Viikolopulla saimme olla mukana hyvässä Tellus- lähetyskonferenssissa Tikkurilassa. Keskitimme osallistumisemme Etelä-Korealaisen Sarah Leen rukouskouluosioon perjantaista lauantaihin.
Sarahin opetus oli erittäinkin käytännön läheistä. Hän ohjasi rukoukseen ajallisesti jopa enemmän kuin mitä käytti sanalliseen opettamiseen. Itse opetuksessa hän painotti muutamia keskeisiä ja ihan välttämättömiä perusasioita.
- Jeesuksen esimerkin mukaisesti jokaisen tulee hakeutua vuorelle ( ei suinkaan fyysisesti) yksinäisyyteen jossa voi keskustella Herransa kanssa ja oppia tuntemaan Hänen äänensä. Tuolloin lupaus saada kaikki mitä me anomme Herramme nimessä konkretisoituu kun tulemme tuntemaan Hänen tahtonsa.
- Ongelmana ei ole pimeys, eikä sen määrä. Vaan ongelman muodostavat välinpitämättömät ja nukkuvat kristityt. Vanhurskaus pelastaa maailman.
- Hengestä syntyneenä meidän taistelumme ja rukouksemme ovat hengessä tapahtuvia. Hengestä syntyneet kykenevät kommunnikoimaan keskenään. Jumalan ihmisinä meillä on yhteinen kieli Hänen kanssaan.
Henkilökohtaisesti nautin viimeisestä osiosta, jossa Lee opetti kielillärukoilemisen ja ylistämisen merkityksestä. Hän oli varannut paljon aikaa käytännön rukoilemiseen. Hetki oli siunaava.
Tapasin myös Sarah Leen henkilökohtaisesti ystäviemme kanssa, jotka olivat vienee vuosi sitten minun sairauteni hänen rukoustiiminsä tietoon Koreaan. Hän rukoili niin antaumuksella ja koko sydämisesti avustajineen nytkin puolestani, että se jo liikutti minua. Uskon, että Jumala todella käyttää ja kuulee hänen kaltaisiaan rukoilijoita.
Lauantai-iltana oli kyllä väsyneempi kuin aikoihin, kun rankka viikko pitkine reissuineen oli takana. Mutta kiitettäväsi virkistyin kunnon yöunien jälkeen.
Viime aikoina olenkin saanut nukkua melko vaivattomia ja kivuttomia öitä. Siitä nousee kiitos Jumalalle.
Eilen sainkin sitten lääkäriltä mieluisen puhelinsoiton, jossa hän ilmoitti, että viime viikolla otetut luustokuvat ovat täysin puhtaat. Eli syöpä ei ole edennyt lainkaan luustoon saakka. Se on suuri helpotus ja kiitosaihe kaiken keskellä.
Nyt olen lähdössä Sädesairaalaan annossuunnittelusimulointiin jossa määritellään lähinnä kaulan alueen kohonneiden imusolmukkeiden sädetystä. Varsinainen sädehoito alkaa parin viikon päästä.
Illalla onkin vuorossa sitten seurakunnassamme nuorten Tukikohta jumalanpalvelus. On innostavaa mennä puhumaan muutamalle sadalle nuorelle jotka täyttävät temppelin viikko viikon jälkeen. Harmittaa kun en ehtinyt ennen sairauslomaani tehdä yhteistyötä ollenkaan uuden nuorisopastorimme Jani-Matti Korpelan kanssa. Mutta tänään saamme kuitenkin yhdessä julistaa ja palvoa Herramme ja rohkaista nuorisojoukkoa.
VESA PYLVÄNÄISEN PÄIVÄKIRJA Tämä blogi syntyi 10.2.-09 saamani syöpätiedon jälkeen. Pyrin kuvaamaan aviomesti matkaani ärhäkkään eturauhassyöpäni kanssa. Hoitojen ja muuttuvien tuntemusten väliin mahtuu paljon muutakin arkista ja vähemmän arkista pohdintaa. Voit seurata tilaisuuksiani myös Facebookissa nimellä Uusi elämä voittaa. Kuva Minni Heinilä
Kiitos.
VastaaPoistaSiunattua iltatilaisuutta.
Kiitos Taivaan Isälle hyvistä luustouutisista.
Siunauksen voimaa myös vaimollesi.
Kiitosmielellä,
VastaaPoistablogiystävä & co.
Siunausta ja voimia!
Kiitos Jumalallemme.
