Rukouksen- ja Hengen liikehdintää

Viimeisten kuukausien ja viikkojen aikana olen saanut ilolla laittaa lähipiirissäni merkille ihan ainutlaatuista rukousliikehdintää.

Ehkä kontaktini lähetysjärjestö Fida Internationalin yhteydessä vaikuttavaan kristillisten yrittäjien ja liikemiesten kehittämään Bisnestiimi-verkostoon on ollut suurinpana rohkaisijana asiassa. Tiedän, kuinka kiireiset liikemiehet pitävät tiivistä yhteyttä verkoston kautta kotimaassa, mutta reissaavatpa ympäri maailmankin ja tapaavat samalla kansainvälisesti vaikuttavia uskovaisia yrittäjiä.

Joitakin aikoja sitten Etelä-Koreassa vieraillut suomalaisten ryhmä vei myös minun terveyteni ja hengellisen näkyni tuhansille paikalle kokoontuneille esirukoilijoille. Katkeamaton rukousketju jatkuu edelleen.

Ensimmäinen merkittävä löytöni tämän sairauslomani aikana on ollut innostus henkilökohtaiseen rukoukseen. Entisten kiireisten aamujen ja päivien sijaan olen saanut heräillä rauhassa ja kuluttaa aikaani mietiskellen ja Jumalaani rukoillen. Sen hienompaa olotilaa ei voi olla olemassa! Mietin - sitä vain mietin - kuinka pitkä matka ihmisellä onkaan omista arkikiireistään aitoon Jumalan kohtaamiseen?
Tämän lujemmille tämän läksyn oppiminen ei enää voisi mennä, siksi heikoilla tässä taas on päivät raahustettu. Mutta samalla henki riemuitsee Jumalan läsnäolosta - eikö olekin aika paradoksi?

Sain juuri päätökseen huippulahjakkaan kirjailija/toimittaja Philip Yanceyn kirjan: Vaikuttaako rukous? Kirja on jo vuosia lojunut hyllyssäni, mutta sekin vain ohjautui muutama päivä sitten käsiini. On todellinen aarre rukouksen mahdollisuuksista. Kaikkien kannattaa etsiä tuo kirja jostain Kristillisestä kirjakaupasta käsiinsä.

Puolentoista viikon päästä meillä on tarkoitus mennä Veteliin tapaamaan joitakin mainitsemastani bisnestiimi-/rukousverkostolaisia. Tarkoitus on viettää aikaa ihan aidosti Jumalan läsnäoloa etsien. Sisälläni kasvaa kasvamistaan palo, ihan kunnon roihu, Jumalan voiman ilmentymisen perään tässä maassa. Aavistelen, että kulovalkean tavoin laajeneva rukoustuli tulee vielä polttelemaan tuhansia.

Yhden lisämielenkiinnon tuohon Vetelin viikonloppuun laitoimme. Lauantaina 23.7 pidämme mitä todennäköisimmin ensimmäisen Uusi Elämä Voittaa tilaisuuden Jyväskylän ulkopuolella, joten ei kun laaja Pohjanmaa yhdessä rukoilemaan ja kohtaamaan Jumalaa.

Muutoksia hoidossa

Niin se sit meni keski-kesän juhla, juhannuskin. Lauantaina tuli käytyä iltapäivällä Keuruun Helluntakonferenssissa. Tuttuja tavatessahan se aika vierähti, toki jossakin yhteistilaisuudessa tuli istuttua. Kerran piti käydä autolla huilailemassa. Vanhaa Aikamedian hallituksen puh.johtajuutta käytin sen verran hyväkseni, että tj. Vieltojärveltä kerjäsin autopaikan ihan firman nurkalta kun parkkipellot olivat pehmenneet tosi huonoon kuntoon. Minulle on ollut aina vastentahtoista erivapauksien tinkiminen, mutta kyllä tämä oli ihan terveydellisistä syistä. Olis ollut tosi vaikea kävellä kilometrin päästä viikon hoito-operaation jälkeen ja kun arvelin, että en koko aikaa huilaamattakaan selviä jalkeilla ja niinhän siinä kävi. Kiitos vielä kerran Jari, helpotti kummasti.

