Siunattua Pääsiäisen aikaa

Viikot vierivät rauhaisaan keväiseen tahtiinsa. Hienoja aurinkoisia päiviä ei voi lakata ihmettelemästä. Kyllä tämä pohjola on vaan huikea näiden voimakkaiden vuodenaikavaihtelujensa kanssa. Etelän lämmössä asustavat eivät tiedä mitään kirkkaista keväisistä viikoista ja niiden suomasta kauneudesta ja valon tuomasta uuden elämän ihmeistä

Olen käynyt päivittäin nyt sädehoidossa. Pääsiäisen jälkeisenä tiistaina piti oleman viimeinen, kymmenes kerta, mutta tänään selvisikin, että annosmäärä oli alunalkaen määrätty viiteentoista, mutta jostain syystä kymmenellä oli lähdetty liikkeelle. Viisi lisäkertaa nyt on sitten edessä, mutta hyvä, jos etäpesäke sen vaatii, niin tuleepa hoidettua kunnolla.

Kyllähän sädehoitokin ilmeisesti hieman väsymystä lisää, sillä olen ollut viime aikoina melko voimaton. Päivät ovat pääasiassa menneet vuoteella leväten. Edelleen jalassa jatkuva häiriintyneen nestekierron aiheuttama turvotus jatkuu ja se estää liikunnan harjoittamisen lähes kokonaan.
Mutta tarkoitus on kuitenkin kaivautua sen verran liikekannalle, että Pääsiäissunnuntaiksi menemme pitämään tilaisuuden Riihimäen Helluntaiseurakuntaan. En ole ennen paikkakunnalla näissä merkeissä käynytkään, joten suurella mielenkiinnolla odotan aina uutta kohtaamista yleisön kanssa.

Viikko eteenpäin, niin edessä onkin ihan kunnon voimain ponnistus, kun olen lupautunut puhujavieraaksi Rovaniemelle Lapin Helluntaiseurakuntien työntekijäpäiville. Nyt on ollut aikaa mietiskellä ja rukoilla
tuon seminaarin puolesta. Matka on vaan nykykunnolleni jonkinasteinen haaste.  Lentäen on tarkoitus Helsingin kautta reissusta onnistua. Mutta eiköhän jalka ole siihen mennessä sulanut ja voimat taas palautumassa, joten saatan juosta tuolloin kuin parhaina päivinäni.

Aurinkoista ja kaikinpuolin siunattua kärsimyksen ja ylösnousemuksen suurta juhla-aikaa teille kaikille.

Kiitos kaikesta muistamisesta!

Olen muutamassa viimeisessä tekstissäni ollut kallellaan huokailemisen suuntaan. Tälle aika-jaksolle kun mahtuu oikeasti monia voimattomuuden päiviä. Olen oppinut arvostamaan entistä enemmän tätä blogia kanavana joka vaikuttaa teissä lukijoissa vastavuoroisesti myötäelämistä rukouksin, rohkaisevin viestein tai suusanallisena tervehdyksenä tapaamisen hetkissä. Sillä kaikella on todella iso merkitys minulle ja uskon että myöskin Jumalan maailmoissa.

Olimme tiistaina taasen Kälviällä pitämässä kokousta ja tilaisuus oli itse arvioiden yksi vahvimpia hetkiä jossa Jumala varmasti puhui ja kosketti myös parantavalla tavalla ystäviä. Saimme siitä välittömästi tilaisuuden lopussa palautetta. Tallaiset kokemukset tekevät tästä kaikesta olemisesta merkityksellistä ja palkitsevaa ja syyn sille miksi ylipäätään tallaisessa kunnossa vielä näkee vaivaa lähteä resuamaan eripuolille valtakuntaa.

Kokouksen jälkeen aloin oireilla vähän kuumeilemalla, mutta nyt parin vuorokauden jälkeen alkaa jälleen tasapaino kroppaan löytymään. Maanantaina alkaa pitkään odottamani sädehoito nivustaipeeseen. Olen odotellut sitä, koska aiemmat sädetykset ovat auttaneet suuresti ja siksipä uskon, että myös tällä kertaa hoidosta on apua ja nestekierto tuossa turvonneessa jalassa palautuisi entiselleen.

