Kipuilua

Joulukuu on alkanut taudin osalta lisääntyvien kipujen kanssa askaroimisella.

Kävin maanantaina KD:n ryhmätapaamisessa ennen valtuuston ensi vuoden budettikokousta. Vaikka matkaa kaupungilla ei kertynyt käveltäväksi täyttä kilometriä, niin kotiin päästyäni jalka josta uusin löydös on löydetty kipeytyi pahasti. Sen illan ajan jouduin olemaan vaakatasossa ja niinpä alkoi jo pelko hiipimään kuinka tässä liikkumiseni käy kun lonkkaan annettavaan sädehoitoon on vielä useampi viikko aikaa. Mutta onneksi kipu hellitti ja selvisin jo seuraavana aamuna Iisaa ja Okkoa vastaan Heinolaan johon vanhempansa heidät Espoosta saattelivat. Heinolan ABC huolto-asemasta on tullut meille sellainen kyydin vaihtopaikka. Se on sopivasti puolimatkasa ja siinä lapset saavat hetken peuhata leikkipaikoilla ennen kuin matka jatkuu.

Eilen kipu sitten yllätti jälleen, mutta tällä kertaa toisessa jalassa, jossa ei pitäisi kuvausten mukaan vielä olla edes mitään ylimääräistä, mutta taasen muutaman sadan metrin kävelyn jälkeen kipu oli aiempia pahempi. Ihan meni aikuisella miehellä itkuksi ja ääneen voivottamiseksi sen verran kovaa porasi lonkaa ja mietin jo kuinka paljon tallaista ihminen kestää. Tuntuisi olevan nyt niin, että luustoon edenneenä tämä syöpä ei anna juurikaan ylimääräistä liikkua etteikö kipu astu kuvioihin. Tälläkin kertaa se kyllä hellitti kohta sen jälkeen kun olin kipunapit saanut sisääni ja hetken aikaa levännyt sängyllä. Vähän araksi tämä on nyt olon tehnyt liikkumiseen nähden.

Huomenna pitäisi kuitenkin taas lähetä kokoustamaan ja tällä kertaa Ylistaroon asti. Ei voi kuin toivoa sydämen pohjasta, että jalat kestävät moisen matkan ja kokouksessa seisomisen. Mahdottomuushan sitä on ihan neljän seinän sisäänkään jumittua ja ainakin vielä tähän asti lääkitys on riittänyt noihin äkillisiinkin kiputiloihin.

Hyvää lähestyvää joulunaikaa kaikille!