Viime tiistaina vietimme taas yhden Uusi Elämä Voittaa tilaisuuden ja ihan olikin arki-illaksi ennätysyleisö. Viimeisimmät löysivät istumapaikat parvekkeen puolelta. Se ei muuta kun mielialaa nostattaa kun ihmisillä on kaipuuta tulla kohtaamaan Jumalaa ja rukoilemaan yhdessä. Aiheeni oli tällä kertaa: "Sinua rakastetaan".
Kuukauden päästä elokuun alkupuolella taasen jatketaan, jos voimia on.

Eilen olikin taas hoitokerta. Kertoilin vähän toistuvista sivuvaikutuksistani ja lääkäri ehdotti, että kolmen viikon hoitojaksot lyhennettäisiin jatkossa kahteen viikkoon ja näin kerta-annostus saadaan pienemmäksi. Ilmeisesti hoitotulos ei ainakaan saatujen kokemusten valossa ole sen huonompi. Minulla kun on alkanut olla toistuvaa verenvuotoa ja hoidon jälkeisinä öinä melkoista hortoilemista, se lienee kortisonin aikaansaamaa, kun unirytmi on sitä sun tätä. Mutta onneks tässä vielä jonkinlaisen järjellisen tasapainon on säilyttänyt.

Eiköhän tällä rytmin vaihdoksella ole ihan hyvä vaikutus loppuhoitoihin. Aikalailla puolessa välissä taidetaan olla tän jakson kannsa. Ensi kerralla saankin taas PSA:n kehittymisestä tietoa.

Nauttikaapa edelleen kelpo kesästä. Käyn taasen päivittelemässä tietoja kun päiviteltävää kertyy.

Tuloksia

Tänään sain kuulla päivitykset lääkäriltä kuinka nykyhoito on alkanut purra. Tuo seurattava PSA ei ollut laskeunut 1.4 otetusta (7.6) ollen nyt 7.7. Mutta sytostatteja on tiputettu vasta kolme hoitokertaa ja aiemmasta kokeestakin ehti vierähtää parisen viikkoa ennen ensimmäistä tippaa, joten laskeskelin omassa seurannassani, että tasasella taulukolla lukemat ehtivät käyda ennen hoitoja yli 9.ssä joten siinä mielessä ihan rohkaisevaakin kun nousu on taittunut ja todennäköisesti suunta on alaspäin.

Mutta kyllähän tämä tietty pelkkiä lukemia katsoen, ilman taustavertailua, aika hermoille käypää olisi, kun vaihtoehdot alkaisivat käydä nykylääketieteellä melko vähiin, jos nyt käytetty lääke ei tehoaisi.

Muut veriarvot ovatkin aikalailla ok. Hb toki alkaa tulla kerta kerralta alas. Nyt oli 116 tietämissä. Mutta vielähän sillä aikuinenkin mies lenkkeilee, mitä nyt joskus vähän huippaa ja hengästyttää.

Mutta veriarvoista itse kutsumukseen: Viime sunnuntai oli taas huimaakin huimempi kokemus. Väkeä oli lähes tupa täysi ja ihan maakunnasta useammalta paikkakunnalta. Vaikka se nyt ei olisikaan itse tarkoitus, paikkakuntalaisten saavuttamisen kustannuksella, mutta kummasti se vain mieltä piristää jos saapi välittää innoitusta eri seurakuntiin.

Innostuin saarnastani aivan mielettömästi ja se antanee ainakin kuulijalle käsityksen, että on tuon miehen sisällä jonkinlainen kasvava palo. Valitettavasti Saarna.netissä ei ole vieläkään tuota ladattavana, mutta eiköhän se sinne piakkoin myös ilmesty.