Minulla on ollut pidemmän aikaa mielessä kirjoittaa tänne blogiini oma kokemukseni Pirkko Jalovaaraa kohdanneesta tilanteesta. Mutta kirjoitus taitaa jäädä tekemättä. Olen vain syvästi murheellinen, kun yli 20 vuotta Suomea tiiviisti kiertänyt Jumalan valtuuttama esirukoilija tumpataan melko heikoilla perusteilla kuin tienpuoleen. Miettikääpä kuinka paljon Pirkko on kohdannut näiden vuosien aikana kärsiviä ja sairastavia suomalaisia kasvoista kasvoihin? Vaikka kuinka varovasti laskisi, niin miljoona menee rikki, ehkä kaksikin. Jonoon saan laittaa aika monta helluntaipastoria (minä mukaan lukien) ja luterilaista pappia, niin monenkaan yhteenlaskettu työpanos ei ole ollut yhtä tavoittava. Kaksikymmentä vuotta hän on saanut toimia kirkoissa ilman yhtäkään suurenpaa kritiikinpoikasta, nyt yksi ohjelma lähes mitätöi kaiken tähänastisen. Olisin aika varovainen antamaan negatiivisia lausuntoja jos omat näytöt ovat vähän sinne päin.

Olen nyt sairastellessani seurannut sunnuntaisin aika usein Jalovaaran rukousohjelmia TV7:lla. Pitkäaikaissairaana voin todistaa, että yhtä ainutta kertaa hän ei ole opetuksessaan tuonut mitään ahdistavaa esiin, päinvastoin, hänen ohjelmansa ovat osoittautuneet kaiken muun tarjonnan keskeltä melkeinpä kaikkein rohkaisevammaksi ja uskoa synnyttäväksi.

Tiedän, että Pirkko ei tarvitse kutsumukselleen puolestapuhujia, Jumala varjelee voideltunsa ja tulee sanomaan viimeisen sanan tässäkin asiassa. Mutta teemme tavattoman hyvin kun siunaamme ja rukoilemme hänen jaksamisensa puolesta, hän on ihminen siinä kuin mekin, vielä hiljattain isoja menetyksiä kokeneena hän tarvitsee rukousvartion ympärilleen. Kaikki tämä viestii meille, että herätyksen hetket ovat todella lähellä koska Jumalan työ saan osakseen näin julkista vastustusta.

Kevättä ilmassa!

Onpa vierähtänyt valitettavan pitkä aika viimeisestä blogitekististä. Mutta elämä on jatkanut kulkuaan aika tasaiseen tahtiinsa, niin eipä ole oikein ollut sellaista kirjoiteltavaakaan joka juuri lukijakuntaakaan kiinnostaisi. Siksipä päivät ovat seuranneet toistaan niin, että olisin täällä juurikaan piipahtanut.

Sädehoitoa vasemman nivusen seudulle odottelen. Jalka on välillä kaikkea muuta kuin oman tuntuinen. Istuin viime maanantaina pitkän valtuustopäivän. Ensin puolueiden ryhmänjohtajien palaveri, sitten oman ryhmän tapaaminen ja valtuuston kokous joka kaikkineen venyi puolille öitä. Itse pääsin lähtemään sielä toki hieman aiemmin kun omaishoidontuki-asia tuli käsittelyyn, niin jouduin jääviyden vuoksi poistumaan siinä yhteydessä. Kello oli silloin lähes puoli yksitoista illalla. Kotiin käveltyäni totesin, että olikin viimeinen hetki tulla lepuuttamaan jalkaa. Se oli tautisen turvoksissa. Polven yläpuolelta lähes muodoton. Vaikka mahtavat ovatkin uudistetun valtuustosalin nahkatuolit, niin rajansa tässä vaiheessa kaikella, istumiseen nähden. Yllättävän hyvin jalka on parissa vuorokaudessa sulannut, kun en ole juurikaan ylimääräistä sillä astunut.

Toivottavasti parin viikon sisällä alkava sädehoito hoitaa paikat taasen kuntoon. Olisi niin tavattoman hienoa päästä kiertämään Harjun lenkkiä tai Jyväsjärven rantaraittia, se kun on ollut viime kuukausina haaveissa vain. Kevätkin kun on alkanut pikkuhiljaa näyttäytymään.

Ensi tiistaina olisi tarkoitus taasen kokoustaa Kälviällä. Eli harvakseltaan edelleenkin Uusi Elämä Voittaa

Arvot asettuneet!