VastaaPoistaEn missään nimessä halua maalata "piruja seinille", mutta toivottavasti olet saanut realistisen infon kaulan alueen sädetyksestä. Vaihtoehtoja ei taida paljon olla, mutta mahdolliset sivuvaikutukset voivat muuttaa ohjelmaasi. Ja Jumala voi muuttaa kaiken!
VastaaPoistaHienoja uutisia! Terveisiä Vaasasta teille<3
VastaaPoistaHyvä tästä tulee,Kiitos Jumalalle!Siunausta Taas!t,mara.
VastaaPoistaHyvä on että Jumalan sanaa ylläpidetään ja julistetaan kokonaista evankeliumia niin terveenä kuin sairaanakin.
VastaaPoistaKunhan muistamme, että Jumalamme ei ole ostettavissa palveluksien määrällä, ei rukoilijoiden määrällä, ei olalle taputtajien määrällä eikä millään muullakaan metodiikalla. Ei tieten eikä alitajuisesti. Kuolemansairas ihminen on kokonaisvaltaisessa stresitilassa, ja tekee asioita, joita ihmettelee jälestäpäin, jos saa siihen tilaisuuden. Hyvä olisi levätä Jumalan käden varjossa ilman puuhastelua taikka touhuilua, joissa on motiivina epäusko ja kapina omaan elämään tulleen ongelman vuoksi, jota ei haluta ottaa "Jumalan kädestä", vaan nähdään se sielunvihollisen työnä jota vastaan sitten tietenkin hyökätään monilla tavoilla, joissa on toki hurskauden pinta. Paavali sanoi, että ei pidä henkeään minkään arvoisena, kunhan täytän Jumalan juoksun. Siinä on suuri paradoksi lihan ja Hengen välillä. Kirjoitan näitä omasta vinkkelistäni, johon kuului puolison laskeminen hautaan kesken parhaimpien päivien. Sen jälkeen on paljon asioita kirkastunut uudella tavalla. Ja pidän silloisten asioiden tiimoilla pyörivää hengellisyyttä lähinnä lasten kaltaisena touhuna, jota voi vain ihmetellä näin jälestäpäin. Suuri siunaus on, jos seurakunnissa on edes yksi kasvanut hengellinen isä tai äisti, mieluusti molemmat, joilla on syvä näkökyky, ja viisaus olla opasteena nuoremmalle polvelle. missä he ovat, kun pelkkää touhuilua näkee ja kuulee joka puolella.
Kiitos sinulle pysäyttävästä ja ihan aidosti ajatuksia herättäneestä pohdinnasta. Sinun henkilökohtaisen raskaan menetyksen tuoman kivun ja tuskan vuoksi kommentoin tähän hyvin aralla mielellä. Toivon, että en vastauksellani pienimmässäkään määrin lisää kuormaasi, sillä kysymyksesi ovat aiheellisia.
VastaaPoistaTähän alkuu joudun toteamaan, että olen pohtinut omaa toimintaani ja sitä ohjaavia motiiveja todella paljon.
Kun sain tiedon sairaudestani, niin sen alkuaikoina minun ympärilläni oli varsin paljon "epäterveitä" parantajia. En tiedä kuinka monella heillä oli oman elämän tuskan tuottama tressitila, mutta itse koin suhtautuvani sairauteeni monin verroin luonnollisemmin kuin he. Tiedostin, että olen Jumalan kokonaisvaltaisessa huolenpidossa, niin terveenä kuin sairaanakin. Olen kirjoitellut näistä tuntemuksistani myös blogini alkukuukausina.
Viittasit Paavaliin. Hän toimitti palvelutyönsä päätökseen ollen välillä suurissa vaikeuksissa ja kuolemanvaarassakin. Ei hän tinkinyt kutsuksestaan ajatellen, että hänen terveydentilansa saattaisi asettaa Hänen kutsujansa häpeään.
Minun henkinen ja hengellinen tasapainoni ei ole minun itseni arvoitavissa (vaikka sitä jo yllä toisiin parantajiin vertasinkin). Tarvittaessa sen arvion voi suorittaa lääkärikunta, mutta kyllä oma lähipiirininikin jotain voi todistaa, sekä seurakuntani johto. Itse koen niin täydellistä lepoa ja tasapainoa kutsumukseni kanssa kuin se vain on mahdollista. Ehkä olen levollisempi kuin vielä viisi vuotta sitten tressattuna "hallintomiehenä".