Mikä parasta jatkoa ajatellen, niin seurakunnan johto lyö Niittysen Jopin kertomana jatkuvasti lisää löylyä ja innostaa, että näitä jatketaa jos Pylvänäinen ei itseään polta loppuun. Se tuskin tulee olemaan ongelma, sillä tää pitää mut hengissä, vaikka kyllähän sitä sellaisella intesiteetillä ja energialla tulee se tunti aina lavalla painettua, että voi se kunnonkin päälle alkaa käymään.

Mutta onneksi esirukoilijoiden joukko sen kuin vain kasvaa, lisääntyvästä s.posti ja muusta palautteesta päätellen.

Laittakaapa seuraava Uusi elämä voittaa tilaisuus kalenteriin, (ihan vain kesälomamatkalaisille vinkiksi). Siis tiistai 5.7.klo.19.00 tapaamme teemalla "Sinua rakastetaan".

Helluntaita odotellessa

Viikot ovat menneet rauhallisesti.
Edellinen "tiputus" meni hyvin, kuten aiemmatkin. Seuraavana päivänä minulla oli kyllä melko kovaa verenvuotoa. Sairaalaan myöhemmin soitettuani epäilyyni annettiin taas vahvistusta, että limakalvot ne todennäköisesti oirehtivat. Pitää kuulema muistaa jatkossa tarkkailla kuinka toistuvaa tuo on.

Viime viikko menikin sit aika nopsaan, kun Jarkko tuli sunnuntaina Annikansa kanssa. He oliat parisen päivää ja jatkoivat matkaansa Vaasaan. Kohta he sit palailevatkin takaisin Englantiin. Kovin oli nopea pistäytyminen, mutta asunnot ja työt ovat heillä sielä päässä kesänkin ylitse, joten sinne he nyt kuuluvat.

Kohta heidän lähtönsä jälkeen tulikin Marika lastensa kanssa, sekä Laura. Meillä oli oikein kohokohta kun kokosin voimiani ja järjestelin Iisalle ja Okolle onginta-elämystä ystäviemme Virtasen Ainon ja Heikin mökille Toivakkaan. Miten ollakkaan kalakin oli ihan syönnillään ja Iisa varsinkin osasi riemuita täysillä vedellessään parisenkymmentä sinttiä mato-ongella pienessä hetkessä. On varmaan neljäkymmentä vuotta kun olen viimeksi ahvenen siivonnut, mutta nytpä tuli sekin tehtyä kun piti pappana lapsen lapselle esittää kuin koko homma hoituu madonkaivuusta aina saaliin syöntiin asti.

Noh, nyt olenkin saanut sitten rauhottua taas ihan kunnolla. Odottelen ja rukoilen sydämeni palolla ensi helluntaisunnuntain Uusi elämä voittaa -tilaisuutta. Tarkoitukseni on puheessani poihtia hieman "suljettujen ovien siunausta".
Opetuslapset odottivat annetun lupauksen täyttymistä suljetuin ovin. Olosuhteetkin laittoivat heitä hieman piileskelemään, mutta olennaisinta oli se, että he valmistautuivat yhdessä voiman vastaanottamiseen.

Meidänkin elämäämme rajoittavat tilanteet oikein oivallettuna kääntyvät siunaukseksi ja uuden voiman kohtaamiseksi. Mielen alistaminen "ovien taakse" ei vain ole luonnolle kovin helppoa, siksi siinä saa olosuhteetkin joskus avittaa.

Nyt on ollut myös aikaa seurailla tiedotusvälineitä. Aamulla ei aina tiedä millaista hallitusta maahamme illalla ennustetaan, mutta tuleehan se sieltä, vaikka vaalien kautta.

On meillä muuten ollut esimerkillisen "rehellisiä" urheilijoita varsinkin nuo -90 luvun hiihtäjäkarpaasit. Vähänkö hävettää kun tuli silloin ihan hurrattua mokomille säheltäjille.

