Miksi ei miksi?

Huomenna tuleekin sitten sädehoitojakso puoleenväliin. Hyvin on mennyt, ihan pitää tyytyväinen olla, kun ei pahempia vaivoja ole vielä hoidosta ollut seurauksena. Muutama aamujonossa oleva potilas on tullut jo hyvän päivän tutuksi ja tokihan siinä tulee kuulumisia vaihdettua. Vaihdettaessa sairaskertomuksia erilaisista syövistä ja niiden eri mittaisista hoidoista, niin kummasti muut arjen murheet jäävät itse kultakin taka-alalle. Totuus kun ei sittenkään pääse unohtumaan.

Muutamia kertoja jotkut tuttavat on pyöritelleet ja arvuutelleet puheissaan kohtaloani kysellen miksi ja miksi? "Miksi tämän sairauden on tarvinnut kohdata juuri sinua?" "Tätä lienet kyselyt itsekin?" Mutta kuinka minun onkaan ollut yksinkertaisen helppoa vastata, että tuo kysymys ei ole oikeastaan tullut edes mieleeni niin, että olisin sitä vakavissani esittänyt. Itsekin olen käynyt ihmettelemään, miksi en kysele miksi?

Minulle on joltisenkin selvää, että sairaus muodossa tahi toisessa on ihmisen osa. Se, miksi se iskee minulle tässä iässä, tässä haasteellisessa elämän vaiheessa ja näin vakavana ei muuta tuota totuutta. Miksi minun tulisi kuluttaa energiaani, aikaani luomalla itselleni lisää kysymyksiä, koska en tulisi kuitenkaan noihinkaan vastausta saamaan. Ymmärrän toki, että monelle monelle sairastuneelle pyrkimys kohtalon perusteelliseen pohdintaan miksi kysymyksin on tosi rankka ja tuskainen haaste, koska mielestämme maailma ei todellakaan ole oikeudenmukainen edes terveyttä jaettaessa. Mitä elämässä olisi voinut tehdä toisin ja tulisiko nyt tehdä jotain korjausliikkeitä? Kyllähän näitä kysymyksiä löytyy, mutta otappa niihin vastaus. Olen melkoisen varma, vaikka minun osallani sairaus jostain syystä veisikin minut nopeasti elämäni päätepisteeseen, niin nämä kysymykset tuskin tulisivat minua tämän lähemmäksi, jotekin olen vain sinut itseni ja elämäni kanssa tallaisenaan.

Hengellisissä piireissä tähän ongelman käsittelyyn tulee vahvasti mukaan myös Jumalan tahdon ja suunnitelman oikeanlainen ymmärtäminen. Ihmisellä kun on vain melkoisen kova halu varmistua siitä, mikä on Jumalan tahto - varsinkin sen toisen kohdalla. Olen kuullut jo itseänikin koskettavia arvailuja miksi Jumala minulle tallaisen kurituksen on järjestänyt. Onneksi minun Jumalani on rakastava Jumala, jonka ei tarvitse minua taudeilla kuritella.

Sen allekirjoitan ihan ilomielin, että vakava sairaus pysäyttää oikealla tavalla priorisoimaan elämän perusarvoja ja siinä prosessissa uskoisin Jumalan kaikkivaltiudessaan kyllä joskus sallivan hieman kovempiakin juttuja. Mutta sehän ei ole pahasta, vaan meille parhaaksi. Yli-Vainion Niilo, tuo Suomen kohuherättelijä toisti aikoinaan: "Kukaan meistä ei olisi hengissä jos Jumala maksaisi meille tekojemme mukaan". Mutta mielen rauhoittuminen ja ajan pysäyttäminen olkoon sairauden siunaus ja sitä meidän on hyvä opetella. Kyselemättä huomiseen.