sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Joulun tyttö syntyi!

Tämä joulu tulee jäämään minulla muistoihin erityisenä jouluna. Englannissa opiskeleva Jarkkomme sai Annikansa kanssa esikoistyttären eilen illalla noin klo 19.00 Suomen aikaa.

Vaikka etäisyyttä onkin lyhyen lentomatkan verran ja viimeksi olemmekin tavanneet syyskuussa, niin eipä odotuksen tuomaa jännitystä tunnu välimatkat vähentävän. Saattaa olla ihan toisin, kun odotukseen liittyvät pienet riskit ja yllätykset eivät ole päivitettävissä samalla tavoin kuin vieressä yhdessä odottaen.

Tieto prinsessasta piristi kummasti papan mieltä. Olen joutunut tsemppaamaan itseäni taas yli pienen ahdistuksen kun torstaina kävin sairaalan päivystyksessä näyttämässä kipeytyvää jalkaani josta edellisessä blogissa mainitsinkin. Lopputulema oli uusiutunut laskimotukos päivittäisestä liotushoitopiikistä huolimatta. Hoito-ohjeeksi tuli yhden pistoksen sijaan aamuin ja illoin otettavat pistokset, kuten kesälläkin toimittiin ensimmäisen tukoksen alkuviikkoina.

Kun muutama vuorokausi on vierähtänyt, niin mainittavaa tulosta ei ole vielä todennettavissa. Jalka antaa kipua ilta-yöstä lähes samalla tavalla kuin aiemminkin. Mutta ymmärrettävästi mennee jokunen aika kunhan lisätty annos alkaa tehdä tehtävänsä.

Ajelimme tänään kuitenkin Rääkkylään anoppilaan ja vietämme täällä sukuloiden joulupäivään ja palailemme takaisin odottelemaan tyttärien perheitä pyhinä jouluajelulle luoksemme. 

Antakaamme joulunlapsen synnyttää valoa ja toivoa sisimpäämme heijastaaksemme iloa eteenpäin murheiden ja kuormien painamille lähimmäisillemme.


2 kommenttia:

  1. Siunattua Joulunaikaa pikku-prinsessa sydämessä!

    VastaaPoista
  2. Onnittelut isovanhemmille ja siunattua Vapahtajamme syntymäjuhlaa kaiken taistelun keskellä. Teitä muistaen, heikki ja senja

    VastaaPoista