Viikonloppukin meni

Lupailin kommentoijalle, että kirjoittelen taasen jotain viimeistään edessä olevana viikonloppuna. Mutta niinhän tuo vain meni lauantait ja sunnuntaitkin ilman tekstin tuottamista. Ei ole oikeastaan ollut tapahtumia kirjoiteltavaksi.

Aikomukseni oli jatkaa tuota pohdiskelevaa linjaa ja siteerata muutamia teemoja edellisen tiistain puheestani, jossa käsittelin rohkaisemisen merkitystä. Mutta en ole jaksanut kaivella puheen muistiinpanoja enää esiin, joten se siitä. Puhe tullee taasen jonkinlaisella viiveellä saarna.nettiin joten sieltäpähän nuo ajatukset ovat kuultavissa.

Kiertelin viikonlopulla vähän lämpimien kelien myötä auenneita kesäkirppiksiä. Jouduin vain toteamaan, että eipä oo kummoset voimat. Sen verran alkoi käydä pelkkä seisoskelu ja auringossa liikkuminen voimille.

Kyllähän tämä pysähdys teettää vielä melkoisen kovaa prosessia meikäläisen päässä. Muistelen kuinka vielä reilu vuosi sitten koin joskus riemastuttavia nautinnon tunteita kun sain johonkin arkipäivään mahtumaan tunnin - parin mittaisen levollisen hetken. Katkoksen, jolloin mieli ei jotain keskeneräistä juttua työstänyt. Käytännössä aina oli vähintään yksi projekti johonkin suuntaan menossa. En levännyt oikeastaan koskaan.

Nyt kun on ihan pakko asettautua olemaan tilassa, jossa ei tapahdu yhtään mitään. Ja kun ei oikeastaan saiskaan tapahtua, jos huilata meinaa.

On alkanut jäytämään etiäinen - jospa olenkin tarpeeton? Noh, mitä se sit muuttais? Eipä kai mitään.

Tämä viikko menee laskeutumisessa taas seuraavaan tiputukseen,joka suunnitellusti on perjantaina edessä. Kolmen viikon periodeissa elämäni nyt sykkii ja se jakautuu yhteen tuskaiseen ja kahteen siedettävään viikkon.

Hetki kerrallaan, kuten kliseisesti todetaan. Sama se on hetki meillä kaikilla - täytetty kiireellä tahi tyhjiö ilman kiireen kiirettä.

Ei hääppöstä!

Toisesta sytostaattitipasta alkaa kohta viikko olla. Tällä erää näyttäisin selviävän ilman sitä ylimääräistä kuumeilua, joka viimeksi käytti päivystyksessä veriarvot mittauttamassa.

Mutta opettelemista ja totuttelemista tässä riittää. En ole kovin paljon päiviini askareita sisällyttänyt, mutta jokainen ponnistus tuntuu olevan ensimmäisinä hoidon jälkeisinä vuorokausina liikaa.

Olen pyrkinyt löytämään oikeanlaisen ilmaisun sille tunteelle, jota kroppa on viestittänyt ja viestittää. Kysymys ei ole mistään yksittäisestä kipukohdasta, ei särystä tai vastaavasti henkisen puolen aiheuttamasta ahdistuksesta.

Ilmeisesti puristava koko kehoa koetteleva tuska muodostuu ihan oikeasti siitä, kun solusalpaajat tuohoavat elimistön solukkoa, niin terveitä kuin sairaitakin. En tiedä, meneekö se noin, ehkä ammattilainen siihen oikealla kielellä sanat asettaisi?

