keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Kesävaihteella

Nyt on rauhallisesti viikko vierähtänyt. Toki viimeisen kontrollikäynnin jälkeen on sisäinen vakavuusaste sairaustilan käsittelyssä ollut asteen pari huolestuneenpi. Ei voi mitään, etteikö tauti nyt hiukka paina mieltä, mutta toisaalta elämisen ja työn tekemisen halu on ollut ihan ennen kokemattoman hieno, joten se on tasapainottanut kummasti.

Sain tapetit kunnialla Lauran ja Mikun seinälle. Mikun isä oli toisena mestarina matkassa ja kiva oli yhdessä hetki hääriä. Saimmekin homman hoidettua yhtenä päivänä, mutta jäin kuitenkin heille yöksi ja ajelin seuraavana aamuna takaisin, kun Marikan, sekä Iisan ja Okon suunniteltu käyntikään ei sitten onnistunut.

Seurakunnan alakerrassa olemme laittaneet remonttia käyntiin. Tai lähinnä se on vielä purkuvaiheessaan. Itse olen enemmänkin ollut henkisenä starttaajana ja hyvinhän tuo näyttää tuossa alkavan. Pitäis vaan lyhyen kesän aikana saada WC.n ja ruokasalin osalta pinnat ja kalusteet kokonaan uusittua. Toivottavasti ei veny kovin pitkälle syystyökauden päälle.

Maanantaina taloyhtiömme piti vuosikokoustaan ja niinhän siinä kävi kuten arvelin, että uutena asukkaana hallitukseen laittavat ja vielä tietty puheenjohtajaksi. Olin kyllä vakaasti aikonut olla hetken sivussa, mutta kun monet asukkaat ovat meikäläistä vanhempia ja pitkään jo vastuissa olleita, niin tulipahan luvattua.

Kesäaika on seurakuntakuvioissakin hiukan rauhallisempaa ja sen jo työn määrässäkin selvästi huomaa. Yksi ja toinen aloittelee lomakauttaan ja niinpä toimintakin on hieman kevennettyä. Otin lomani vasta elo-syyskuulle, jolloin kesä alkaakin olla jo lopuillaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti