjelmaansa joka tulee kaikien kansan ladattavaksi nettiin. Laitan tänne yhteyslinkin kun ohjelma on nähtävissä. Tämän jälkeen heidän toinen pastorinsa Tero Koivisto haastatteli vuorostaan minua tunnin radio-ohjelmaan, joka on kuultavissa pääkaupunkiseudulla Dein-taajuudella. Taajuus löytyy kuulema netin kautta muuallakin päin Suomea. Ohjelma tulee ulos pääsiäismaanantai-iltana klo. 19.00 aikaan.

Toimme tullessamme Marikan Iisan ja Okon tänne mummolaan. Juuri tulimme leikkipuistosta. Kiva oli kaivaa pikkumiehen kanssa kaivinkoneella lumihangessa. Papan roolissa on jotain ylivertaista mitä ei sanoin osaa kuvata.

Kiitos kaikille taasen muistamisesta ja annetaan mielemme nyt pysähtyä ja rauhoitutaan mestarimme kärsimyksen, kuoleman kautta uuteen ylösnousemusaamuun. Hyvää pääsiäisen aikaa sinulle!

3 kommenttia:

  1. Kiitos samoin, siunattua pääsiäistä!
    t. blogiystävä & co.

    VastaaPoista
  2. mukavaa pääsiäsistä, JA TERVETULOA TOIVAKKAAN keskiviikkona,klo 19.00. KAIKKI..terv,mara.

    VastaaPoista
  3. kiitos toivotuksista,ja teille koko perhekuntana oikien runsasta siunausta,äitisi mukaan lukien,muistan häntäkin usein.
    Rukoillaan,että Herra ottaisi jalkakipusi kokonaan pois.
    T:Ystävä Pohjanmaalta.

    VastaaPoista