Ihan kiitosaiheena teille kaikille tiedoksi. Lääkärini soitti juuri ja pelko joutua osastolle "tankkaukseen" on väistynyt. Veriarvot olivat viikolopun aikana asettuneet oikeille lukemille. Vaikka olo onkin vielä aika uuvahtanut, sillä ei HB ole kuitenkaan vielä kuin 120 paikkeilla, niin kuitenkin suunta on taasen oikea.

Jatkossa odottaa toki kutsu neljänteen ns. kipusädetykseen vuoden sisällä.

Nytpä sitä saakin taas valmistautua kaikessa levossa ja rauhassa kohta alkavaan kaupungin taloustoimikunnan kokoukseen ja huomisen illan Uusi elämä voittaa -kokoukseen helluntaitemppelillä.

Kiitos muistamisesta, elämä voittaa!

Ei hyviä uutisia

Eilen perjantaina oli jälleen tavanomainen kontrollikäynti lääkärillä.

Olen viime aikoina joutunut taistelemaan aika paljon verenvuotoa vastaan, kun lisätty Klexanen pistosmäärä vaikuttaa jossain määrin ymmärtääkseni veren hyytymistasoon ja vuodoista on tullut ihan päivittäinen riesa. Niinpä ei ollut yllätys että Hb oli tippunut lähelle 100 joka vaikuttaa jo aika paljon jaksamiseen.

Ilmeisesti joku tulehdus myös päällä, kun arvot olivat vähän koholla ja hieman oli lämpöäkin. Enhän minä ollut tuota mitannut aikoihin, kun ei sitä oikein olossa ole huomannut, mutta lääkäri laitatti mittaria kainaloon ja olihan se muutaman kymmenyksen koholla.

Harmillisinta on kuitenkin se, että syksyllä aloitettu suunkautta otettava Zytiga-hormonihoito ei ole auttanut ilmeisesti ollenkaan. Eli yksi melko turha kokeilu, samoin kuin olivat sytostaattihoidot aikoinaan. Nyt kun syöpä on jatkanut etenemistään, niin vasemman jalan nivustaive on hankaloitunut, kun imusolmukkeet turvonneina alkavat vaikeuttamaan jalan nestekiertoa. Samassa jalassa on uusiutunut laskimotukos ja nyt se ei meinaa sitten asettua millään.

Nyt lääkärit käyvät keskustelua taas uuden lääkityksen aloittamisesta, jota ei ole täällä vielä kenellekkään testattu. Mutta eihän tässä osaa ainakaan enää kovin vahvasti erilaisiin lääkevaihtoehtoihin turvaansa asettaa.

Kun tarpeeksi on voimaton olo, niin aina sellaisessa tilanteessa tulee sellainen autuas heittäytymisen olotila. Ellet sitä Jumala vie tästä lävitse, niin sitten ollaan tässä. Ja jos sinun tahtosi ei ole minua säästää, niin päivääkään eivät päiväni jatku.

Nyt on sitten maanantaina labrat ja lääkärin soittoaika, jossa katsotaan onko eilen annettu antibioottikuuri purrut. Toivottavasti ei tarvitseisi vielä ainakaan ennen keskiviikkoa joutua osastolle saamaan tehokkaampaa hoitoa, kun tiistai-iltana on täällä pitkästä aikaa vuorossa Uusi elämä voittaa -tilaisuus. Minua harmittaisi tosi, tosi kovaa jos joutuisin sen perumaan.

Teette hyvin kun muistatte rukouksin.

Keuruulle

Viimeinen viikko vierähti pitkälti tiistaisen ja keskiviikkoisen valtuustoseminaarin ympärillä. Minulla kun se ei ole enää yhtä vaivatonta lähteminen ja tuleminen kuin joskus, vaan nyt joutuu ihan oikeasti tekemään töitä.

Ihan antoisa oli seminaari. Näin uudelle tulokkaalle tulee vain niin paljon asiaa, että sen sulattelemiseen taitaa mennä koko valtuustokausi. Nyt on vain edessä joitakin tosi isoja asioita, jotka mietityttävät kaikkia kuntapäättäjiä. Kuntarakenneuudistus ja samanaikaisesti kenttää myllyttävä Sote-uudistus. Pitäisi vain löytää väestöllisesti oikean kokoiset ja laajuiset  yhteydet päättämään ja kantamaan yhteistä vastuuta mm. koko meidän sosiaali- ja terveydenhoidostamme. Tulee vähän sellainen vaikutelma, että lakiluonnoksia on väännetty ja kukaan ei kuntatasolla haluaisi liikahtaa nykyisistä asemistaan mihinkään vaikka valtiovalta lukisi minkalaisia madonlukuja pöytään osoittaen, että nykysysteemi ei enää väestönrakennemuutoksessa toimi. Eihän tätä yksikään kunta tule yksinään hoitamaan, eiköhän niitä ala kohta ehdotuksia löytymään.