Minua itseäni rauhoittaa kokemus siitä, että sairastuttuani kykenin jatkamaan normaalisti palkkatyössä yli kaksi vuotta. Tämän ohella jatkoin myös erilaisissa haastavissakin luottamustoimissa, kunnes itse kävin purkamaan niitä sitä mukaan kun koin yhä rankemmaksi käyneiden hoitojen estävän niiden täysipainoista hoitamista.
Ymmärrän, että sisäinen tressitila voi horjuttaa henkistä ja hengellistä kontrollikykyä ja ohjata ihmistä toimimaan vastuuttomasti jota tosiaan voisi katua jäkikäteen jos siihen annettaisiin tilaisuus.
Mutta olen sitä mieltä, että näitä hengellisesti "hurahtaneita" toimijoita on valitettavasti paljon enemmän niin sanotusti terveiden papereiden omaavissa kuin meissä kuoleman sairaissa.
Olisin jatkanut viime kevään pastorin tehtävissä vielä entiseen malliin, mutta silloiset sytostaattihoidot veivät yleiskuntoni niin huonoksi, että siitä oli pakko luopua. Kun nyt tiedustelin hoitavalta lääkäriltä talvella työhön paluuta, niin hän oli ehdottoman jyrkkä päivätyön vastaanottamisesta, mutta on tavatessamme aina rohkaissut jatkamaan puheiden pitämistä jos voimat sallivat. Olen toiminut juuri niin ja aion toimia vielä työkyvyttömyyseläkkeelläkin.
Toinen puoli tässä esittämässäsi ongelmassa tahi kysymyksessä on se, miksi niin monet herätyskristillisen historian todellisista vaikuttajista ovat joutuneet kokemaan yli-inhimillisiä kärsimyksiä? Onko sairaudella tai muulla vastaavalla kuoleman läheisyyteen ohjaavalla kokemuksella ihmisen henkeen vapauttava kokemus? Miksi Jumala tahi joku muukaan taho ei ole edellyttänyt evankeliumin julistajilta terveystodistusta? Kun historia osoittaa lähes yksisuuntaisesti päinvastaista, niin voiko kärsimys todellakin irroittaa ihmisen inhimillistä ajattelua kirotusta ahtaudesta hieman avarammalle näkemään ja kokemaan vahvempaa hengellistä todellisuutta?
Toivon voivani asettaa oman palvelutyöni aina julkisenkin arvostelun alle. Tiedän jo nyt muutaman Uusi elämä voittaa kokouksen kokemuksella, että puheessa täytyisi osata olla entistä huolellisempi. Kun tunnistan esimerkiksi kuulijakunnassa ihmisiä jotka ovat joutuneet kokemaan paljon tuskaa ja kärsimystä pohdin pitkään tilaisuuden jälkeen saarnaani sisältöä ja sen painotusten oikeellisuutta tallaisen ihmisen osasta ajateltuna.
Kiitos vielä kommentistasi. Toivon ainoastaan, että vastaukseni voisi hieman edistää yhteistä uskoamme.
http://markkujk.vuodatus.net/blog/archive?&y=2011&m=12
VastaaPoistaHenki, joka parantaa, Peter H. Lawrence, Päivä Oy 2011 sekä
Just a taste of Heaven (suomeksi Raamattu ja parantuminen, Aikamedia)
David Petts, Badger Books 2006
Suosittelen molempia kirjoja sinulle, joka olet jo kaikki parantamiskirjat lukenut. Jos valitset vain toisen niin valitse ”Henki, joka parantaa”, joka on myös mielenkiintoisesti kirjoitettu. Jos jokin on jäänyt aivan kuin auki tai vaivaamaan parantumisasiassa, niin kirjan kautta asiat voivat loksahtaa kohdalleen. Voi olla, että se ei vaikuta rukouksemme lopputulokseen suuntaan eikä toiseen. Se kuitenkin vapauttaa sekä sairaan että rukoilijan "liian pienestä uskosta". Se vapauttaa meidät myös näkemään ilman syyllisyyttä sen todellisuuden, että kaikki eivät parannu tässä ajassa. Tämä ei silti sulje pois suuriakaan massaparantumisia. Jumalan valtakunta on keskellämme ”jo nyt” – parantumisihmeiden ja merkkien kautta – mutta ”ei vielä” lopullisena kaikkien terveytenä ja hyvinvointina.
Niilo veljemme jota Jumala käytti, toisti jatkuvasti, hyvät ystävät, minulla ei ole parantamisen armolahjaa, mutta ei se estä rukoilemasta parantumista. Jumalalla yksin on valta ja minä vain rukoilen ja pyydän Herraa parantamaan, Hän Herra itse päättää parantaako vai ei. En ymmärrä enkä tiedä, miksi kaikki eivät parannu, mutta Jumala tietää ja se riittää minulle, näin siis Niilo.
