Viikonloppu meni Oulussa Helluntaijuhlissa. Tilaisuuksien ohella oli hienoa viettää aikaa Tossavaisen Markun ja Anna-Liisan kanssa, menneitä muistellen ja yhteistä rukousta ylläpitäen.
Oulun seudulla on ilmiselvästi näkyvissä Jumalan vaikuttamaa liikehdintää, herätystä. Muutaman lähikuukauden aikana seurakunnan rukousiltojen osanottajamäärä on moninkertaistunut. Kyseisissä illoissa ihmiset ovat saaneet todistettavasti apua, yliluonnolista apua, vaikeisiinkin sairauksiin. Useita ihmisiä on tullut myös uskoon.
Mieli vavisten lähdimme tuolle matkalle, koska edelliset pari viikkoa olin viettänyt lähes täysin sisätiloissa ja ison osan siitäkin ajasta sängyssä. Sitkeä kuumeilu piti vankinaan. Mutta pari edellistä päivää olivat jo hieman lupauksia antavia, joten uskaltauduimme matkaan. Terveydellisesti selvisimme hyvin aina sunnuntai-maantai väliseen yöhön asti , jolloin vihoitteleva jalka antoi taas muutaman tunnin ajan merkkejä olemassaolostaan.
Tilaisuudet olivat itsessään sitä mitä osasimme odottaakin. Väkeä oli salintäydeltä päiväkokouksessa paikalla. Keskityin siinä edemmän opetukselliseen sanaan, rohkaisin luottamaan ja uskomaan Herraan kaikissa olosuhteissa, koska lupauksen mukaan meidän uskomme voittaa maailman.
Illan Uusi elämä voittaa kokous oli Pyhän Hengen innoittama ehkä suuremmin kuin yksikään aiempi kokous elämäni aikana. Esirukouspalvelu jatkui aika pitään. Muutaman henkilön kohdalla sain olla todistamassa, kuinka Jumala kastoi Pyhällä Hengellä kuten ensimmäisenäkin helluntaina. Olen melko varma, että muitakin jumalallisia tekoja tapahtui tuon rukouspalvelun aikana, ne tulkoon todistettavasti tietoomme kun aika on. .
Mutta "hintaakin" tuli taasen maksuun. Tuo jalkakipu ei jäänyt tuohon muutamaan tuntiin, vaan se palasi jo paluumatkalla ja jatkui sitten siitä yhtäjaksoisesti seuraavan yön pikkutunneille asti. Kipu on sietämätön, kuten olen aiemminkin todennut. Jalan iho on kosketusarka ja niinpä sitä on pidettävä täysin paikallaan, tai vihlova kipu laittaa valittamaan - huutamaan. Jo hetken poissa ollut lämpo nousi takaisin yli 38 asteen. Eilen aamulla kävinkin sitten labrassa ja iltapäivällä tapasin lääkäriä. Aloitin uuden antibioottikuurin. Toivottavasti kuumee saadaan tällä loppumaan. Mutta jalkani kanssa tuskailin vielä viime yönäkin.
Olen kuitenkin ihan levossa, koska ymmärrän, että lähtötilanne oli nyt huonoin mahdollinen. Ehdin aiemmin keväällä hieman kuntouttaa voimattomampaa ja oirehtivaa jalkaani, mutta tämä kuumeilu pysäytti pyöräily ym. harrasteet kokonaan. Kunhan pääsen taas ulos, niin eiköhän jalkakin ala voimistua ja kestää useammankin saarnan.
Eilen oli tarkoitus käydä Jämsässä suunnittelemassa yhteistä Uuden elämän heinäkuuta, mutta sen jouduin valitettavasti "kippaamaan". Mutta eiköhän sieltä ihan hyvät suunnitelmat kuoriudu ja saadaan herätellä koko Jämsänjokilaaksoa.
Olen pannut suurella riemulla merkille, kuinka Jumala on - ihan oikeasti - antanut herätystä useammalle paikkakunnalle Suomessa. Henkeni vakuuttaa minulle alati, että tämä liikehdintä tulee olemaan maanlaajuista ja tulee vaikuttamaan koko yhteiskuntaamme. Nyt meidän kaikkien tulee antaa aikaamme ja alkaa rukoilla Jumalan ilmestymistä omaan elämääme ja kotipaikkakunnallemme.
Suuri kiitos Jumalalle,että hän kuulee rukoukset ja auttaa monin eri tavoin,eihän hänelle ole mikään mahdotonta.Ja Vesa sinulle pyydän moninkertaiset voimat tuleviin päiviin,voimia kipujesi kantamiseen.
VastaaPoistaSinut ja perhekuntasi kätken jälleen Vapahtajamme
rakkauden syleilyyn.
Tulin äsken Oulun hlsrk:n rukousillasta, rukoiltiin sinun paranemisesi puolesta koko joukolla. Herra on meidän parantajamme. Kiitos ja ylistys Hänelle!
VastaaPoistaIhanat kuulumiset!!!
VastaaPoista