Liekö istumisesta johtuvaa vai mistä lie, mutta heti tiistain alkoi tulla verta pissan mukana ja sitä kesti aina eiliseen asti, kunnes olin taas hakemassa jo ensiavusta apua, niin veren tulo lakkasikin. Aika harmillinen vaiva joka toistuu kun on tämä liuotushoito päällä joka vaikuttaa jollain tapaa veren hyytymiseen.

Huomenna pitäisi vierailla Keuruulla Uusi elämä kokouksen merkeissä. Olen paikkakunnalla liikkunut paljonkin elämäni aikana, aina armeijan suorittamisesta alkaen, mutta en muista, että olisin koskaan vieraillut puhujana paikallisessa seurakunnassa. Ihan odottavalla mielellä saan taas olla liikkeellä. 

Tasaista Tammikuuta

Menneitten viime päivien aikana ei ole tapahtunut juurikaan mitään mainittavaa.
Reilu viikko sitten saimme toteuttaa Vaasan vierailun kaikinpuolin hyvissä merkeissä. Kiva oli tavata lukuisia tuttuja kymmenen vuoden takaa. Tilaisuudessakin oli väkeä reilunlaisesti ja kovin oli kiitollinen mieli.

Matkanteko toki tunnustaa olevan aina vain hieman kivuliaanpaa. Niinpä Vaasan reisun jälkeen kivut kropassa olivat selvästi tunnistettavissa. Ilmeisesti laskimotukos jollain tapaa syvenee pitkästä istumisesta, kun lonkanseutu ja ala-vatsa ovat aika kivuliaita.

Viikolla pyörähdimme Lahdessa Helluntaiherätyksen vuosittaisilla Talvipäivillä. Käytin muutaman minuutin pyydetyn puheevuoron Jumalan antaman näyn ja kutsun kestävyydestä omaa kokemustaustaani hyväksi käyttäen. Tulipa ihan positiivista palautetta kollegoilta. Harvapa meistä ilman koettelemuksia selviää. Ajelimme perjantaina Jämsän kautta pois äiti-muoria matkalla tervehtien. Aina tulee niin syvän kiitollinen mieli rukoilevasta äidistä, vaikka ikä tekee tehtävänsä, niin hengelliset asiat ja varsinkin rukous nousevat aina yhtä ainutkertaisena.

Ensi viikolla olisi parin päivän mittainen Kaupunginvaltuuston seminaari Peurungassa, johon olen ilmoittautunut mukaan. Tiedän jo nyt, että tuo seminaari istumisineen tulee testaamaan jaksamiseni rajoille asti. Mutta sittenpähän näkee mihin pystyy, mihin ei. Seminaarin haasteellisuutta miettiessäni olen jälleen kerran - pitkästä aikaa - pohdiskellut inhimillisen elämän raadollisuutta. Eipä terveinä päivinä tullut sellainen pikkuseikka mieleenkään kuinka muutaman tunnin yhtämittainen istuminen voisi olla ylivoimaista. Ei totisesti noussut mieleen. Mutta nyt ei voi muuta, kuin ihan oikeasti puntaroida mokomaa rajallisuutta. Hyvällä syyllähän voi tehdä kysymyksen, pakkokos sinne on mennä? Mutta kun toisaalta haluaisin huutaa omassa elinympäristössäni kuuluviin sen tosiseikan, että me pitkäaikaissairaat ja kivun rajoittamat ihmisyksilöt olemme just tasapäisen arvokkaita olemaan mukana yhteiskunnallisessa päätöksentekokoneistossa kuin nekin, jotka juuri tänään sattuvat seisomaan kahdella terveella jalalla. Totuus kun on se, että kukaan meistä ei tiedä - onneksemme - kuka täällä pisimpään nauttii tämän päivän päätöksistämme.

Muutoin tässä taitellaan talven selkää melkolailla rauhallisissa merkeissä. Seuraavat Uusi elämä voittaa -kokoukset odottavat vasta ensi kuun puolella: Keuruu kymmenes päivä ja oman kotiseurakunnan tiistai-ilta 19.ta päivä.