Sananen vaalirahasekoilusta

Meillä oli eilen retkipäivä yhdessä saarijärveläisten Paanasen Markun ja Meimin kanssa. Paanasista on tullut meille kahdenkymmenenviiden vuoden aikana läheisiä perhetuttuja. Lapset olemme saatelleet maailmalle samoihin aikoihin. Usein olemme paenneet Anitan kanssa heidän luokseen Saarijärven Mahlulle luonnon rauhaan, milloin vuotta vaihtamaan syvälle korpeen kodalle tai loppukesän houkutteleville lakkasoille.
Nyt suuntasimme Valkeakoskelle asuntomessuille ja paluumatkalla Ideaparkkiin.

Aika rauhallista oli ainakin näin alkupäivinä asuntomessuilla. Nelisenkymmentä taloa oli taasen esillä. Näyttävyydessä ja kustannusarvioissa oli pysytelty tällä kertaa ihan inhimillisellä tasolla. Olihan sielä toki yksi ylitse muiden. Kustannusarviokin jopa kuusinkertainen halvimpiin verrattuna. Ratamoottoripyöräilijä Mika Kallion linna oli nähtävyys sinällään. Varustelutaso oli lähes kadehdittava, kun uima-, ja poreallasta löytyi niin sisä- kuin ulkokäyttöönkin.

Aiemmin emme ole myöskään Ideaparkissa, tuossa "Lempäälän Amerikassa" käyneet. Olipahan kokemus - keskellä ei mitään - kahdensadan liikkeen ostoskeskus. Sielä tuntui olevan kansaa liki sama määrä kuin asuntomessuillakin. Hieno ja rohkea idea liikemies Sukarilta ja hyvin näytti toimivat. Kannattaa käydä kiertelemässä.

Tänään en sitten saanutkaan muuta aikaiseksi kuin taasen seuraavan RV-lehden pääkirjoituksen. Muuten olo on ollut taas vähän ahdistava, kun tympii odotella hoitojen jatkumista ja niiden jälkeistä aikaa. Kehitinkin taas yhden mielikuvan lisää ilmaisemaan näitä kokemuksia. Moni varmaan muistaa kuinka lapsena tuli lykittyä joskus potkukelkalla hiekoitetulla ajoradalla. Matkateko oli sellaista luistavien reittien etsimistä. Pätkittäin kelkka suostui kulkemaan loistavasti, mutta taasen toisessa hetkessä se tökki niin, että käsipuun yli lento oli lähellä. Välillä piti kantaa kelkkaa, kun muukaan ei auttanut. Kelkkominen oli melkoista tuskaa jos vielä pikkuveli tai -sisko sattui istumaan kyydissä. Eli tallaiselta tämä elämän matka nyt maistuu.

Olin taas mietteissä lopettaa tai ainakin tuntuvasti harvennellta tätä kirjoittamista. Otin jo tuon tutun yksityisen päiväkirjani esiin ja kirjoittelin sinne joinakin päivinä ajatuksiani, mutta palasin vielä kuitenkin tänne. Oli melko paljastavaa, kun edellinen merkintä löytyi 10.2 johon olin valmiiksi kirjoittanut ajatuksen " päivä joka saattaa muuttaa minun loppuelämäni". Näinhän siinä sitten taisi myös käydä.

Olen ihan omaa kiinnostustani noudattaen seuraillut tuota päivän politiikkaa tai lähinnä sielä käytävää vaalirahasekoilua. Ennustin jo muutamia viikkoja sitten Merisalon Artolle, että puoluesihteeri Korhonen ja mahdollisesti pääministeri Vanhanenkin vielä joutuvat eroamaan moisessa mylleryksessä. Hän sanoi ehdottoman varmana, että näin ei tule käymään, vaan heidän pestinsä jatkuu ensi vuoden puoluekokoukseen asti. Totesin tuolloin, että pitkä taitaa olla miesten matka sinne asti. Olen edelleen samaa mieltä. Huomenna Korhosella pitäsi olla joku tiedotustilaisuus ja jos hän ei siinä ilmoita erostaan, niin eipä paljon muutakaan. Lähellä se joka tapauksessa on, sillä eihän huominen tiedotustilaisuus tiedä muuta kuin siirtymistä taas sopan seuraavaan vaiheeseen. Henkilökohtaisesti minua tympii tosi paljon, kuinka typeriä ja lapsellisia juttuja me joudummekaan nielemään päättäjiemme tekemänä. Nytkin tämä venkoilu ja valehtelu on saanut jatkua viikosta toiseen, kun ei suostuta kertomaan edes osatotuutta. Eihän politiikka minulle kuulu pätkän vertaa, mutta on harmillista kun noin lapselliset miehet saavat johtaa tätä kansaa. Jos on vähässä nurja, niin sitä on silloin paljossakin.