Olemisena tämä on tila, jota voisi kuvata kuinka tonnin prässi puristaa kroppaasi joka suunnalta kasaan. Olo tuntuu koko kehossa, lihaksistossa ja "sisuskaluissa", mahdoton sanoa mikä mistäkin päin puristaa. Välillä toki tilanne aina hieman laukeaa. Aamut ovat mulle olleet parempia, tai olo siis helpottunut aamuyöstä. Iltapäivällä tai lähinnä päivän illaksi muuttuessa tuska alkaa voimistua, se on käynyt ihan hermoon! Iltayö menee sitten jotenkin oloa sietäessä ja vessassa rampatessa, joka on tämän taudin luontaisvaiva. Siihen ei muutama kerta riitäkkään, joten olen oppinut nukkumaan tunnin kahden pätkissä. Jos saat kolmen tunnin yhtäjaksoiset hyvät unet, niin sitähän onkin jo kuin fyysisesti uudestisyntynyt.

Olin alkujaan lupautunut vielä eilen illalla seurakunnan nuorten Tukikohta jumalanpalvelukseen, mutta pakko, pakko, vain oli ilmoittaa nuorisopastorille, että ei ole minusta lavalle. Olisin niin tavattoman mielelläni vielä ollut mukana yhdessä nuortenkin jutussa, ennen kuin Mielikäisen Juha lopettaa nuorisopastorin tehtävissä siirtyäkseen kesällä perheensä kanssa lähetystyökuvioihin Espanjaan. Mutta näin sitä nyt vain on heitettynä nurkkaan ja täällä pysytään.

Onneksi nuo tiukimmat vuorokaudet ovat taas täällä erää, oletettavasti, takana. Ainakin viimeksi alkoi näihin aikoihn hieman ote arkeen palautumaan. Kyllähän tämä mielialaa syö oikein urakalla kun päättelet, että tässä koko tulevan pitkän kesän ja vielä syksynkin kärvistelet joka kolmen viikon jälkeen ja mitään et pysty suunnittelemaan. Mutta uskottava se vaan on ihan itsekin, että suht tyytyväinen silti voin olla. En ole vielä osannut alkaa valittamaan, voisihan asiat huonomminkin olla - oikeastaan paljonkin huonommin.

Onni omistaa!

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

Edellisen kolmunini yhteydessä kommentoitiin runoutta ja aforismeja. Siitäpä innostuneena mietein tänä aamuna aurinkoisella lenkilläni oman onneni - onnellisuuteni syvyyttä. Kyseessä ei ole runous, eikä aforismi, kunhan mietiskelen.

Onni omistaa - omista onni!

Elämän onni kasvaa onnellisten kokemusten suojaamana. Koti, isä, äiti, sisarukset ja muu lähiyhteisö luo turvallisuuden tuntemuksia, jotka ovat seittiä jossa onnea kudotaan. Onnistumiset elämän varrella vahvistavat tervettä - omistamisen taitoon kypsyvää itsetuntoa.

Tämä vai tuoko tuo onnen? Voiko heikoimmista ja olemattomista lähtökohdista,löytää onnen? Ken tämän kaiken taitaisi ratkaista?

Mitä onkaan onni jota viihde-, ja pikavoittojen kaupallinen maailma markkinoi?

Onni ei valehtele, ei petä.

Onni hoitaa, viiveelläkin.

Pikavoitot - suuretkaan - eivät tuo onnea, ne ovat sattumia jotka herättelevät onnen tunteita - harhaa.

Omaisuus ja rikkaus - työlläkin hankittuna on harhaa, toki vaivan ja vastuun tyydyttämää - onnellista sinällään. Mutta mitä onkaan onni?

Onni ei ole iloa ja naurua!

Onnellinen ihminen on onnellinen itkiessäänkin - taitaa kyvyn naurua syvenpään iloon.

Onnellinen ihminen osaa itkeä ja surra - luopua!

Onni kohtaa murheet - pienet murheet, suuret ja päälle kaatuvat, jopa elämän tuhoavat voimat.

On onni omistaa onni - rikastua rikastumistaan - kaiken kadotettuaan, onnen löydettyään.

Onni ei ole aikaan ja paikaan sidottu - onni ei ole ajallinen arvo.

Onnen lähde on ikuinen - salattu, Jumala.

"Onneni on olla lähellä Jumalaa"
Asafin virsi, Psalmi 73