VastaaPoistaJos Jumala on sulkenut sinut väkevillä sairauden kahleilla sairauden vankilaan, kuten Paavalin Roomalaiskirjeen aikoihin, lohduta siis kansaasi Filippiläiskirjeen tavoin , et menetä mitään vaikka rukoiletkin sairaiden puolesta.
Mitä sillä on väliä parantaako Jumala sinut, Niilo juoksi juoksunsa loppuun avannepussi kyljessään. Sinä kannat kristuksen arpia ruumiissasi joita sairaudetkin ovat. Ne ovat Jumalan Kunnia palvelustyösi kautta. Käy työhön kaikella rohkeudella ja mitään ja ketään pelkäämättä. Sinunkaan palvelustyösi ei jää kesken.
Itse olen joskus miettinyt sitä, mitä nykyajan Helluntaikirkon saarnamiehet ja johtajat rakentavat. Helluntaikirkkoa, vai Jumalan valtakuntaako. Niillä on vissi ero. Suomen helluntailiike on nimittäin nyt jakautunut Helluntaikirkkoon ja perintesiin itsenäsisiin paikallisseurakuntiin. Olen kuullut, että Porissa olisi jtulossa ulkinen oikeudenkäynti paikallisen helluntaiseurakunnan omaisuuden siirtämisestä kirkkoseurakunnalle. Tämän oikeudenkäynnin lopputulos on ennakkotapauksena merkittävä. Aika suuren vastuun Suomen helluntaikirkon johtomiehet ovat ottaneet helluntaikirkon vakiinnuttamiseksi Suomeen sekä ihmisten että Jumalan edessä. Suurimman vastuun kantavat Valtter Luoto, Toivo Haapala ja Jarmo Makkonen. Pienemmän vastuun sinä, Vesa Pylvänäinen. Tätäkin aiaa kannattaisi varmaakin pohtia itsekseen ja ehkä myös julkisesti jossakin vaiheessa.
VastaaPoistaEdellä oleva kirjoitus ja muutama viikko sitten kirjoitus toiminnasta sairauslomalla ovat olleet pöyristyttäviä. Ensiksikin tämä on Vesa blogi. Blogin pitäjää ei ole noissa kirjoituksissa kunnioitettu pätkääkään. Ikään kuin olisi liikkeellä tuomareita ja Jobin ystäviä. Jolla on "erehtymättömiä" mielipiteitä esim. em. asioista, käyköön keskustelua omalla palstallaan. Miksi taakoittaa taakoitetun mieltä?
VastaaPoistaSiunauksen toivotukset HL 507 sanoin: Murtuvan mieltä Herra ei hylkää, niin sana vakuuttavi. Huonona siis jään huonojen joukkoon, sieluni Sua odottavi.
Samaa mieltä,menee vähän "överiksi" tää kommentointi täällä,kirjoittakaa muualle noita kommentteja,jotka ei tosiaankaan kuulu tänne.Siunattua viikkoa Vesalle taas!mh.
VastaaPoistaJälleen kerran esitän toiveen, jonka pari edellistä kommentoijaa ovat myös nostaneet esille, että kysymyksessä on minun henkilökohtainen blogipäiväkirja jossa pyrin pääsääntöisesti kertomaan syöpäsairauteeni liittyvistä kokemuksista. Olen kiitollinen kaikille kommentoijille jotka ovat osallistuneet tähän keskusteluun, mutta kommentit joilla tietoisesti halutaan provosoida minua tai lukijoitani synnyttävät tarpeettomasti pahaa mieltä ja rikkovat päiväkirjani perusideaa.
VastaaPoistaToivon, että kaikki muu toimintaani ja elämääni liittyvät henkilökohtaiset mielipiteet ja kritiikki voitaisiin lähettää nimellä varustettuna minulle suoraan sähköpostitse. Os.löytyy etusivun yläpalkista. Jälleen kerran, t Vesa
Hei Vesa ! Onko tämä blogi sellainen, että voisit jotenkin poistaa tänne kuulumattomat kommentit ? Olisi tosiaan fiksua toimia kuten edellä toivot. Mielenkiinnolla luen kirjoituksiasi, vaikken sinua edes tunne muuta kuin RV:n palstoilta. Toivon sinulle siunausta ja voimia jokaiseen päivään ! t. Anna-Liisa M.
VastaaPoista